Siipioravan koti on Etu- ja Taka-Intiassa, mutta tavataan sitä jotenkin yleisesti muuallakin, m.m.
Suomessakin. Se on hyvin sievä pikku eläin, jolla on isot, ulospistävät silmät ja tuuhea häntä kuten tavallisella oravalla. Se on tavallisesti mustan-harmaa yläpuolelta ja vaaleampi rinnasta ja vatsan alta. Se rakentaa pesänsä puunkoloihin ja lähtee niistä öisin ulos hakemaan ruokaansa, jona ovat hedelmät ja siemenet. Lentävä apina on puoliapina ja kuuluu Madagaskarin maki-apinoihin.
Ulkomuodoltaan se on jotenkin samallainen kuin edellinen, mutta sillä on lentokalvo takajalkojen ja hännän välilläkin. Se syö hyönteisiä, joita se ajaa takaa lentäen puusta toiseen. Sen sanotaan voivan yhtä menoa liitää 60-70:kin metriä.
Lentävät sisiliskot ovat todellisia pieniä sisiliskoja, joita tavataan Intian aarniometsissä ja saarilla. Ne ovat muuten tavallisten sisiliskojen näköisiä, paitsi että niiden ruumiin kupeilla on ihopoimu, jota suoraan sivuille päin kasvaneet kylkiluut levittävät, kannattaen eläintä paperileijan tavoin ilmassa. Suuntaa se ohjaa hännällään, joka on muuta ruumista paljon pitempi. Eläimen nahka on hyvin loistavanvärinen, niin että se varjosta yht'äkkiä valoon tullessaan säteilee kuin jalokivikoriste. Tämä seikka ynnä sen merkillinen ulkomuoto ja elintapa ovat antaneet kansan mielikuvitukselle aihetta kutsua sitä draakoksi eli louhikäärmeeksi, se kun pienoiskoossa muka muistuttaa tärinäin julmia siivekkäitä louhikäärmeitä, jotka vartioivat kätkettyjä aarteita ja vangittuja prinsessoja. — Tämä omituinen pikku eläin kiipee hyvin sukkelaan puitten runkoja ylös, ja tarpeeksi korkealle päästyään se heittäytyy "siipiensä" varaan tavoittaakseen hyönteisiä, joista se elää.
12. Victoria Regia.
"Oli tammikuun 1 päivä, kun me kestettyämme sanomattomia vaikeuksia, joilla luonto näytti tahtovan estää matkaamme Berbice-virtaa ylöspäin, saavuimme erääseen poukamaan, jossa virta laajeni järventapaiseksi tyynivetiseksi suvannoksi. Tämän eteläpäässä herättivät eräänlaiset esineet minun huomiotani. Kauvempata oli mahdoton arvata mitä ne oikeastaan olivat; mutta melottuamme kanooteillamme lähemmäksi havaitsin sanomattomaksi hämmästyksekseni niiden olevan — kasvitieteellisen ihmeen.
"Nyt olivat kaikki vaivat ja harmit unohdetut. Minä tunsin itseni taas kasvientutkijaksi sormenpäitä myöten. Vedenpinnalla kellui suunnaton lehti, noin 2 metriä läpimitaten, pinta nahkea ja varustettu leveällä ylöspäin kääntyvällä reunalla, yläpuoli vaalean vihreä ja alapuoli kirkkaan tulipunainen. Ja aivan jättiläis-lehden veroinen oli kasvin ihmeellinen kukkakin, jonka muodostivat satamäärät, lumivalkeasta ruusunpunaiseen vaihtelevat terälehdet. Tyyni vedenpinta oli aivan täynnä näitä ihania kukkia, ja meloessani yhden luota toiselle keksin aina uutta ihailtavaa."
Näin kirjoittaa kasvientutkija Schomburgk, joka v. 1837 ensimmäiseksi keksi Victoria Regian Brittiläisessä Guyanassa Etelä-Amerikassa. Kaksitoista vuotta myöhemmin sitä voitiin jo menestyksellä kasvattaa useissa Europan etevimmissä kasvihuoneissa, ja nykyään sellainen on m.m. Helsingin yliopistonkin kasvitieteellisessä puutarhassa.
On kokeiltu, suuriako painoja tämän majesteetillisen kasvin lehti voi kannattaa. Ensin pantiin lapsi istumaan eräälle suurimmista lehdistä, ja se kantoi lapsen yhtä helposti kuin perhosen. Sitten kävi puutarhuri makaamaan lehdelle, eikä se näyttänyt painuvan paljon ollenkaan. Painoa lisättiin asteettain, kunnes kokeista kävi selville että lehdelle voi latoa kolmen tavallisen kokoisen miehen painon, ennenkun se rupesi vähitellen painumaan veteen. Tällainen lehti vaatii vankan kannan; se kasvaakin virran pohjasta 6—7 metrin korkeuteen ja jakautuu lehden alapinnalla monilukuisiksi jänteviksi suoniksi, jotka jättiläissormien tavoin kannattavat varsinaista lehtilevyä, Kuuman ilmanalan vesilinnut ja kahlaajat lepäävät mielellään näillä luonnon niille tarjoamilla lautoilla.
13. Muinaisia jättiläismatelijoita.