Kirjakielelle käännettynä kuuluisi tämä itkuvirsi näin:
Suuret kiitokset, maksajakseni, lapsuuteni unesta;
Suuret kiitokset, kerittäjäiseni, kaikesta armostasi.
Kiitos, pesijäni, savunalaisista unista.
Nainen, turvaajani, minua kurjaa käsillä nostattelit;
Kantajaiseni, tuudittajani, toisilla käsillä kättelit.
Pesijäni, suuret kiitokset, lavostajani, kantajaiseni, sinun
laupeudestasi
Suuret kiitokset, kerittäjäiseni.
Tuhannenkertaiset kiitokset, nainen, tuudittajaiseni,
kaikenkylläsistä unista.
Elättäjäni, saanenkohan enää, sammunut siemen, sulhaseni
kotiin mentyäni, maata savunalaisia unia.
Saavuttuani sulhaseni kotiin, saanen, kurja, kukon ensi
kukuntaa kuunnella.
Kuinka voisinkaan, opettajaiseni, sinun hyvyyttäsi unhoittaa;
Elättäjäkseni, sinun hyvyytesi ei sinä ilmoisna ikänä voi
mielestäni unohtua.
Hääitku.
Morsian itkee äidistä erotessaan, kehoittaa äitiä tiedustelemaan hänen elantoaan miehelässä. — Ogafja Leinonen 1888.
Kuin mie soan elämäh ilinoin elätettyzien eloksiih,
Kysele, kylvetteäzein, kylän kävijöill,
Savistoazein, savvan kandajill,
Tule, verzoazein, minuu vieduimah.
Jos tulet ilmoin kuvoamazien kujozien suuh,
Tule, pezetteäzein, tule pellon piäh;
Jott eigo kuulu ilmoin kuvoamaziss kumman iänyzie.
Tule, pezetteäzein, ilmoin pestyzien perttiziih;
Katsho ilmoin kannetuzien kaikkien piällä,
Ilmoin pestyzien perttikunnan piällä.
Tulet, tjuudittoazein, oldanneh ilmoin hypitettyzed
hyvillä mielin.
A Ulin oldanneh ilmoin vezazed vihazen loaduized,
Elä virka, verzoazein, vesselie paginoi.
Mie ilmoin elätettyziss kuin elän,
Jos tulov miulan ilmoin idvomaiziss suured igäväd,
Libo minun vieriäisty vihattanne,
Mänen udronje ulgoilmaziih;
Kylmänje kyyneldämäh,
Ja kuin minull, kylmäzell siemenell, kyyneled lähtöv,
Mie kuin tulen ilmoin pestyzien kera ykziih perttiziih,
En voi sanuo ilmoin savistettuzill, jotto minun silmäss
suurien abeihen täh vezi lähtöv;
Mie ilmoin voalimazie valehtelen:
Polttozell siemenell porotti pohjanje tuuli veen silmiss;
Siid ei ilmoin savistettuzed soaha sanoja,
Eigä ilmoin vezazed vihoija.
Kirjakielelle käännettynä se kuuluu näin:
Kun minä saan elämään sulhaiskansan eloksia,
Kysele minua, kylvettäjäiseni, kylän kävijoiltä,
Puhdistajani, sauvan kantajilta kerjäläisiltä;
Tule, äitiseni, minua tiedustelemaan.
Jos tulet sulhaistalon kujosien suuhun.
Tule, pesijäiseni, tule pellon päähän;
Tule kuulemaan, eikö kuulu sulhaistalosta kumman ääniä.
Tule, pesijäiseni, sulhaistalon pirttiin.
Katso kaiken sulhaiskansan päälle.
Katso sulhaiskansan pirttisen päälle.
Tulet, tuudittajaiseni, oltanee sulhaiskansa hyvillä mielin.
Ja jos lienee sulhaiskansa vihamielinen,
Älä silloin, äitiseni, virka iloisia pakinoita.
Minä sulhaistalossa kun elän,
Jos käypi mieleni sulhaiskansan luona kovin ikäväksi,
Tai jos minua, vierivää kiveä, vihattanee,
Menen, huolenalainen, ulos pirtistä;
Ja kun kyyneleet vierivät minulta, kylmä siemen, silmistäni,
Ja kun taas tulen sulhaiskansan pirttiin,
En voi sanoa sulhaiskansalle, että olen suurta ikävääni itkenyt.
Minä sulhaiskansalle kielastan:
Pohjatuuli se porotti medet minun, onnettoman siemenen, silmiini;
Silloin ei saa sulhaiskansa sanoja,
Eikä sulhaisväki vihan syytä.
Hääitku.
Äiti itkee, laittaessaan tytärtään miehelään. Sanoo hänelle viimeiset jäähyväiset. — Korpiselästä 1891.
A voi aigomanji lapsi, jo tulov, tjuuditettuzein, lähtie
armahien tjuuditettuzien turviihe,
Jo annas kannettunji lapsi, jo on vihon viimezed ildazed!
A voi kui suured igäväd on armahall kandajazellazi!
Ja en ni kui voi nämie atkalie aigazie kuluttoa,
Kuin juohtuv mieleh ned aigazed, kuin jo linduzena liverdelid
armahan kandajazi kaglaziss,
Kuin jo pyrähtelid, pyyhyt, linduzena armahan tjuudittajazi
turviss.
Sentäh en voi olla igävie ilmoittamatta nämiss aigasiss,
Knin on jo vihon viimezed kerdazed vierevän lapsein viihytellä
armasta kandajastazi.
Kai atkala nainje jo aukehtud olen jo nämiss suuriss igäviss
näminä igävinä ildazina.
A prosti, kandamani lapsi, jo kai kallehien syndyzien edyzissä!
A prosti, vierähtänyd lapsi, jo vihon viimezed kerdazed, hoz olen
katala nainje ja kaikki mielikarvazed kallehella siula soattad.
Ja prostikkua kai kallehed kannetud miun katalan kannettunji
katkerad kahinad.
Ja elgiä elbynyttä evästäin estelgiä endizillä ehtovaldaizilla
lähtiessä.
Ja elgiä viivytettyzelläni vihaised olgua.
Ja kuin miula on kurjalla naizella kuuhuonpäiväzed igäväzed!