Paitsi koristuksiin käytetään korallia Punaisen meren ja Intian meren rannikoilla sekä eräillä Tyynen meren saarilla rakennusaineeksikin. Siitä voi murtaa 8-10:kin metrin pituisia lohkareita, ja niistä rakennetut asumukset helottavat auringon paisteessa kuin mitkäkin satulinnat.
9. Kangashärkä.
Ihmeellinen on hyönteisten muodonvaihdos. Monesti melkein näkymättömän pienestä siemenmunasta kasvaa madon tai tuhatjalkaisen näköinen toukka, joka usein on raateleva peto vertaistensa kesken. Kun se aikansa on tässä muodossa vaeltanut, erittää se ympärilleen kuoren ja elää siinä kotelona liikkumatta ja ravintoakaan etsimättä ja valmistelee salaperäistä muutosta itsessään.
Jonakin kauniina päivänä se vihdoin rikkoo vankilansa ja lentää kesäiseen päivänpaisteeseen kultasiipisenä perhosena, metallinhohtoisena korentona tahi uutterana mehiläisenä. Toukan ja täysin kehittyneen hyönteisen ulkomuodossa ja elämäntavoissa on suunnaton ero. Ruma lehtimato söi tuoreita lehtiä, mutta kullalta ja siniseltä hohtavana perhosena se kuolisi tällä ruoalla nälkään, sillä saatuaan loistavat siipensä se tarvitsee hienompaa ravintoa ja elää nyt vain kukkien herkullisesta hunajasta. Kaikissa komeissa väreissä kimaltelevat kovakuoriaiset eivät enää tuntisi inhottavaa maan alla elävää mustaa matoa entiseksi muodokseen. Taivaankaaren väreissä helottava sudenkorento eli toukkana järvien ja nevojen mudassa; mutta kun sen aika on tullut, kiipeää se ruovonkorrelle, luo päältään kiduksilla varustetun vesipukunsa ja purkaa auki hartioihinsa kasvaneet kimaltelevat siivet, joilla se kohoaa lentoon. Jos sen väkisin panisi entiseen elementtiinsä, hukkuisi se surkeasti.
Eräs toinen korento — joka muuten on aivan sudenkorennon näköinen — ei toukkana ollessaan elä vedessä, vaan hiekassa ja päivänpaisteessa. Tämä toukka on tunnettu "kangashärkä", jota monissa vieraissa kielissä sanotaan muurahaisleijonaksi. Se on pelottava ja viekas peto, jonka pyytämiskeino on erittäin mieltäkiinnittävä.
Se kaivaa satimensa kuivimpaan ja hienoimpaan hiekkaan mitä löytää. Kuoppa on suppilonmuotoinen ja mitä siroimmin sorvattu. Kaivaessaan härkämme käyttää ainoastaan päätään ja niskalihaksiaan. Se asettuu keskelle valitsemaansa alaa ja panee sarvillaan päänsä päälle muutamia hiekkajyväsiä, jotka se sitten nakkaa äkkinäisellä nykähdyksellä ylöspäin; ja tämä liike uudistuu niin sukkelaan, että hiekkajyväset lentävät yhtenäisenä suihkeena.
Kun kuopan sivut ovat tulleet niin luisuiksi ja sileiksi, ettei mikään hyönteinen pääse kiipeämään niitä ylöspäin, kaivautuu toukka kuopan pohjalle, niin että siitä näkyy vain uhkaavat leuvat, jotka selkoselälleen avattuina odottavat saalista.
Hiekkakankaalla juoksee ahkera muurahainen etsien tikkuja pesänsä rakennusaineiksi. Se tulee arvaamattaan kuopan reunalle, ja joko varomattomuudessaan tai pelkästä uteliaisuudesta sattuu se kurkistamaan liian pitkälle reunan yli. Silloin pettää sen jalat ja se luisuu auttamattomasti kaltevaa reunaa alaspäin. Se koettaa pitää vastaan ja haraa jalkansa hiekkaan, mutta tämä antaa perään ja se putoo alas kuopan pohjaan, missä vihollisen peljättävät leuvat rutistavat sen kuoliaaksi ja imevät kuiviin.
Välistä sattuu isompikin eläin eksymään tähän satimeen. Se tekee tavattomia ponnistuksia päästäkseen reunaa pitkin jälleen ylös. Mutta "härkä" nakkaa niskallaan taukoamatta hiekkaa sen päälle, niin että se typertyneenä viimein painuu pohjaan. Sen kohtalo on sama kuin edellisenkin — kangashärkä ei anna armoa kellekään.
Mutta jos tuo pikku peto jättäisi kaikki tappamainsa hyönteisten jäännökset kuoppaan, tulisi tästä inhottava ruumishuone ja se täyttyisikin pian. Sen vuoksi asukkaan täytyy keksiä keino ateriainsa jätteiden pois saattamiseksi. Joka kerta kun se on pyytänyt ja imenyt saaliin kuiviin, sijoittaa se kuolleen raadon niskallensa ja heittää sen voimakkaalla viskauksella ilmaan, niin että se tavallisesti putoo kauvas kuopan reunasta. Tällä tavoin eivät tulevat uhritkaan joudu lainkaan epäilemään kuopan vaarallisuutta.