Kuinkas nyt, kysyttiin: "luvasit kultia, hopeita, annatkin vaan lyijyä."
"A ei hyö siit tiietä", vastasi mies.
Sallimuksessa se on karhulykkykin, arvelevat metsämiehet. Kontio muuten kuuluu tietävänkin, konsa sille tuhopäivä tulee. "Moahaldii" näet ruokkii lemmikkiään hangen alla talvisessa pesässä. "Joga yödy tuobi mesijuoman. A jälgimäi [= viimein] verijuoman edeh työndeä. Siid tiedeäb kondii, jotto huondeksel [= aamulla] töllöy."
Karhua kiertäessä syntyy usein ikäviä rettelöitä. Toisinaan yhtyy useampia miehiä eri haaroilta saman kontion jäljille. Asia sovitaan silloin tavallisesti niin, että jokainen heistä pääsee "osniekakse" otukseen.
Kylässä on väkeä jos jonkinlaista. On sellaistakin, joka "porottaa" karhun pois Valmiista kierroksesta, kiertää sen uudestaan toiseen paikkaan ja sanoo omakseen. Sentähden ovatkin karhumiehet hyvin salaperäisiä kierroksiensa suhteen.
Myöhemmin talvella tulee kierros kuitenkin ilmi. Ei ole metsämies malttanut olla suihkaamatta salaisuuttaan hyvän ystävän korvaan. Tämä kertoo uutisen kolmannelle, eikä aikaakaan, niin "tiietäh kai miero, jotto on sie Iivanal kondie kierrokses netshie suon bokas" [tuolla suon laidassa]. — "Hoastoa ei sais, a ei nji kui vois hoastamattai olla, ylen äijäl himottaa." Sellainen se on karjalaisen luonne.
Wanhan ajan ukoilla oli karhuntappo-retkillaan monta menoa. Kun kontio oli kaadettu, tehtiin kohta tuli metsään. Salmissa ainakin oli tapa sellainen, että joka vaan ennen "tulen loaittuo" saapui tappopaikalle, hän pääsi osniekaksi, vaikk'ei olisi pyssyään lauaissutkaan.
Karhunpeijaisista et enää ole muita menoja jälellä kuin se, että tapettu karhu aina tuodaan tupaan. Sinne kokoontuu koko kylän rahvas "bessodaa" eli tanssi-iltaa viettämään. Tällaisissa tilaisuuksissa täytyy pitää kylän tyttöjä silmällä ett'eivät pääse "kynttä kishkomah" karhulta. Karhunkynnet tuottavat näet naimaonnea ja ovat siitä syystä hyvin haluttua tavaraa neitosille.
* * * * *
Raja-Karjalan suurin metsämies oli aikanaan Ignoi Wornanen Tolvajärven
kylästä Korpiselän pitäjää. Hän kuoli v. 1880 60 vuoden ijässä. Ignoi
Wornanen oli ottanut petoeläinten metsästyksen oikein päätehtäväkseen.
Talvet umpeen hiihteli hän saloja ja tuskin oli sitä korvenkolkkaa
Wiipurin läänissä, jota hän ei olisi tuntenut.