Joillakin eläimillä saattoi sarvien väli äärimmäisestä huipusta toiseen olla yli kolme metriä ja pääkallon paino sarvineen n. 45 kg.
Tämä hirvi näyttää eläneen suurissa laumoissa Irlannissa. Eräästä pienestä suosta löydettiin yhtenä ainoana kesänä yli 75 pääkalloa, ja jo aikaisemmin oli siitä monilukuisia kalloja kaivettu.
Ainoastaan uroksilla oli sarvet — siis samoin kuin muilla peurasuvuilla. Hirvilaumat elivät suurten metsien ulkoreunoilla.
On vaikeata tarkoin määritellä, minä aikoina nämä jättiläishirvet elivät Irlannissa ja Englannissa ja asuiko näillä saarilla silloin vielä ihmisiä, vaikka näyttää jotenkin varmalla että ainakin mannermaa niinä aikakausina oli asuttu. On nimittäin löydetty näiden eläinten luustoja yhdessä ihmisten valmistamien aseitten kanssa; mutta mahdotonta on sanoa, ovatko nämä molemmat lajit eläviä olentoja asuneet yhdessä vuorenonkaloissa vai onko niiden kummankin sinne tulon välillä saattanut olla pitkiä ajanjaksoja.
Vaikka tätä muhkeata eläintä sanotaankin hirveksi, ei se ollut lainkaan nykypäivien hirven näköinen. Viimemainittu on paljon rumemman ja kömpelömmän näköinen, sen turpa on iso ja sarvet leveät. Suuren Irlannin hirven tieteellinen nimi on Megaceros, joka merkitsee "isosarvinen" ja on todella sopiva nimi sille.
4. Jättiläispuita.
Noin 60 vuotta takaperin muuan kalifornialainen metsästäjä, joka ajoi takaa haavoittamaansa karhua, sattui eksymään metsässä ja kulki umpimähkään eteenpäin, kunnes tapasi edessään suunnattoman suuria havupuita kasvavan metsikön. Puut kohottivat latvansa huimaavaan korkeuteen, ja hän jäi seisomaan niiden eteen täynnä ihmetystä ja pelonalaista kunnioitusta.
Sillä välin karhu, joka arvatenkin oli iloissaan kun sen takaa-ajajan huomio oli hetkeksi kiintynyt muihin asioihin, käytti tilaisuutta hyväkseen ja katosi tiehensä, jättäen metsästäjän yksiksensä valtavien puitten keskeen. Näitä seisoi useita kymmeniä yhdessä ryhmässä, suurempia kuin mitä ihmissilmä milloinkaan oli nähnyt.
Katseltuaan puita vielä hetken aikaa ja merkittyään huolellisesti suunnan metsikköön, metsästäjä palasi toveriensa luo ja kertoi heille näkemistään ihmepuista. Mutta hänen harmikseen nämä kieltäytyivät uskomasta koko juttua eivätkä edes tahtoneet hänen johdollaan lähteä katsomaankaan, oliko hänen puheissaan perää; silloin hän päätti käyttää toista keinoa heitä vakuuttaakseen.
Muutaman päivän perästä hän ehdotti heille uutta karhunajoa, väittäen keksineensä aivan verekset jäljet. Kun toverit olivat tähän suostuneet ja seurue lähtenyt matkaan, johdatti hän heidät viekkaasti juuri jättiläispuumetsikköä kohti. Ennen pitkää he olivat saapuneet paikalle, ja nyt täytyi ällistyneiden toverien uskoa, ettei hän edellisellä kerralla ollut pannut lainkaan omiaan.