Hautajaismenoissa kreikanuskoisessa Itä-Karjalassa on itkuvirsillä tärkeä sija. Kerrottakoon tässä vähän laveammin noista menoista?
Joka kylällä on oma hautausmaansa eli "kuusikkonsa." Se sijaitsee tavallisesti järven niemellä tai saaressa, joskus myös kylän peltojen keskessä. "Kuuzik" nimensä on hautausmaa saanut siitä, että siinä aina kasvaa sankka kuusimetsä. Sitä ei koskaan raivata. Mihin puu kaatuu, siihen se jätetään. Salokylien "kuusikoissa" tapaakin sentähden toisinaan oikein kasvikunnan jättiläisiä.
Nuo Itä-Karjalan "kuusikot" saattavat monasti olla vanhoja pakanuuden aikuisia kalmistoja. Kristinuskon alkuaikoina tahtoi papisto niin vähän kuin suinkin loukata kansan vanhoja tapoja. Kylän vanha kalmistokin saattoi jäädä käytäntöön. Se vihittiin vaan uudella tavalla, ruumiita ei enää haudattu aseineen, kalleuksineen, niinkuin entiseen aikaan.
Kohta kun sairas on henkensä heittänyt, lähtee joku itkujen taitava vaimo ulos tuvasta ja alkaa "itkeä." Ruumista pestessä itketään n.s. "pezendvirzi." Ruumista ei viedä riiheen tai muuhun ulkosuojaan, niinkuin muualla Suomessa on tavallista, vaan se asetetaan "ohrazoin oale, suuren tshupun lautshal" [obraz l. obraza — pyhimyksen kuva, suur tshuppa — peräpenkin notkumat, suuri soppi], s.o. pirtin kunniasijalle. Sukulaiset ja talonväki valvovat pari kolme yötä kuolleen ääressä ja naiset laulavat joka aamu itkuvirsiään. Jos vainaja aikanaan oli "bohattu" [= rikas, mahtava] mies, niin voipi suuri osa kylän rahvasta olla surutalossa valvomassa.
Sitten lähtevät haudankaivajat "kuuzikkoh" ja "ruuhen loadijat" metsään hakemaan "ruuhen" eli ruumisarkun aineksia. Kun he sieltä palaavat, niin taas itketään. "Ruuhta", "kalmalautaa" ja ristiä tavallisesti veistetään ulkona, mutta ainakin "ruuhi" tuodaan puolitekoisena tupaan, jossa se lopullisesti pannaan kokoon. "Kalmalandu" asetetaan hautakummulle ja risti kiinnitetään siihen. "Ruuhta" kokoonpantaissa, lauletaan seuraava itkuvirsi, "ruuhen vainduvirzi":
[Professori Arvid Genetzin talteen ottama Aunuksen Wiel-järvestä. Tätä itkua lauletaan samanlaisena kreikanuskoisissa Suomen-Karjalassakin.]
Mid-bo oldanneh nygöi vaimeloizen vakkisrojuized?
Ihalal armoizellenj igäizii kodjizii azutah.
Loadiekkoa kuldaizil kädyisil kuldaizel armoizellenj
igäized kodjized.
Pangoatto kallehel armoizellenj kalanluuhized kravattjized.
Pangoa pestyl armoizellenj ylen pehmiezed perinäized.
Pangoatto aig- arinoizellenj allilinduizien andulaized
peähyizien oale.
Katelkoa pesty' armoistanj pehmielöil katuhkaizil,
Anna pitkien matkaizien tulduo pezijy armoizenj ehki huogavuv.
Loadiekkoa kahted kroaznoi-ikkun-pielyöd kallehel armoizellenj,
Ann' ihalu armoizenj meidy igäviz aigaiziz ehki katshov niiz
ikkun-pielyizis.
Suomen kirjakieleen käännettynä tuntuisi tämä itkuvirsi näin:
Mikä outo työ nyt on ikävänalaisella? Ihanalle rakkaalleni ikuista kotia rakennetaan. Laatikaa kultaisilla käsillä armaalleni ikuista kotia. Pankaa kalliille armaalleni kalanluiset sängyt. Pankaa pestylle armaalleni ylen pehmeät patjat. Pankaa hänelle, jokin aikanaan oli armaani, allilinnun untuvia pään alle. Peittäkää pestyä armastani pehmeillä peitteillä, jotta pitkän matkan päästä tultuaan pesijä armaani edes levähtüä. Tehkää kahdet punaiset ikkunapielet kalliille armaalleni, että ihana armaani ikäväpäivissään meitä edes katsoo niistä ikkunapielistä.
[Ellei ruumisarkkuun tehdä noita punaisia ikkunapieliä, niin ei vainaja haudastaan voi seurata elävien toimia. Sellainen on kansalla luulo kreikanuskoisessa Raja-Karjalassa.]