Kaunopuheliaan käskyn jatkoa eivät matkamiehemme enää kuulleet. "Mehän tässä olemme, minähän se olen, omaa väkeä ollaan" puheli Jankel jokaiselle vastaantulijalle.
"Kävisiköhän päinsä nyt?" kysyi hän eräältä vartijalta, kun he olivat saapuneet siihen paikkaan, missä käytävä päättyi.
"Kyllä, mutta enpä tiedä, laskevatko ne teidät sisään vankilaan, hän kun ei enää ole siellä, sillä sijaan on tullut toinen," lausui vartija.
"Ai, ai", valitteli juutalainen, "sepäs on paha seikka."
"Astu eteenpäin!" käski itsepäisesti Taras. Juutalainen totteli.
Maanalaiseen holviin vievän aukon edessä seisoi sotamies, jolla oli kolminkertaiset viikset. Ensimäinen viiksi kulki taaksepäin, toinen suoraa eteen, kolmas alaspäin. Hän muistutti hyvin paljon kissaa. Juutalainen kyyristyi kokoon ja lähestyi häntä kylki edellä.
"Teidän jalosukuisuutenne! Korkeasti jalosukuinen pani!"
"Minulleko sinä puhut, juutalainen?"
"Teille, korkeimmasti jalosukuinen pani!"
"Minähän olen vaan heitukka", sanoi mielihyvillään sotamies.