"Mikähän siinä oli, että ensimmäinen laukaukseni petti?" tuumiskeli ampujakala ihmeissään. "Minä alan kai jo tulla vanhaksi ja huononäköiseksi. En ole vielä koskaan eläissäni ampunut harhaan. Mutta tavotinpa sen veitikan kuin tavotinkin!"
Ja se lähti katselemaan uutta saalista itselleen.
6. Paha maa.
"Pahaksi maaksi" sanotaan näitä seutuja, koska siellä ei voi elää maanviljelijä eikä karjanhoitaja. Siellä ei näy puita eikä ruohoa silmänkantamalla, ja kaikki villit eläimet välttävät sinne tulla. Päivillä siellä on polttava helle ja öillä jäätävä pakkanen. Maan pinnalla ei missään näe päilyvää vettä, mutta kuitenkin kulkee mahtava virta tämän seudun halki.
Se on "kanjoonien maa", ja virta on Kolorado.
Tämä virta on leikannut itselleen uran syvälle maan uumeniin ja juoksee siellä 2 kilometrin syvyydessä. "Suuri kanjooni" on 300 kilometriä pitkä ja sen uomasta maan pintaan joka paikassa on vähintäin 1 ½ kilometriä. Virta juoksee aluksi kahtena haarana, "Suurena" ja "Viheriänä Koloradona", jotka yhtyvät leveässä kuilussa, missä virta kohisee mahtavana koskena. Kuilun reunat kohoavat äkkijyrkkinä virrasta, ja noin peninkulman matkalla juoksee vesi liki 15 peninkulman nopeudella tunnissa.
"Usein illan tullen", kertoo eräs matkustaja, "kun aurinko polttaa hehkuvan punaisena savikenttiä, on kanjooneissa pimeä ja kylmä kuin maanalisissa vankityrmissä; ja kun kaikkialla muualla maa huokaa kuivuudesta ja matkustajat yläisillä polttavilla aavikoilla ovat janoon kuolemaisillaan, vaahtoaa virta jäisen kylmänä äkkijyrkänteissään. Joillakuilla erittäin kuivina kesinä voi jalkaisin kulkea virran pohjaa pitkin; mutta kun sitte yhtäkkiä tulee valtavia sadekuuroja, nousee vesi virrassa 30-40 metriä parissa päivässä ja kasvaa järven levyiseksi. Kaikki nuo aavikon tapaiset tasangot ovat samalla tapaa leikeltyjä, eivätkä ihmiset voisi niillä asua edes päivääkään. Kuilujen pohjalla vallitsee ikuinen pimeys, ja valon vaihdellessa kulkee siellä merkillisiä suurten linnojen, tuomiokirkkojen, pylväistöjen ja tornien kuvaisia seinillä, vuoroon näkyen ja vuoroon kadoten…"
7. Eläviä lamppuja.
Kuumien maiden tulikärpänen — joka tosin ei ole mikään kärpänen ja jolla ei ole tulenkaan kanssa mitään tekemistä — on hyvin hyödyllinen pikku elävä. Se on kovakuoriainen, jonka päästä säteilee voimallista valoa. Troopillisten seutujen asukkaat käyttävät sitä lyhtynään ja lamppunaan. Matkalle lähtevä mies kiinnittää sellaisia kovakuoriaisia jalkoihinsa tai kenkiinsä, ja naiset tekevät kotiaskareitaan niiden valolla.
Intiassa niitä käytetään myöskin tukan ja puvun koristeina, jolloin näitä pieniä eläinparkoja neuloilla kiinnitetään harsokappaleisiin. Suurina juhlapäivinä hindut eivät korista niillä ainoastaan vaatteitansa, vaan hevostensakin valjaat, ja illan pimeässä ne hohtavat ja kimaltelevat kalliiden jalokivien tavoin.