"Hyvä on. Vie minut hänen luoksensa!" lausui Taras päättäväisenä ja entinen rohkea ilme palasi hänen silmiinsä. Hän suostui Jankelin ehdotukseen pukeutua ulkomaalaiseksi kreiviksi, joka muka on tullut Saksanmaalta. Kekseliäs juutalainen oli jo hänelle valmistanut puvunkin.
Kun tuli yö, laahasi talon isäntä, tuo punatukkainen juutalainen, jonka kasvot olivat paisumia täynnä, lattialle ohuen patjan, joka oli peitetty niinimatolla, ja levitti sen lavitsalle Bulban yösijaksi. Jankel kävi maata samallaiselle patjalle lattialle. Ensin hän kuitenkin otti ryypyllisen jotain sekoitusta ja riisui senjälkeen kauhtanan. Sukkiin ja kenkiin puettuna muistutti hän hyvin paljon kananpoikaa. Sitten hän katosi eukkonsa kanssa jonkinlaiseen kaapin muotoiseen sänkyyn. Kaksi pientä poikaa kävivät kuin koirat maata sängyn viereen Taras ei saanut unta. Hän istui liikahtamatta, hiljalleen rummuttaen sormillaan pöytään. Hampaissaan piti hän piippua ja päästeli savuja, jonka johdosta juutalainen unissaan aivasteli ja koetti tukkia nenänsä peitteen alle. Tuskin oli taivaalle ilmaantunut ensimäinen aamun oire kun hän jo tuuppi jalallaan Jankelia.
"Nouse, juutalainen, ja anna tänne kreivin puku!" Tuokiossa hän oli pukeutunut. Hän mustasi viiksensä, kulmakarvansa, pani päähänsä tummanvärisen lakin — eikä varmaan olisi yksikään hänen tuttavistaan kasakoista nyt häntä tuntenut. Ulkomuodosta päättäen olisi luullut hänen olevan noin kolmenkymmenenviiden vuotias. Terveyden puna hehkui hänen poskillaan ja arvetkin antoivat hänen kasvoilleen ikäänkuin käskevän ilmeen. Kullalla kirjailtu puku sopi hänelle erittäin hyvin.
Hiljaista oli vielä kaduilla. Ei näkynyt vielä ainoatakaan kaupustelijaa. Muutamia katuja kuljettuaan tulivat he erään rakennuksen edustalle, joka ulkomuodoltaan muistutti istuvaa haikaraa. Se oli matala, mustunut rakennus, jonka toisessa päässä kohosi korkea, kapea torni. Tätä rakennusta käytettiin moneen tarkoitukseen, siinä olivat kasarmit, vankila ja siinä piti oikeus istuntojaan. Matkamiehemme astuivat portista sisälle ja tulivat keskelle avaraa salia. Siinä makasi noin tuhat henkeä. Vastapäätä heitä oli matala ovi, jonka edessä istui kaksi vartijaa leikkien jonkunlaista leikkiä, jossa toinen löi toista kahdella sormella kämmenelle. He eivät kiinnittäneet minkäänlaista huomiota sisääntuleviin ja käänsivät päänsä vasta sitten, kun Jankel virkkoi: "Mehän tässä olemme, me, me."
"Astukaa sisään!" sanoi toinen vartijoista, avaten toisella kädellään oven ja ojentaen toisen toverilleen lyötäväksi.
Bulba ja Jankel astuivat pimeään, kapeaan käytävään, joka johti heidät samallaiseen saliin, josta juuri olivat tulleet.
"Ketä olette?" kysyi usea ääni, ja Taras näki joukon sotilaita täysissä aseissa. "Meitä on käsketty olla laskematta ketään sisään."
"Mehän tässä olemma!" huusi Jankel. Mutta kukaan ei kääntänyt huomiota hänen sanoihinsa. Kaikeksi onneksi saapui paikalle lihava herra, joka nähtävästi oli joku päällikkö, sillä hän haukkui ja pauhasi enemmän kuin muut.
"Pani, mehän tässä olemme, tunnettehan te jo meidät, ja kreivi tulee olemaan teille hyvin kiitollinen."
"Antakaa niiden mennä, mutta älkää päästäkö sisään ketään muita. Miekkaa ei saa kukaan laskea luotaan eikä kenkään saa lattiallakaan loikua."