Andrei seisoi kuin suolapatsas eikä uskaltanut vilkaistakaan isäänsä. Kun hän sitten viimein kohotti silmänsä, näki hän, että vanha Bulba jo oli painanut päänsä kämmentään vasten ja nukkui. Andrei teki ristinmerkin. Nyt katosi hänestä pelko, ja kun hän katsahti tatarilaistyttöön huomasi hän tämän seisovan edessään aivan kuin tumma graniittipylväs ja kaukaisen liekin äkillinen heijastus valaisi hänen kuolonkalpeita kasvojaan. Hän nykäsi tyttöä hihasta, ja he lähtivät eteenpäin alinomaa taakseen katsoen. Jyrkältä rantatörmältä laskeutuivat he erääseen rotkoon, joka oli melkein kokonaan heinäin ja sammalten peitossa. Kenttä kasakkaleirineen katosi kokonaan heidän näkyvistään. Arolta kävi lievä tuulenhenki, joka ennusti päivän pian sarastavan. Mutta kukon laulua ei vielä mistään kuulunut, sillä kaupungissa ja sen hävitetyssä ympäristössä ei ollut yhtään ainoata kukkoa. Pientä puuta pitkin kulkivat he puron yli, jonka toinen ranta oli korkea ja jyrkkä. Siinä nähtävästi oli luja ja luotettava kohta kaupungin linnoituksessa. Puron takana kohosi luostarin paksu seinä. Epätasainen, kivikkoinen ranta oli kokonaan aroruohon peittämä. Kuilun ylälaidalla näkyi vanhan aidan jäännöksiä, jotka todistivat siellä ennen olleen puutarhan. Tyttö riisui nyt kenkänsä ja läksi kulkemaan paljain jaloin, kohottaen varovaisesti hamettaan, sillä maa oli hyvin vetelää. Kaislikon kautta kuljettuansa tulivat he eräälle paikalle, johon oli ajettu kokoon risuja. Lykättyään risut syrjään löysivät he aukon, joka oli vähän isompi kuin leivinuunin suu. Tatarilaistyttö kyyristyi ja meni edellä, ja hänen perässään tuli Andrei, jonka taakkoineen oli hyvin vaikea liikkua ahtaassa käytävässä. Pian vallitsi heidän ympärillään täydellinen pimeys.
VI.
Andrei pääsi vaivoin eteenpäin, sillä käytävä oli pimeä ja kapea.
"Pian saamme valoa", sanoi tyttö. "Nyt lähestymme jo sitä paikkaa, johon tullessani jätin lampun."
Valoa alkoikin jo vilkahdella. He saapuivat vähäiselle aukeamalle, joka nähtävästi oli kappeli. Ainakin oli seinää vasten asetettu pieni pöytä ja sen yläpuolella näkyi vanha katolilainen madonnan kuva. Pieni hopeainen öljylamppu heitti siihen himmeää valoaan. Tyttö kumartui, nosti maasta pienen korkeajalkaisen kuparilampun ja sytytti sen pyhimyskuvan edessä olevan lampun liekistä. Yhdessä he kulkivat eteenpäin, väliin kirkkaassa valossa, väliin mustassa varjossa. Nuoren ritarin kauniit, terveyttä uhkuvat kasvot olivat jyrkkänä vastakohtana hänen seurakumppaninsa kalpeille, surkastuneille piirteille. Käytävä alkoi käydä avarammaksi, niin että Andrei voi jo oikaista itsensä. Uteliaana katseli hän multaseiniä, jotka muistuttivat Kiovan luostarin luolia. Täällä, niinkuin Kiovankin luolissa, näkyi syvennyksiä seinissä ja siellä täällä ruumisarkkuja; näkyipä ihmisten luitakin, jotka kosteudesta olivat pehmenneet ja toiset hajonneetkin. Nähtävästi oli täälläkin ollut hurskaita ihmisiä, jotka olivat paenneet sinne maailman myrskyistä, suruista ja kiusauksista. Paikottain oli tuntuvan kosteata ja vettäkin näkyi. Andrein täytyi usein pysähtyä, antaakseen seurakumppaninsa levähtää, sillä tämä näytti olevan aivan uupunut. Vähäinen leivänkappale, jonka hän oli ahminut, sai aikaan vaan kivistystä hänen vatsassaan, ja tytön täytyi usein jäädä liikahtamattomana seisomaan.
Vihdoin näkivät he edessään pienen rautaoven.
"Jumalan kiitos, vihdoinkin olemme perillä", virkkoi tyttö heikolla äänellä ja aikoi kohottaa kättään kolkuttaakseen ovelle, vaan ei jaksanut. Andrei löi silloin nyrkillään oveen, kuului kumahdus, josta päättäen oven takana oli avara holvi. Hetken kuluttua helisivät avaimet, joku tuli portaita alas, ja ovi avattiin. He näkivät edessään munkin avainkimppu ja kynttilä kädessä. Andrei säpsähti, sillä katolilainen munkki herätti aina kaikissa kasakoissa inhoa ja halveksumista. Munkki peräytyi hänkin askeleen nähtyään koskentakaisen kasakan. Mutta yksi ainoa epäselvä sana tytön huulilta saattoi kuitenkin hänet rauhoittumaan. Munkki lukitsi oven, vei heidät rappusia ylös ja pian olivat he luostarikirkon suuressa holvistossa. Alttarin luona, jolla paloi useita kynttilöitä, oli pappi polvillaan ja rukoili hiljaa. Kummallakin puolen häntä seisoi kaksi kuoripoikaa sinipunervissa kaapuissa ja suitsutusastiat käsissä. Pappi rukoili, että taivas antaisi kaupungin ihmeen kautta pelastua, hän pyysi pyhiltä kansalle rohkeutta ja kärsivällisyyttä, ettei se vaikeroisi maallista onnettomuutta. Muutamia naisia, jotka muistuttivat haamuja, oli kirkon lattialla polvillaan, ja heidän päänsä olivat painuneet alas. Pylväitten vieressä seisoi muutamia murheellisen näköisiä miehiä. Alttarin yläpuolella olevaan moniväriseen ikkunaan kajastui jo aamun kultainen koi, ja kirkkaita valotäpliä lankesi kirkon lattialle, ja taivaankaaren väreissä kohosi ilmaan pyhä savu.
Ihmeissään katseli Andrei pimeästä nurkastaan valon vaikuttamaa, ihmeellistä kuvaa. Mahtavasti kajahti äkkiä kirkossa urkujen juhlallinen ääni. Se kasvoi kasvamistaan, laajeni jo ukkosen jyrinäksi, mutta taas samassa hiljeni, muistuttaen naisen heleää ääntä. Vaan äkkiä se uudestaan ukkosena pauhasi, kunnes äkkiä kaikki hiljeni. Mutta kauan vielä holvit toistivat urkujen jo vaienneita ääniä. Kaikkea tätä kuunteli Andrei suuresti ihmeissään. Samassa tunsi hän, että joku tarttui hänen nuttunsa liepeisiin.
"Lähtekäämme", virkkoi tatarilaistyttö.
Kenenkään huomaamatta pääsivät he ulos kirkosta ja tulivat eräälle torille. Rusko jo punoitti kirkkaana aamuisella taivaalla ja aurinko oli nousemaisillaan. Neliönmuotoinen tori oli aivan tyhjä. Sen keskellä seisoi vielä puisia pöytiä, todistaen, että siellä vielä joku viikko sitten oli myyty ruokatavaroita. Tori oli paksun, kuivuneen likakerroksen peittämä. Sen varrella oli vähäisiä kivestä ja savesta tehtyjä yksikerroksisia taloja, joiden katot olivat tavattoman korkeat ja varustetut useilla ikkunoilla ja aukoilla. Toisella puolella, kirkon läheisyydessä, kohosi muita korkeammalle toisista erillään oleva rakennus, joka varmaankin oli raatihuone tai joku muu julkinen rakennus. Se oli kaksikerroksinen, ja katolla kohoavassa pienessä tornissa käyskenteli vartija. Suuri kellotaulu oli kiinnitetty kattoon.