"Mitä vaatteita te, Ivan Nikiforovitsh, olette levittänyt tuonne ulos riippumaan?" kysyi Ivan Ivanovitsh vihdoin.
"Niin, hyviä vaatteita, melkein uusia vaatteita, joiden se kirottu ämmä on antanut homehtua. Nyt minä annan tuulettaa ne. Kangas niissä on hyvää ja hienoa, tarvitsee vain kääntää, niin sitä voi käyttää uudelleen."
"Siellä oli eräs mieleiseni esine, Ivan Nikiforovitsh."
"Mikä sitten?"
"Sanokaapa, mitä te teette sillä pyssyllä, joka on vaatteiden mukana tuotu tuulettumaan?" Tässä Ivan Ivanovitsh veti nuuskarasiansa esiin. "Saanko pyytää suomaan minulle kunnian?"
21
"Älkäähän vaivatko itseänne, minä otan kyllä omastani." Ivan Nikiforovitsh alkoi haparoida ympärilleen ja löysi nuuskasarvensa. "Se ämmä on aika pässinpää! Vai on hän ripustanut pyssynkin ulos? Kylläpäs se Sorotshintsyn juutalainen tekee hyvää nuuskaa. En tiedä, mitä se mahtaa sotkea siihen, mutta hyvälle se vaan haisee. Siinä tuntuu olevan palsamia seassa. Ottakaa ja pankaa vähän poskeenne: eikö totta, palsamille haisee? Ottakaa, olkaa hyvä!"
"Sanokaa, Ivan Nikiforovitsh — minä yhä siitä pyssystä — mitä te sillä teette? Sehän on teille aivan tarpeeton."
"Tarpeeton? Voihan sattua, että tarvitsee ampua?"
"Hyvä Jumala, Ivan Nikiforovitsh, milloin te ampuisitte? Ehkä tulevassa elämässä? Mikäli tiedän ja muut muistavat, ette ole yhtä ainoatakaan sorsaa ampunut, eikä ole taivaallinen Isämme luonut ruumistanne sen mukaiseksi, että voisitte ampua. Teillä on komea ryhti ja arvokas muoto. Kuinka teidän sopisi soissa kahlata, kun te nyt jo tuuletatte vaatteita, joita pidän sopimattomana puheessa nimeltään mainita? Kuinka silloin kävisi? Ei, te tarvitsette lepoa ja rauhaa." (Ivan Ivanovitsh puhui tavattoman maalailevasti, kuten aikaisemmin jo huomautettiin, etenkin jos hän tahtoi saada jonkun vakuutetuksi. Kuinka hän puhuikaan! Hyvä Jumala, kuinka hän puhui!) "Niin, teidän pitää ajatella sopivampia toimia. Kuulkaa, antakaa se pyssy minulle!"