"Eikö pani tiedä Jumalan luoneen viinan jokaisen nautittavaksi? Varsovassa ovat kaikki herkkusuita! Puolalainen juoksee viisikin virstaa tynnyrin perässä, kaivaa siihen reijän ja huomattuaan, ettei sieltä mitään vuoda, sanoo: ei juutalainen tyhjää tynnyriä kuljeta, varmaankin on sinne kätketty jotain! Sitten juutalainen sidotaan ja häneltä viedään kaikki rahat ja hänet työnnetään tyrmään! Sillä kaikki mikä on pahaa, kaikki se juutalaisen niskoille työnnetään, jokainenhan pitää juutalaista koirana. Kaikkihan ajattelevat, ettei juutalainen mikään ihminen ole."
"No, kätke minut kalakuormaan!"
"Ei käy päinsä, ei käy päinsä! Puolassa ovat ihmiset nälkäisiä kuin sudet. Kalat vievät ja panin saavat käsiinsä."
"No pane sitte minut vaikka pirun selkään, kunhan vaan viet!"
"Kuule, pani, kuule!" puhui juutalainen, kurottaen käsiään. "Tiedätkös mitä teemme? Nykyään rakennetaan kaikkialla linnoja ja varustuksia, maahan on tullut ranskalaisia insinöörejä, ja senvuoksi kuljetetaan maanteillä paljon tiiliä ja kiviä. Pani käyköön pitkälleen rattaille, minä ladon päälle tiiliä. Pani on terve ja roteva, ja jos paino tuleekin olemaan vähän raskas, niin ei se haittaa tee. Kuorman alle teen reijän, josta voin antaa ruokaa panille."
"Tee miten tahdot, kunhan viet."
Tunnin kuluttua läksi Umanin kaupungista tiilikuorma kahden hevoskaakin vetämänä. Toisen selässä istui Jankel, ja hänen pitkät, takkuiset hiuksensa heilahtelivat lakin alta sen mukaan kuin hän keikkui hevosen selässä pitkänä kuin virstan pylväs maantien varrella.
XI.
Siihen aikaan jolloin tämä tapahtui, ei ollut vielä rajaseuduilla tullivirkamiehiä eikä nuuskijoita, noita yrittelijäin ihmisten kauhistuksia, ja sentähden jokainen saattoi vapaasti kuljettaa yli rajan mitä vaan mieli teki. Tiileistä ei sitäpaitsi kukaan välittänyt ja sentähden pääsikin kuorma vapaasti Varsovan pääportista kaupunkiin. Bulba ahtaassa häkissään ei kuullut muuta kuin hälinää ja kuorman kolinaa. Kaupunkiin tultuaan poikkesi Jankel pimeälle, kapealle kadulle, jota sanottiin Lokakaduksi tai myöskin Juutalaiskaduksi, sillä sen varrella asuivat melkein kaikki Varsovan juutalaiset.
Tämä kaikki muistutti hyvin paljon takapihaa. Aurinko ei nähtävästi kurkistanut sinne koskaan. Murtuneet puutalot lisäsivät nekin osaltaan synkkyyttä. Väliin näkyi joku tiilinen seinä, mutta sekin oli paikottain jo aivan murtunut. Muutaman rakennuksen osittain rapattu yläosa loisti päivänpaisteessa häikäisevän valkoisena tummassa ympäristössä. Jyrkästi pistivät täällä silmiin savupiiput, kadulle viskatut rievut, perunankuoret ja rikkinäiset ammeet. Jokainen, jolla oli vaan jotain kelpaamatonta, viskasi sen heti kadulle kulkijain suureksi kiusaksi. Hevosen selässä istuva ratsumies saattoi melkein kädellään ulottua seipäisiin, jotka oli pistetty ulos ikkunasta vastapäätä olevaan taloon, ja joilla roikkui juutalaisten säkkejä, housuja ja savustettu hanhi. Väliin katsahti ikkunasta joku sievä juutalaistyttö, kaulassa tummentuneita helmiä. Joukko likaisia, repaleisia, kiharapäisiä lapsia mellasti ja huusi keskellä likaa.