"Olkaa hyvä pani vaiti ja älkää kenellekään ilmoittako: kasakkojen kuormien joukossa on minullakin yksi kuorma. Siinä kuljetan kaikellaisia tarpeita kasakoita varten ja niitä minä myyn niin huokealla hinnalla, ettei kukaan voi uskoakaan. Ja jumal'auta, se on totta!"
Taras kohautti olkapäitään ihmetellen juutalaisen luonnetta ja ratsasti sitten muun sotaväen joukkoon.
V.
Pelko oli vallannut koko lounaisen Puolan.
"Koskentakaiset tulevat. Koskentakaiset tulevat!" Niin kuului kaikkialta. Ne, jotka vaan kynnelle kykenivät, koettivat pelastua. Asujamet lähtivät kodeistaan ja hajautuivat eri haaroille. Silloin ei vielä ollut linnoja eikä varustuksia, vaan kukin rakensi itselleen ainoastaan väliaikaisen olkimajan. Jokainen ajatteli: ei tässä kannata rahoja ja aikaa tuhlata majan rakentamiseen, tatarilainen sen kumminkin hävittää.
Suuri vaara oli jälleen uhkaamassa.
Muutamat vaihtoivat härkänsä ja auransa miekkaan ja ratsuun sekä liittyivät sotajoukkoihin: toiset pakenivat, vieden mukanaan karjansa ja kaikki kalleutensa. Tavattiin tosin tiellä välistä sellaisiakin, jotka asestettuina odottivat vihollista, mutta suurin osa livisti tiehensä ennen vainolaisten tuloa. Kaikki tiesivät, ettei ole hauskaa joutua tekemisiin sen hurjan ja taisteluhaluisen kasakkajoukon kanssa, joka tunnettiin koskentakaisten nimellä, ja joka huolimatta riveissään vallitsevasta epäjärjestyksestä kuitenkin oli erityisen taistelukuntoinen. Hitaasti kulkivat kasakat väsyttämättä hevosiaan, ratsumiehet edellä; kuormien jälestä seurasi jalkaväki. Ainoastaan öisin oltiin liikkeellä; päivisin levähdettiin autioilla, asumattomilla paikoilla, jollaisia silloin vielä oli hyvin paljon. Vakoilijoita lähetettiin aina edeltäpäin tiedustelemaan asemaa. Ja sinne, missä kasakoita kaikkein vähimmin odotettiin, juuri sinne ne äkkiä pyrynä ilmestyivät, levittäen ympärilleen tuhoa ja kauhua!
Poroksi poltettiin kylät, ja se osa karjasta ja hevosista, jota ei voitu kuljettaa mukana, tapettiin. Näytti siltä kuin olisivat he vaan tulleet juhlimaan, eivätkä sotimaan.
Pöyristyttäviä ovat tuon pakanallisen aikakauden petomaiset teot. Lapset murhattiin, naisilta leikattiin rinnat, ja niiltä, jotka laskettiin vapaiksi, nyljettiin nahka polvia myöten — sanalla sanoen: kauhea oli kasakkain kosto. Kuultuansa kasakkain lähestyvän lähetti eräs luostarin esimies heidän luoksensa kaksi munkkia pyytämään, että he käyttäytyisivät siivosti ja samalla muistuttamaan heitä siitä, että hallituksen ja koskentakaisten välillä on olemassa rauhansopimus.
"Ilmoita piispalle minun sekä koskentakaisten puolesta", — vastasi koshevoi — "että heidän ei tarvitse olla peloissaan, sillä kasakat vasta piippujansa sytyttelevät."