Sammuttajat kaatavat puita pitkissä linjoissa, estääkseen tulen leviämistä. Maanpinta raivataan puhtaaksi kanervista ja risuista. Miehet ja naiset hosuvat liekkejä suurilla lehtiluudilla. Ihmisten huuto, kirveiden pauke, liekkien räiske ja kaatuvien puiden jyske kuuluu yhä kovemmalta.
Ell'ei väkeä ole riittävästi, ell'ei kulo satu kulkemaan suurta suota kohden, niin täytyy ihmisten väsyneinä luopua toivottomasta taistelustaan tuhoavaa luonnonvoimaa vastaan. Täytyy varoa sitäkin, ett'ei joudu saarroksiin liekkien keskelle. Kangas palaa laajalti, kunnes rankkasade viimmein tulen sammuttaa.
Ei ole sen toivottomampaa näkyä kuin tuollainen kulovalkean polttama kangas. Kuivuneina luurankoina seisovat siellä kelohongat, muistuttaen tulen hävitystä. Wuosikymmeniä voivat ne pysyä pystyssä, ennenkuin viimein lahoavat ja äkillinen rajuilma kaataa ne maahan. Havumetsän sijaan alkaa ensin syntyä lehtimetsää. Ensimmäiset koivut ja haavat näyttävät niin surkastuneilta, rosopintaisilta. Palanut maa ei anna niille tarpeeksi ravintoa. Aikojen kuluessa lihoaa kuitenkin maaperä ja luonnon ikuisesti synnyttävä voima tasoittaa kaikki entiselleen.
Kankaan takana aukeaa avara, laakea suo. Monta kilometriä kestää suota ja yhä vaan suota. Punertavan sphagnum-sammaleen peittämässä suomudassa kasvaa harvassa, ruskeanhelpeistä, karkeata saraheinää, pursuja ynnä korttelin, parin korkuisia vaivaiskoivuja ja pajupehkoja. Harvassa, ikäänkuin kurjaa ulkomuotoaan surren, seisovat monen sylen päässä toisistaan surkastuneet suopetäjät, näyttäen oikein jättiläisiltä vaivaiskoivujen ja pajupehkojen rinnalla. Suopetäjä kasvaa noin sylen, parin korkuiseksi, käsiranteen vahvuiseksi, mutta keskeytyy kasvussaan ja kuivuu viimein kokonaan. Kuivat, havuttomat karahkat tekevät suomaiseman vielä kolkommaksi.
Ihmiskättä ja kulttuuria muistuttaa rahkasuon yli suorassa linjassa johtuva porrassilta. Sylen pituisia parrenpäitä on sotkettu poikkipuolin vierekkäin vetelään maahan. Hevosella ei sellaisella kapulasillalla voi kulkea muuta kuin ratsain. Tavarat, jos sellaisia on, "sovitetaan säkkeihin" eli "hoavoloihin" kahden puolen hevosen selkää, niin että kumpaisessakin säkissä on yhtä raskas paino.
Näin kuljettivat suojärveläiset vielä vuosikymmen sitten kesäiseen aikaan jauhotarpeensa Aunuksen Petroskoilta. Näin kulkee salolainen vieläkin kylästä toiseen. Hevoset Raja-Karjalassa ovat hyvin tottuneet porrassiltoihinsa. Warovasti tunnustaa hevonen ensin kaviollaan sotkuportaan kestävyyttä, ennenkuin se koko ruumiinsa painolla siihen astuu.
Wanhassa porrassillassa painuvat sotkuportaat aikaa myöten suon pintaa syvemmälle. Täten syntynyt uoma täyttyy pitkien sateiden perästä reunojaan myöten vedellä ja koko silta näyttää kaukaa katsellen pitkältä, välkkyvältä vesiojalta. Hevoselta kysytään silloin vielä suurempaa varovaisuutta, liukkailla ja näljäisillä portailla astuessa.
* * * * *
Raja-Karjalan saloperukka on metsästäjän luvattu maa. Täällä herättää hänen intoaan viljalti löytyvä metsänriista, täällä viehättää häntä jylhä erämaan luonto.
Ajatuksiisi vaipuneena astut pyssy olalla hirsikangasta. Loitompana juosta häärii pieni, harmaan hallahtava, pystykorva, teräväkuono Härmi koira. Äkkiä kuuluu koiran kimakka haukunta tuolla etäämpänä. Sinä kavahdat ajatuksistasi. Waistomaisesti tempaat pyssyn käteesi ja lähdet rientämään sinne, missä, kaikuu koiran haukunta. Yhä kimakammin soipi tämä mieluinen ääni korvissasi, aina vaan samasta paikasta. Siitä tiedät koiran puussa istuvaa lintua haukkuvan.