Aluksi Ruth oli vähän peloissaan, mutta kun hän näki kuinka varovasti Ted ajoi, ja kuinka hiljainen ja säyseä Taffy oli, tyyntyi hän.
— Mutta minne me menemme, kysyi hän, kun he olivat päässeet ulos valkeasta veräjästä ja kääntyivät vasemmalle.
— Sanon sen nyt, mutta minä tahdoin hämmästyttää sinua — menemme tietäjän luo!
— Tietäjän?
— Niin — miksei? Kuulin eilen, että Sandy Lanella on mustalaisia; on hauska ennustuttaa niillä. Mutta en ole selvillä siitä, ilmaisemmeko salaisuuden kotona heti, vai vasta sitten, kun ennustus toteutuu.
— Minä luulin, etteivät mustalaisten ennustukset koskaan toteudu.
— Ehkei aina — mutta joskus. John kertoi, sanoi hän salaperäisesti kuiskaten — että kaikki mitä hänelle monta vuotta sitten ennustettiin, on toteutunut.
— Toteutuiko? Mutta sitä saa ehkä odottaa kuolemaansa saakka. Mutta eivätkö ne sano, kuinka kauan elää?
— En ajatellut odottamista. Noo, siinä tapauksessa ehkä kerromme; mutta saadaanhan kuulla ensin, mitä ennustavatkin.
— Toivoisin, ettet ollenkaan antaisi ennustaa, Ted. En siitä oikein pidä.