"Vai piti sen pirun nyt taas siihen tulla. Kuulkaa, Ivan Nikiforovitsh, te vielä muistatte minun sanani, mutta silloin se on jo oleva myöhäistä: saattepa tulevassa elämässä kärsiä jumalattoman puheenne tähden."
"Millä minä olen loukannut teitä, Ivan Ivanovitsh? En ole sanonut pahaa sanaa isästänne enkä äidistänne. Enpä todellakaan tiedä, millä olen teitä loukannut."
"Riittää jo, riittää, Ivan Nikiforovitsh!"
"Jumalavita, minä en ole loukannut teitä, Ivan Ivanovitsh!"
"Ihmeellistä, ettei peltopyy jo noudata pillin ääntä."
"Mitenkä tahdotte, ajatelkaa mitä hyvänsä, mutta minä en ole teitä mitenkään loukannut."
"Minä en ymmärrä, miksei peltopyy jo noudata", puhui Ivan Ivanovitsh, ikäänkuin ei olisi Ivan Nikiforovitshia kuunnellut. "Kaiketi ei ole vielä se aika… mutta pitäisihän sen jo sentään olla."
"Sanoitte, että viljamaat ovat oivallisia?"
"Oivallisia, kerrassaan oivallisia!"
Seurasi vaitiolo.