Toisin oli asian laita Wenäjän vallan aikana. Silloin juurtui pian vallanpitäjiin se käsitys, että talonpoikien maat, vieläpä itse talonpojatkin, olivat lahjoitusmaa-herran omaisuutta. Tämä käsitys astuu selvästi näkyviin 1700-luvun lahjakirjoissa. Maa luovutetaan "kartanoon kuuluvien ihmisten ja talonpoikien kanssa.", tai niiden etujen joukossa, joita lahjoitusmaan isäntä saapi nauttia, mainitaan: "talonpojat, niin silloiset, kuin karanneetkin." Toisissa lahjakirjoissa puhutaan niin tai niin monesta "sielusta" tiloineen, taloineen.
Orjuuden oireet tietysti hävisivät, kun Wanha Suomi yhdistettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan. Mutta sen sijaan ilmestyi v. 1826 asetus, jonka nojalla melkein kaikkien lahjoitusmaiden talonpojat määrättiin lampuodeiksi. Heiltä riistettiin toisin sanoen perintöoikeus siihen maahan, jota heidän esivanhempansa monessa sukupolvessa vapaina talonpoikina olivat asuneet ja viljelleet. 1826 vuoden asetus näet sääsi, että kaikki ne talonpojat, jotka eivät voineet näyttää toteen, että heidän tilansa ennen vuotta 1706 olivat olleet perintötilan luontoisia, kadottaisivat omistusoikeutensa näihin tiloihin ja muuttuisivat lahjoitusmaan isäntänsä lampuodeiksi.
Ja jäsenet siinä komiteeassa, joka tätä asetusta valmisti, olivat
Suomen omia kansalaisia! He kantavat mitä suurimman edesvastauksen
Karjalan kansan kärsimyksistä.
Lahjoitusmaan omistajalla oli tietysti täysi valta häätää alustalaisensa pois "maaltaan", ell'eivät näinä kyenneet verojaan suorittamaan, ell'eivät he syystä tai toisesta olleet hänelle mieleen, tai jos hänen teki mieli laajentaa "hovileirinsä" eli kantatalonsa maita. Monissa paikoin yrittivät talonpojat väkivallalla puolustaa oikeuttaan. Se tietysti ei auttanut. Kasakoita vaan jokunen joukko pitäjään, pampulla selkään, linnaan perheenisät, vaimot ja lapset mieron tielle.
Wenäläiset lahjoitusmaiden isännät asuivat yhtä vähän kuin ruotsinvallan aikuisetkaan, paitsi ani harvoin, itse karjalaisilla tiluksillaan. He hoitivat niitä voutien eli "prikasniekkojen" avulla. Lahjoitusmaan talonpojat olivat tietysti kokonaan "prikasniekan" vallassa. Hän kantoi, vieläpä määräsikin verot, määräsi myös päivätyöt, jotka olivat "hovileirin" voimassa pitämiseksi tehtävät. Jos joku talonpoika oli hänelle vastenmielinen, saattoi hän jos jollakin tavalla häntä kiusata ja hänen toimeentuloaan vaikeuttaa.
Sorto tietysti synnytti petosta ja epärehellisyyttä kansassa, niinkuin se aina tekee. Muukalaista herraa imarreltiin ja kumarreltiin, niin kauan kuin oltiin hänen näkyvissään; selän takana häntä petettiin ja vihattiin. Ja kun tätä menoa sukupolvesta toiseen jatkettiin, niin se ei tietysti voinut olla jättämättä jälkiä kansan luonteeseen. Ja ne jäljet, tuntuvat vieläkin selvästi varjopuolina Karjalan kansanluonteessa. Eiväthän sellaisten vaikuttimien seuraukset voikaan yhdessä ihmispolvessa hävitä, vaan kirouksena siirtyvät ne lapsiin ja lastenlapsiin.
Ja pitkäkö aika niillä on ollutkaan poistua!
Kun talonpoika ei ollut maansa omistaja, niin katosi häneltä luonnollisesti halukin sitä viljellä. Ihminen tekee työtä tulevaisuuden varalle, mutta jos oikeus hänen työnsä hedelmien nauttimiseen ei ole turvattu, niin muuttuvat ahkeruus ja vireys laiskuudeksi ja välinpitämättömyydeksi.
Karjalainen talonpoika saattoi koska hyvänsä joutua puille paljaille, hänen asemansa oli aina väliaikainen ja "herran" oikuista riippuva. Hänelle oli edullisempaa hoitaa maanviljelystään niin, että hän juuri parahiksi sai siitä elatuksensa, että "päivästä yl' piästiin", kuten vieläkin on tapana sanoa Karjalassa. Jota huonommassa viljelyksessä hänen peltonsa olivat, jota vähemmän hänellä oli karjaa läävässä, jota ränstyneemmiltä hänen rakennuksensa näyttivät ja jota likaisemmalta hänen kotinsa, sitä paremmin saattoi hän lumota isäntänsä silmät veronpanossa.
Lehmien asemesta rupesi hän pitämään enemmän hevosia, rukiin ja ohran asemesta alkoi hän viljellä enemmän kauroja, joka tietysti oli omansa peltoa laihduttamaan. Kaskenviljelystä harjoitti hän ahkerasti. Ensimmäisen ruiskasvun jälkeen otettiin kaskesta niin monta kaurakasvua kuin suinkin mahdollista. Tällä tavoin ryöstettiin maaperä niin tyhjäksi, ett'ei se kuuna päivänä enään mitään kasvanut. Talonpoika ei tästä välittänyt. Eihän se maa enää ollut hänen. Wäkivallalla oli se häneltä riistetty.