Apatiittia. Lyijyhohdetta.
Arsenikki-kiisua. Magneetista rautamalmia.
Berylliä. Malakiittia.
Euxeniittia.. Pitkärandiittia.
Grafiittia. Pyrhotiinia.
Granaatteja (eri värisiä). Rikkikiisua.
Järvi-rautamalmia. Sinkkivälkettä.
Kuparihohdetta. Tinamalmia (kassiteriittia).
Kuparikiisua. Turmaliinia.
Lazurikiveä. Werikivi-malmia.
Noin 30 kilometriä pohjoiseen Sortavalan kaupungista on Ruskealan marmorilouhos. Marmorivuori on jotenkin laaja eikä se vielä ole louhoten suuresti huvennut. Ovat kuin maantien rakentajien kuoppia hiekkasärkässä, louhoskohdat. Kestää sieltä vielä toinen mokoma ottaa ja jääpi sittenkin tähdettä monen suuren kaupungin palatsirakennuksiksi.
Kuten tiedetään, ovat Iisakinkirkko ja useat Pietarin kaupungin palatseista Ruskealan marmoria. Marmorilohkareita vietiin entiseen aikaan suunnattoman suuria Pietariin. Ne sahattiin ensin Ahinkosken sahassa, joka on muutamia kilometrejä marmorilouhoksesta. Täysin muodostettuina kuljetettiin ne sitten Laatokkaan laskeumalle Helylänjoelle, jossa ne lastattiin laivoihin ja vietiin määräpaikkaansa.
Useita päiviä viipyi suuri marmorilohkare tuolla lyhyellä tiellä louhoksen ja lastauspaikan välillä. Siinä sitä oli Sortavalan miehillä työtä ja rahdinansion tilaisuutta. Lohkare kohotettiin ensin reen tapaiselle laitokselle ja hevosia valjastettiin viisin-kuusinkymmenin peräkkäin kuorman eteen. Jokaisen hevosen selässä istui ajajapoika, ruoska kädessä, ja kivikuorman päällä seisoi päällysmies, heiluttaen kepillä merkiksi pojille, milloin heidän tuli sivaltaa hevosiaan selkään, jotta näin yht'aikaa nykähyttäisivät kuormaa eteenpäin.
Wiimeisinä vuosikymmeninä on Ruskealan marmoria käytetty vaan kalkin polttoon. Kerrotaan kuitenkin, että Suomen valtio, joka omistaa marmorilouhoksen, aikoisi nyt uudestaan ruveta louhomaan sieltä marmoria, Pietarin kirkkojen ja palatsien tarpeeksi. Sitä varten rakennettanee Karjalan rautatieltä pieni haararatakin marmortlouhokselle.
Louhostyö tietysti tulisi tapahtumaan suomalaisten insinöörien johdolla ja kotimaista työväkeä tultaisiin käyttämään. Wenäjän kruunu näet entisinä aikoina käytti omia urakoitsijoitaan ja paljon oli silloin venäläistä työväkeä Ruskealassa.
Ruskealan marmori on enimmäkseen vaaleanharmaata. Tapaa siellä kuitenkin toisiakin värivivahduksia: vehreätä, valkoista ja kellertävää; ei kuitenkaan suuremmassa määrin.
Sortavalan kaupungin alueella löytyy erästä vuorilajia, joka harvinaisuutensa vuoksi tässä mainittakoon. Wäriltään on se kiiltävän mustaa, muistuttaa pikeä. Kuuluisa maanmiehemme, Aadolf Erik Nordenskiöld, on antanut sille nimen sordavaliitti. Sordavaliittia ei tietenkään ole tavattu missään muualla kuin siinä kalliossa, jonka päälle Sortavalan lutherilainen kirkko on rakennettu.
Sortavalan ja Impilahden pitäjistä viedään paljon feltspaattia ja kvartsia Wenäjälle. Parolan kylä Sortavalan saaristossa on tunnettu harvinaisen suurista turmaliinikiteistään, joita siellä tapaa feltspaatti-kivessä. Sortavalassa löytyy grafiittiakin. Yhteen aikaan vietiin sitä paljon Wenäjälle, toisin vuosin 40,000 leiviskään. Sitä käytettiin siellä asfalttihuovan valmistamiseen. Nyt on se vienti kokonaan loppunut.
Kansa näkyy entisinä aikoina käyttäneen tuota veitsellä helposti vuoltavaa mineraalia kaikenlaisiin pieniin tarpeisiin, päättäen niistä grafiitista tehdyistä tulusneuvojen "rikkikupeista", koristuksien valimista y.m., joita talletetaan Sortavalan kaupungin museossa.