Hara vanha poltettihin,
Porot suolle kylvettihin.
Yöllä vietihin vetehen,
Kuutamella kaivattihin
Werkot veljeksiin kutomat,
Sisäreksiin ketreävät.
Puuttuiko sitä kaloa,
Jota varten verkko tehty;
Puuttui halea hauki.
Halottihin hauin vatsa,
Siell oli sileä siika.
Halottihin siian vatsa,
Siell oli sini keränen.
Purettihin sini keränen,
Sielt oli puna keränen.
Purettihin puna keränen,
Siell oli tulikipuna.
Tuli poika Pohjolasta,
Uros uuesta kylästä,
Tuli huosti housun suusta.
Paloi pojan helmehistä.
Hytöll' oli kauha kattilassa;
Wiskoo vilua vettä
Paikoille palanehille,
Tuimille tulen kivuille.
Herran henki voiteheksi,
Luojan luomi katteheksi.
Eepillisiä runoja lauloi ukko Ontrei Wanninen paljon. Wahinko vaan, että olivat niin katkonaisia. Taisi jo muisti ruveta pettämään. Ei tuo kumma ollutkaan, sillä olihan sitä ukolla jo ikääkin. Yhdeksättäkymmentä kävi jo kuollessaan, sillä hän oli syntynyt 1805. Seppo Ilmarisesta lauloi Ontrei sen runon, jossa kerrotaan, kuinka seppo rupesi takomaan itselleen kullasta morsianta, hopeasta ikisopua. Wäinämöisen soitosta lauloi hän seuraavan runon:
Teki Kauko kanteloista,
Wiron seppä vinkeloista.
Eikä puusta, eikä luusta,
Sapsosta sinisen hirven,
Poropetran polviluista.
Mistäs kansi kanteleeseen?
Lohen purstosta punaisen.
Mist' on naklat kanteleesen?
Hauin suuren hambahista.
Mistä kielet kanteleesen?
Hiuksista hiien eukon,
Harjasta u'en hevosen.
Saipa kannel valmeheksi;
Soitti piiat, soitti poijat,
Soitti miehet naimattomat,
Soitti nainehet urohot.
Ei ilo ilolle tunnu,
Laulu lauluks ei tajunna.
Etshittihin soittajia,
Soittajia, laulajia
Ylähäisist, alahaisist,
Jumaloista, maanemistä.
Löytyi vanha Wäinämöinen;
Teki tiellä termeyyen,
Torokalla toprouuen:
"Annas Kauko kanneltasi,
Wiron seppä vinkelosi.
Kenen on miekka pitembi,
Kenemb' on kalpa kaunehembi."
Löytyi vanhan Wäinämöisen
ynnen mustoa pitembi,
Olen kortta korkiambi.
"Annas Kauko kanneltasi,
Wiron seppä vinkelosi
Sormille pojan sogian,
Käsille vähänäköisen."
Iski kerran, iski toisen,
Iski kohta kolmannenkin.
Jo ilo ilolta tuntui,
Laulu lauluksi tajusi;
Alkoi sormet souatella,
Käsivarret vatvatella.
Ei ollut sitä metshässä
Siivin kahen lentäväistä,
Jalan neljän juoksevaista,
Ku ei tullut kuulemahan,
Soitellessa Wäinämöisen,
Kutka kullervoi'ellessa
Lohenpurstoista iloa,
Kalanluista kanteloista.
Ei ollut sitä meressä
Evän kuuen katkevaista,
Purston puikerrehtavaista,
Ku ei tullut kuulemahan,
Soitellessa Wäinämöisen,
Kutka kullervoi'ellassa
Kalanluista kanteloista,
Lohenpurstoista punaisen.
Kenki itse Hiien eukko
Kultasuilla kukkaroilla,
Weitsellä hopeapäällä,
Jonka piä satoja maksoi,
Terän ei ollut tietäjeä.