Joka vuosi, sydäntalvena, lähti Ignoi Wornanen pitemmille hiihtomatkoille, milloin Wiipurin läänin eteläosiin, milloin Savoon, joskus Hämeesen, vieläpä, Turun puolelle asti. Näin oli hän hiihtänyt 42 talvea peräkkäin ja vielä vuotta ennen kuolemaansa kävi hän poikiensa seurassa ilveksen ajossa Wiipurin puolella ja viipyi tällä eräretkellään pari kuukautta.
Ignoi Wornanen oli eläissään ollut yli 70 karhun tapossa. Susia oli hän tappanut jonkun kymmenkunnan, ilveksiä noin 400. Parhaan hiihtoretkensä teki Ignoi v. 1881, jolloin hän poikiensa seurassa Warsinais-Suomessa kahteen kuukauteen tappoi 22 ilvestä. Wornaset olivat Suomen senaatin kehoituksesta sinä talvena lähteneet näille maille susia ajamaan. Mainitut pedot olivat näet käyneet niin rohkeiksi, että rupesivat lapsia syömään.
Ignoi Wornanen oli pitkä, harteva ja kaunis mies. Oikein hiihtomiehen perikuva. Luonteeltaan oli hän hilpeä ja vaatimatoin. Harvoin haastoi hän metsastysseikkailuistaan; joskus tuttavassa seurassa, eikä koskaan kerskaten. Ja kuitenkin oli hän eläissään monta kovaa kokenut, usein ollut hengenvaarassa.
Ukko Ignoin pojat: Petri, Jyrki ja Iivana ovat perineet isänsä metsästäjä-innon. Jyrki Wornanen on epäilemättä paras nyt elävistä metsämiehistä Itä-Karjalassa. Kahdeksantoista vuotta on hän jo pitänyt petoeläinten jahtia elinkeinonaan, semminkin ilvesjahtia. Lienee tappanut jo noin 150 ilvestä ja karhuja joukon toistakymmentä.
Toisin talvin ovat veljekset hiihtäneet yhdessä, toisin talvin erikseen. Kelpaa niitä hiihtäjiä katsella. Kookkaita, salskeita miehiä, norjia ja kestäviä. On kuin leikintekoa vaan pyyhkäistä peninkulmamääriä ilveksen jälessä salolla.
Wornasten niinkuin yleiseen Itä-Karjalan metsämiesten jahtitapa on petoeläimen väsyttäminen. Ilvesjahdilla on tavallisesti kolme miestä yhdessä seurassa. Aamusta iltaan ovat metsämiehet liikkeellä, hakien joka salonkolkan, missä vaan luulevat Ilveksien asuvan. Kun sitten sattuu verekset jäljet löytymään, niin alkavat miehet ja koirat niitä seurata.
Kaksi hiihtäjistä kulkee ajomiehinä etupäässä, tukeva suksensauva vaan aseena kädessä. Kolmatta miestä sanotaan "voattei'en kokoojaksi"; tavallisesti joku vanhanpuoleinen mies tai keskenkasvuinen poika. Hän kantaa pyssyä ja kerää vaatteet, joita ajomiehet riisuvat päältään.
Tavallisesti riisuvat ajomiehet jo kohta alussa sarkahousut päältään, niin että ainoastaan lyhyet, liinaiset alushousut eli "koadiet" jäävät jalkojen suojaksi. Jo huomaa ilves itseään ahdistettavan ja kiiruhtaa vauhtiaan. Samassa määrässä kiihtyy vauhti ajomiehilläkin.
Kotvan aikaa kestää tätä kilpailua, kunnes miehet uudestaan alkavat vähentää vaatteita päältään. Takki riisutaan pois ja viskataan hangelle, samoin liivitkin. Paitahihasillaan sitä mies nyt ponnistaa eteenpäin, ponnistaa voimansa takaa. Kimakasti kaikuu koirien haukunta korvessa; henkensä kaupalla nelistää ilves, hakien vaarat ja tiheimmät rikeiköt. Sellaiset paikat ne tietysti viivyttävät ajomiehiä.
Wiimein alkaa otus väsyä, syvässä lumessa. Nuori ilves tavallisesti silloin turvautuu puuhun, tai tungeksen vuorenlouheen, jonne eivät koirat pääse sitä ahdistamaan. Wanha ilves ei mielellään nouse puuhun. Kun hiihtomies sen viimein saavuttaa, on eläin jo niin väsynyt, ett'ei enää jaksa häntä vastaan hypätä. Irvistää vaan ja odottaa surmaavaa iskua suksensauvasta.