POROMÄKI. On Fiinaseni. Aina on ollut ikävä ja vaikea erota sinusta. Toissa kesänä ja sitä edellisenä. Ja viime kesänä en ollut missään — vaan sinun tähtesi.
JOSEFIINA (koko ajan näytellen). Jos nyt ei erottaisikaan.
POROMÄKI (yskäsee). Kyllä meidän, hyvä ystävä, täytyy joksikin ajaksi erota. Minun täytyy päästä kylpemään (yskii) ymmärräthän sinä sen, Fiinaseni.
JOSEFIINA (muka myöntäen). Niin, kyllä kai sinun terveytesi sen vaatii.
POROMÄKI. Kyllä minun sairauteni sen vaatii, niin. Ja minä palaan terveenä miehenä. Se on kultainen asia, se terveys.
JOSEFIINA. Sinun on aina ollut minua ikävä, Iisakkiseni.
POROMÄKI. On Fiinaseni. Ja ikävä tulee nytkin (huokaa) mutta ei auta.
Sitä hauskempi on sitte taas. (Yskii).
JOSEFIINA. Kun sinä olet noin sairas, Iisakki, ja sitten vielä ikävöitset, niin ikävä estäisi sinua paranemasta. Ja parantua sinun täytyy. Ettei sinulla olisi niin ikävä minua, olen minä päättänyt tulla mukaan.
POROMÄKI (unohtaen kaikki). Häh!
JOSEFIINA (lempeästi). Minä tulen mukaan.