Kiinan lamppukärpänen on läheistä sukua edelliselle, mutta muodoltaan ja väriltään jonkin verran erilainen.
"Sepät" Länsi-Intian saarilla ovat ehkä suurimmat ja loistavimmat tällaisista kovakuoriaisista. Tähtikirkkaina öinä on nurmi täynnä tuhansia pieniä lamppuja, jotka hiljaa liikehdellessään näyttävät vilkkuvan aivan tähtien tavoin; puut ja pensaat samoin kuhajavat niitä, ja kun ne salaman nopeudella lentelevät edestakaisin näiden välillä, niin syntyy sanomattoman kaunis kuvitelma tähtilennoista ja ilotulituksesta.
Kiiltomato on yleinen kovakuoriainen vanhassa maailmassa. Meillä Suomessakin tunnetaan sen lempeä valo, joka hohtaa ruohikoista ja teiden varsilta. Uroksella on siivet ja erinomaiset isot silmät; naaraksella sen sijaan ei ole siipiä ollenkaan ja muistuttaa se ulkonäöltään paljon toukkaa. Sen toukatkin levittävät valoa, vaikkei niin suuressa määrässä kuin täysikasvuiset hyönteiset. Ne syövät etanoita ja kätkeytyvät niiden kuoriin, sittenkun ovat pistäneet suuhunsa oikeat isännät. Eräissä lajeissa kiiltomatosia loistaa vain siivetön naaras; toisissa lajeissa on kummallakin sukupuolella tämä ominaisuus.
Tätä pimeässä-loistamiskykyä ei ole voitu tarkoin selittää. Ennen luultiin sen johtuvan jonkin aineen hitaasta palamisesta, jota nämä hyönteiset ruumiistaan erittäisivät, mutta nykyään sen otaksutaan olevan hermojen toimintaa; samalla tapaa kuin sähköankerias ja torpeedokala kykenevät muuntamaan hermovoimaansa sähköisyydeksi, muuntavat tulikärpäset ja kiiltomadot sen valoksi. On myöskin otaksuttu, että eri sukupuolet tämän valon avulla löytävät toisensa, ja että se voi myös olla varjeluskeino niiden pahimpia vihollisia lintuja vastaan, koska nämä pelkäävät käydä sellaisen saaliin kimppuun, joka levittää itsestään niin salaperäistä valoa.
8. Koralli.
Kuumien ilmanalain merissä työskentelee lukematon joukko pieniä rakennusmestareita, jotka suorittavat rakennustöitä paljon valtavampia kuin ovat ihmiskätten luomat. Eteläisten merien suurten saarien edustalle kohoo välistä ihmetyttävän nopeasti pitkiä kaririuttoja, tehden vaarallisiksi kulkureitit, joita merimiehet ennen kyntivät täysin purjein. Toisin paikoin syntyy ihmeellisiä, aivan pyöreitä saaria, jotka keskelleen sulkevat tyynen suvannon, kuitenkin niin että nämä sisäjärvet ovat aukon kanssa yhteydessä ympäröivän meren kanssa. Näille ympyränkehän muotoisille saarille viskaavat aallot leviä ja muita vesikasveja, jotka vähitellen mätänevät mullaksi; laineilla ajelehtaa rantaan kaukaisista seuduista tulleita kokospähkinöitä ja muita siemeniä, jotka alkavat itää tuossa mullassa. Ja niin on keskelle rannatonta, myrskyävää merenulappaa syntynyt kaunoinen saari tyynine sisäjärvineen, todellinen pieni paratiisi, jonne linnut osaavat tiensä ja vihdoin ihminenkin.
Nämä riutat ja saaret ovat kalkkiutuneita polyyppien runkoja ja niiden rakennusmestarit ovat heikkoja, mitättömiä eläimiä, useinkin niin pieniä että niitä näkee vain suurennuslasin avulla. Polyyppirungot ovat kovat kuin kiintein marmori, ja samoin kuin tälle voi niillekin hiomalla antaa mitä hienoimman kiillon. Kun sellaisen nostaa vedestä — missä sitä tavataan vain hyvin syvillä kohdilla — muistuttaa se ulkomuodoltaan pientä pensaskasvia varsineen ja haaroineen; ja jos rungon leikkaa poikki, näkee siinä pyöreitä renkaita aivan kuin monissa kasveissa. Haarat ovat pehmeän, ruusunpunaisen kaarnan peittämät ja niissä huomaa siellä täällä pieniä reikiä. Jokaisessa sellaisessa reiässä asustaa yksi korallin rakennusmestareista. Ne ovat pienoisia polyyppeja, jotka ovat vallan pienten, sieväin, valkoisten kukkien näköisiä ja joiden keskestä lähtee kahdeksan karvareunaista kukkalehteä.
Korallien omituinen kiinteys ja ulkomuoto saivat aikaan sen, että tarvittiin enemmän kuin 2,000 vuotta ennenkun päästiin selville niiden oikeasta olemuksesta. Korallin tavaton kovuus sekä kaunis väri ja kiilto, minkä se hiottaessa sai, antoivat vanhan ajan kansoille — jotka jo sitä käyttivät koristuksenaan — aihetta siihen luuloon, että se oli kivennäisainetta. Mutta jo roomalaiset ja kreikkalaiset päättelivät korallin kasvimaisesta ulkomuodosta, että se oli jokin merenpohjassa kasvava pensaslaji; sen kovuuden arveltiin johtuvan siitä, että se irtikiskaistuna yhtäkkiä kivettyi veden pinnalle ja ilman yhteyteen tultuaan. Tämä mielipide sitten vallitsi pitkät ajat, ja sitä vahvisti vielä se huomio, että kun polyypinhaaroja heti niiden merenpohjasta nostamisen jälkeen pantiin meriveteen, niin pinnalla olevat nuppumaiset kohokkeet levisivät auki ja paljastivat nuo pienet vaikeat tähtimäiset kukat. Vasta noin parisataa vuotta takaperin saatiin selville, että näissä "kukissa" ei ollut mitään kukkien tärkeimpiä osia, heteitä ja emiä, vaan että ne olivat pieniä eläimiä, polyyppejä. Samaten huomattiin vastoin tuota kivettymisluuloa, että koralli merenpohjassa ollessaan oli aivan yhtä kova kuin kauniiksi koristeeksi valmistettuna.
Näitä polyyppirakennuksia on lukuisimmin Etelämeressä, missä ne toisin paikoin muodostavat Alppien pituisia merenalaisia vuorijonoja. Tyynessä valtameressä olevain suurten korallisaarten luku nousee 300:taan, jotka yhteensä peittävät n. 50,000 neliökilometrin suuruisen pinta-alan. Uuden Kaledonian edustalle korallit ovat rakentaneet mereen 600 kilometrin ja Australian koillista rannikkoa pitkin 1,500 kilometrin pituisen vallin. "Nämä riutat muodostavat yhdessä jättiläisrakennuksen, jonka rinnalla Babylonin muurit ja Egyptin pyramiidit ovat vain lasten leikkikaluja", sanoo eräs kirjoittaja. "Ja nämä polyyppirakennukset ovat suoritetut keskellä valtameren kuohuja ja raivoisia myrskyjä, jotka tekevät niin pian lopun ihmisten valtaisimmistakin luomista.".
Nuo ihmeelliset pikku eläimet, jotka ovat ilman käsiä ja jalkoja ja joiden elintoimintaa välittää vain suu ja vatsa, syövät silmin näkymättömiä eläinjäännöksiä, joita on kaikkialla aalloissa. Siten ne pitävät merta puhtaana sitä saastuttavista aineksista.