Tässä lukija hetkeksi pysähtyi, niistääkseen nenänsä uudelleen. Tuomari pani hartaasti kätensä ristiin ja puhui itsekseen: "Mikä näppärä kynä! Hyvä Jumala, kuinka tämä ihminen osaa kirjottaa!"
Ivan Ivanovitsh pyysi lukemaan eteenpäin, ja Taras Tihonovitsh jatkoi:
"Kysymyksen alainen aatelismies Ivan Nikiforinpoika Dovgotshhun, kun minä ystävällisessä tarkotuksessa tulin hänen luokseen, kutsui minua julkisesti kunniatani loukkaavalla nimellä, nimittäin 'hanheksi', ja niinkuin koko Mirgorodin piirikunta hyvin tietää, ei minua ole milloinkaan kutsuttu tuon riettaan eläimen nimellä eikä vastedeskään koskaan kutsuta. Todistuksena minun aatelisesta syntyperästäni on se, että Kolmen Pyhimyksen kirkossa olevaan kirkonkirjaan on merkitty minun syntymäpäiväni samoin kuin pyhä kasteeni. Mutta 'hanhi', niinkuin tietää jokainen, joka vähänkin tuntee tieteitä, ei voi tulla kirjotetuksi kirkonkirjaan, koska 'hanhi' ei ole ihminen, vaan lintu, minkä ymmärtää varmaankin jokainen, vaikkei olisikaan seminaaria käynyt henkilö. Mutta kysymyksen alainen pahanilkinen aatelismies, hyvin käsittäen kaiken tämän, solvaisi minua mainitulla riettaalla nimityksellä tarkotuksessa pahasti loukata minun arvoani ja säätyäni.
"2) Sama ruokoton ja hävytön aatelismies on rikkonut minun omistusoikeuttani maahan, jonka olen perinyt hengelliseen säätyyn kuuluvalta isältäni Ivan Onisijevinpojalta Pererepenkolta, levätköön hän autuaassa muistossa, rakentamalla vastoin kaikkia lakeja hanhiläävän aivan minun kuistini eteen, mikä ei ole tapahtunut missään muussa tarkoituksessa kuin lisätä hänen minulle osottamaansa häväistystä, sillä kysymyksessä oleva hanhiläävä seisoi ennen sopivassa paikassa ja oli vielä kyllin luja. Mutta ylempänä mainitun aatelismiehen ilettävä tarkotus oli yksinomaan se, että minun täytyisi katsella sopimattomia käyntejä, sillä kuten tunnettua on, kukaan ihminen ei mene läävään, sitä vähemmän hanhiläävään, muun kuin epäsiistin asian tähden. Tämän lainvastaisen toimenpiteen kautta tuli kaksi pylvästä seisomaan minun omistamallani maalla, jonka minä sain isältäni Ivan Onisijevinpojalta Pererepenkolta, levätköön hän autuaassa muistossa, jo hänen eläessään alkaen aitasta ja mennen suorassa linjassa aina siihen paikkaan asti, jossa akat tavallisesti astioita pesevät.
"3) Ylempänä esitetty aatelismies, jonka pelkkä nimi jo herättää inhoa, hautoo mielessään kavalaa ajatusta polttaa minut kuoliaaksi omassa talossani. Varmat merkit siihen käyvät ilmi allaseuraavasta: ensiksikin, kysymyksessäoleva pahanilkinen aatelismies on alkanut pistäytyä usein ulos huoneistaan, mitä hän ennen tuskin koskaan laiskuutensa ja ilettävän lihavuutensa tähden teki; toiseksi, väentuvassa, joka rajottuu aivan aitaan minun omaa maatani vastaan, jonka olen saanut isävainajaltani Ivan Onisijevinpojalta Pererepenkolta, siunattu olkoon hänen muistonsa, palaa joka päivä ja tavallista kauemmin kynttilä, mikä on aivan selvä todistus siihen; sillä tähän saakka on hänen erinomaisen saituutensa tähden rasvalamppu sammutettu aikaisin, saatikka sitten talikynttilä.
"Ylläolevan perusteella pyydän, että kysymyksessä oleva aatelismies, Ivan Nikiforinpoika Dovgotshhun, todistettavasti syyllisenä murhapolttoon, minun arvoni, nimeni ja sukuni loukkaamiseen ja toisen omaisuuden rosvomaiseen, anastukseen ja, mikä pahinta, syyllisenä minun nimeni kehnoon ja loukkaavaan pitentämiseen nimityksellä 'hanhi', tuomitaan maksamaan sakkoa, suorittamaan oikeuskuluja ja itse rikoksentekijänä kytketään jalkarautoihin ja viedään kaupungin vankilaan ja että tätä anomustani koskeva päätös viipymättä ja ilman ylöslykkäystä langetetaan.
"Kirjotti ja teki aatelismies, tilanhaltija Mirgorodissa, Ivan
Ivaninpoika Pererepenko."
Kun anomus oli luettu loppuun, lähestyi tuomari Ivan Ivanovitshia, tarttui hänen takinnappiinsa ja alkoi puhua hänelle jotakuinkin seuraavaan tapaan: "Mitä te teette, Ivan Ivanovitsh? Ettekö pelkää Jumalaa? Heittäkää anomus sikseen! Piru sen periköön! Ottakaa ennemmin Ivan Nikiforovitshia kädestä ja suudelkaa toisianne, ja ostakaa sitten joko santuriinia tai nikopolia, tai laittakaa vaikka punssit ja kutsukaa minut mukaan, niin ryyppäämme yhdessä ja unhotamme koko jutun!"
"Ei, Demjan Demjanovitsh! Asia ei ole sellainen", sanoi Ivan Ivanovitsh arvokkaasti, mikä niin erinomaisesti sopi hänelle, "asia ei ole sellainen, että sitä voisi noin vaan sovinnolliseen päätökseen lopettaa. Hyvästi! Hyvästi tekin, hyvät herrat!" jatkoi hän yhtä arvokkaasti kääntyen kaikkien puoleen: "minä toivon, että anomukseni saa ansaitun huomion". Ja hän poistui jättäen koko oikeuden ihmettelemään.
Tuomari istui sanaakaan virkkamatta, kirjuri nuuskasi, kanslistit kaatoivat pullon pohjan, joka teki mustepullon virkaa, ja tuomari itse levitti sormellaan kaatuneen musteen lätäköksi pöydälle.