Lieneeköhän sattumus vaiko syvällinen tarkotus siinä, että kaunisäänisillä laululinnuilla on enimmäkseen vaatimaton, yksivärinen höyhenpuku, kun taas monet laulunlahjasta osattomat linnut upeilevat sateenkaaren värejä ja jalokivien loistoa muistuttavissa puvuissa? Kuumien maiden aarniometsät hohtavat kultapilkkuina kiiltävistä, äänettömistä kolibreista ja toinen toistaan koreammista, järjettömästi lepertelevistä papukaijoista; pohjoisten maiden metsiköt ja vainiot sen sijaan heläjävät harmaitten leivosten ja peipposten suloäänisistä laulajaisista. Tuntuu siltä kuin puutoksen yhdessä kohdassa korvaisi runsaus toisessa.
Kauneimpia ja merkillisimpiä kaikista linnuista on Australian lyyralintu. Se on saanut nimensä siitä, että sen pyrstö on vallan vanhain kreikkalaisten lyyrasoittimen muotoinen. Vaikkei tämä lintu, yhtä vähän kuin useimmat muutkaan troopillisen ilmanalan linnut, osaa laulaa, on se sensijaan mainio matkija. Se tekee mielellään pesänsä uutisasukkaan majan läheisyyteen ja on pian oppinut matkimaan kaikkia ympäristössään kuuluvia ääniä. Se osaa jäljitellä kukon kiekumista, kanojen kaakatusta, koirien haukuntaa ja ulvomista, sahan sihinää, kirveen iskuja, hevosparven kavioitten töminätä ja häränajajain kehotushuutoja.
Linnut elävät tavallisesti parittain. Ääntäessään — sillä "laulamiseksi" sitä ei voi sanoa — ne levittävät ihanan pyrstönsä pystyyn ja räpistelevät siivillään. Tätä ne tekevät aamuin ja illoin ja enemmän kesällä kuin talvella. Ruumis niillä on vähän kyyhkysen ruumista isompi. Lyyralintu elää hyönteisistä ja madoista ja tekee pesänsä jyrkkien kallioitten rotkoihin, joihin vihollisten on vaikea päästä. Komea pyrstö kuuluu vain urospuolelle, naarakset ovat ruskeita ja tavallisen näköisiä. Uroksen ruumis on myös ruskea, mutta molemmissa mahtavissa pyrstöhöyhenissä on vuorotellen vaaleita ja tummia juovia ja kupu on punertava. Vasta neljäntenä ikävuotenaan urospuolinen lyyralintu on kehittynyt täydelliseen komeuteensa.
16. Kiehuvia lähteitä.
Uuden Seelannin pohjois-saari on luonnon ihmemaita. Vaikka siellä ei enää ole toimivia tulivuoria, on kiehuvien ja kuumaa vettä korkealle suihkuttavien lähteiden luku niin suuri, että monissa piirikunnissa on kullakin huonekunnalla oma lähteensä. Täten on onnellisella maorikansalla aina kuumaa vettä tarjona. Lähteitä käytetäänkin monellaisiin taloudellisiin tarkotuksiin. Sanotaan että lampaanlapa kiehuu tuossa tuokiossa geysirin veteen pantuna. Vesi sisältää kuitenkin niin paljon kivennäisaineksia, varsinkin rikkiä, ettei liha taitane olla aivan suussa sulavaa. Luuvaloa ja muita tauteja sairastavat henkilöt saavat lähteissä kylpemällä terveytensä takaisin.
Kuuluisimpia Uuden Seelannin lähteistä on Waimangu eli "Musta vesi". Se alkoi toimia 1900 ja lakkasi jälleen toimimasta 1905. Sen on luultu olevan seurauksena vuoden 1886 hirvittävästä maanjäristyksestä, joka muutti saarten muodon aivan toiseksi. Kiihkeimmän toimintansa aikana se heitti ilmaan yli 1 ½ kilometrin korkuisen höyrypatsaan, (joten sen sisällä olevan vesipatsaankin täytyi olla tavattoman korkea), joka näkyi lähes 3 peninkulman päähän.
Wairoan geysirin Whakarewarewassa voi keinotekoisesti saada toimimaan, vaikka se itse olisikin lepotilassa. Tätä usein tehdään matkailijoille mieliksi. Lähde on levossa niin kauvan kun veden paino sen aukossa on suurempi, kuin että maanalaiset kaasut voisivat sen voittaa. Mutta liuvottamalla lähteeseen saippuaa — kolme kankia sanotaan riittävän — muuttuu vesi muutamassa minuutissa vaahdoksi ja alkaa kuohua, sen vastustus on murrettu ja saippuavaahtoinen vesi viskautuu 50 metrin korkeuteen.
17. Merkillisiä kaloja.
Meren äänettömien asukkaiden joukossa on monta eriskummallista kalaa, joista sisäjärvien rannoilla asuvilla ihmisillä ei ole aavistustakaan. Meren tiikerin, julman haikalan suvussa on muuan laji, jonka turpa on muodostunut merkilliseksi vasarannäköiseksi ulottimeksi ja joka siitä syystä on saanut nimen vasara-hai. Silmät sillä sijaitsevat kummankin vasarapuoliskon päässä. Luonteeltaan se on yhtä saaliinhimoinen kuin silopäinen sukulaisensa sinihai, mutta sen törkeänruma ulkomuoto tekee sen vielä pelottavamman näköiseksi.
Kuuman ilmanalan merien pinnalla uiskentelee eräänlaisia hullunkuriselta näyttäviä kaloja, jotka voivat täyttää itsensä ilmalla ja nousta sen avulla pinnalle päivää paistattamaan. Sellaisia on pallokala, joka uiskentelee ylösalaisin kumollaan. — Toinen on aurinkokala, jota paljon pyydetään sen täten velttona auringonpaisteessa ajelehtiessa. Veneeseen nostettuna sen sanotaan röhkivän kuin sika. Merimiehet pitävät kauniin ilman merkkinä, kun tapaavat tämän kalan makaamassa kyljellään. Aurinkokalat eivät ole mitään pienen pikkuruisia meren eläjiä, sillä ne kasvavat lähes 3 metriä pitkiksi ja yli 3 metriä korkeiksi, joten ne ovat kuin pieniä ilmapalloja ilman matkustajakotia.