Jo saavut lähemmäksi, ja tuossa kelohongan katalatvassahan istuu koppelo, käännellen päätään ja tarkasti seuraten koiran liikkeitä. Läheisiin puihin ovat nousseet poikaset, tyrmistyneet oksien juureen, puun runkoa vasten.
Kot! kot! kot! kuulun koppelon ääni kelohongan latvasta!
Jo olet ampumamatkan päässä ja laukaiset pyssysi. Ylt'ympäri toistaa kumea kaiku pyssyn pamauksen. Se kiireilee kunnaasta kunnaaseen, kunnes se vihdoin yhtyy salon honkien huminaan.
Mutta alas korkeudestaan sortuu metso. Se paukahtaa oksalta oksalle, lamaa altansa hienot, kuivuneet risut ja tömähtää viimein mättäälle puun juurelle. Siellä istuu jo kahdella jalalla Härmi saalistaan odottamassa. Wihasesti iskee se siihen hampaansa, kunnes itse saavut paikalle ja kiellät koiraa lintua ravistelemasta.
Suuren salon järvet ovat, kuten arvatakin sopii, vesilinnuista hyvin rikkaita. Salolainen ei siitä riistasta paljon välitä. Sotkia pitää hän kuitenkin kanoinaan ja munittaa niitä omituisella tavalla. Sotka näet tekee pesänsä lahopuiden koloihin. Tätä seikkaa käyttää salolainen hyväkseen. Salojärvien rannoilla kasvaviin puihin riipustaa hän keinotekoisia sotkanpesiä eli n.s. "uumenia".
Kun sotka on laatinut pesänsä uumeneen ja muninut sinne munasarjansa, niin korjaa uumenen omistaja munat haltuunsa. Luulisi sotkan tästä pelästyvän eikä enää toista kertaa munivan niin rauhattomaan paikkaan. Eipä niinkään. Se tulee uudestaan ja munii uuden munasarjan, kunnes tämän käy samoin kuin edellisenkin. Wiimein annetaan toki sorsan rauhassa muniaan hautoa, sillä muuten rupeaisivat linnut koko järveä karttamaan ja uumenen omistaja kadottaisi kanansa.
Heiluvilla hettehillä, läikkyvillä lähtehillä pesivät hanhi ja joutsen. Hanhi se on oikein erämaan lintu. Sen kimakka ääni kuuluu keväällä niin kolkolta suurella, autiolla suolla.
Joutsenia tapaa jo Korpiselässa, yleisemmin Suojärvellä ja Ilomantsissa, Aunuksen Karjalassa sitäkin yleisemmin. Tämä viisas ja arka lintu rakentaa pesänsä luopääsemättömille rahkasoille, suosilmien rannoille. Ei henno metsämies oikein tätä kaunista lintua ampua, vaikka pääsisi hiipimäänkin ammuntamatkan päähän. Eivät salolaisetkaan juuri henno joutsenta ampua. "Anna uibi salojärven kukkehennu."
Oravanjahti on eräinä vuosina metsästäjille hyvänä ansiolähteenä. Toisin ajoin ei näitä eläimiä löydy kuin nimeksi vaan. Oravamiehellä on aina kirves mukanaan, kun hän kulkee salolla. Sattuu näet usein, ett'ei ammuttu otus putoakaan puusta alas, vaan jääpi oksalle riippumaan. Silloin hakataan puu armotta maahan, olipa miten suuri tahansa.
Suurella salolla näkee usein komeita honkia ja näreitä, parasta hirsipuun lajia, joita oravamiehet ovat kaataneet. Tuntikauden on siinä mies pienellä kirveellään honkaa nalkuttanut, saadakseen käsiinsä oravan, jonka nahka korkeintaan on 25 pennin arvoinen. — Se on sitä salolaisten kansallistaloutta.