Edellisessä on jo monesti tullut mainituksi mahtavan Kartagon nimi. Kuten kerrottu oli se alkuaan foinikialaisten merenkulkijain perustama kauppa-asema; mutta sen väestö sulautui vähitellen yhteen ympärillä olevain alkuasujamien, numidialaisten y. m., kanssa, joten syntyi "punilaisten" merkillinen, synkkä ja kiihkeäverinen sekarotu, joka kohotti huippuunsa erämaasta tuodun Astarten- ja Moolokin-palveluksen irstaille menoineen ja julmine ihmisuhrineen. Nopeasti kohosi Tunisin lahden pohjukassa sijaitsevan kaupungin kauppa ja varallisuus. Sen haahdet kuljettivat kaikkialta Välimeren maista ja Atlantin rannikoilta luonnontuotteita ja orjia, ja viimemainittujen työllä muutettiin Pohjois-Afrikan karut hiekkarannat kukoistaviksi vainioiksi ja hedelmätarhoiksi. Yhtä rinnan virisi teollisuus, varsinkin metallitakeet ja itämailta opittu silkkikankaiden valmistus. Merenkulkuun ja tavarainvaihtoon rikkautensa perustava kauppaylimystö piti kotikaupungissa ja monilukuisissa siirtomaissa säälimätöntä hirmuvaltaa, mutta turmeltui nopeasti. Kartagolaisten taisteluista merivallasta Italian kreikkalaisten kaupunkien ynnä Rooman kanssa on etempänä puhuttu. Sen sijaan kerromme eräästä heidän suorittamastaan suurtyöstä maantieteellisen löytöpurjehduksen alalla, Hannon matkasta Luoteis-Afrikan ympäri, josta on olemassa laajempi ja uskottavampi kertomus kuin heidän foinikialaisten maanmiestensä aikaisemmin toimittamasta purjehduksesta koko tämän maanosan ympäri, josta Herodotos niukkasanaisesti kertoo.

Hannon matka.

Viidennellä vuosisadalla e. Kr. päätti Kartagon hallitus, kaupungin väkiluvun ylen nopean kasvamisen takia, siirtää liikaväestöä ennenviljelemättömiin seutuihin ja uusien siirtoloiden perustamisella lisätä kotikaupungin mahtia. He lähettivät sen vuoksi merisuffeeti Hannon 60 sotalaivalla kuljettamaan 30,000 puolirotuista siirtolaista Herkuleen patsaiden takaiselle rannikolle.

Mainitun salmen sivuutettuaan nousi Hanno maihin useaan kohtaan nykyisen Marokon ja sen takaisen suuren aavikon rannoille ja sijoitti niihin elävää lastiaan. Tällöin eksyi hän kerran niin kauvaksi valtameren ulapoille, että joutui erään Cerneksi nimittämänsä saaren rantaan, jonka etäisyyden Herkuleen patsaista hän laski yhtä suureksi kuin Kartagon etäisyyden samasta salmesta (nykyisin se otaksutaan Arguin- eli Agadir-saareksi Kanarian saaristossa). Sinne hän laski loput siirtolaisista; mutta sen sijaan että olisi palannut kotia, lähti hän jatkamaan matkaa vieläkin etelämmäksi tutkiakseen ennentuntemattomia seutuja. Tätä varten oli hän ottanut tulkkejakin mukaansa.

Hän sivuutti suuren Cretes (Senegal)-virran suun, jossa kuten nytkin vilisi krokotiileja ja virtahepoja. Hanno huomauttaa, etteivät hänen rannoilla näkemänsä villit enää olleetkaan Saharan raakalaisvaltioiden ruskea-ihoisia asukkaita, vaan Sudanin pikimustia neekereitä. Nämä kantoivat hartioillaan ja lanteillaan petoeläinten nahkoja, eikä heidän kielestään saaneet enää tulkitkaan selvää. He ajoivat kiviä viskomalla maihin nousseet matkustajat takaisin laivoihin. Eteenpäin kuljettaessa sivuutettiin hyvänhajuisia metsiköitä, nähtiin (kuten nykyäänkin) alkuasukkaiden polttavan kuivettunutta ruohoa mäkirinteillä halmeeksi ja kuultiin öisin kylistä pillien ja rämistimien ääntä, rumpujen rätinää ja sekavia huutoja, jolla tapaa neekerit nykyisinkin huvittelevat. Yhä kauvemmaksi etelään ja länteen uskalsivat purjehtijat, kunnes eräänä yönä tulivat seutuun, joka näytti olevan ilmitulessa ja jonka keskeltä liekit "ulottuivat tähtiin saakka." Päivän valjetessa tuo ilmiö huomattiin korkeaksi vuoreksi. Nyt tiedämme, että Länsi-Afrikan rannikolla on todella olemassa tulivuori ja yksi ainoa sellainen; se on Kamerun-vuori 4 leveysasteella päiväntasaajasta pohjoiseen.

Jo alkoi matka tuntua hirvittävältä. Siitä huolimatta jatkettiin vielä matkaa ja tultiin "Etelän sarveksi" nimitettyyn lahteen, jossa oli saari ja sen keskellä järvi. Sielläpä asui kummaa joukkoa: karvaisia, villejä olentoja, niistä enimmät naisia. "Vaikka me ajoimme takaa miehiä", kertoo Hannon lokikirja, "emme saaneet niistä yhtään kiinni. Ne pakenivat kaikki edestämme, hypellen jyrkänteiden yli ja nakellen meitä kivillä. Me vangitsimme naisista kolme, mutta ne tappelivat kynsin hampain vastaan, niin ettei meidän onnistunut taivuttaa niitä mukaamme. Sen vuoksi tapoimme ja nylimme ne ja otimme niiden nahat Kartagoon." Tuota villiä kansaa nimittivät tulkit "gorilloiksi" — sana, joka tuli jälleen kuuluviin vasta kahden vuosituhannen perästä, kun noille viime vuosisadan keskivaiheilla uudestaan keksityille päiväntasaaja-Afrikan puoliapinoille annettiin Hannon niistä käyttämä nimitys. Tällä kohtaa uskalias amiraali käännätti laivansa äkisti kotia päin; sillä — kuten hänen kertomuksensa yksinkertaisesti loppuu — "täällä loppuivat ruokavaramme".

Kartagon arvatenkin runsaasta kirjallisuudesta on tämä kertomus ainoa näyte, joka on säilynyt meille kokonaisena, vaikkakin ainoastaan kreikkalaisena käännöksenä. Alkuperäisen oli Hanno piirrättänyt vaskitauluihin ja ripustanut ne kiitosuhriksi onnellisesta paluustaan Baal-Moolokin temppeliin, josta sitten joku kreikkalainen matkustaja sen jäljensi ja käänsi aikalaisiaan varten. Kartagon loiston ja suuruuden kävi kuten yleensä kaikkien muidenkin itämaisten suurvaltojen. Niiden voiman herpaisi pian rotuluonteeseen kuuluva julmuus ja eläimellinen nautinnonhimo; vallassaolijat eivät enää kyenneet itse käymään sotiaan, vaan käyttivät raakalaisheimoja palkkasotureina. Mikään niistä ei ole kyennyt luomaan sellaista valoisaa maailmankuvaa kuin vanhat kreikkalaiset, eikä lujittamaan valtaansa ja mainettansa rautaisella oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksellä niinkuin Romutuksen jälkeläiset. Muinoin niin mahtava Kartago sortui olemattomiin, raukesi vähäiseksi rauniokasaksi, katosi aivan yhtä tykkänään historian näyttämöltä kuin sitä ennen Memfis ja Tebe, Ninive ja suuri Babylon, Persepolis, Susa ja Ekbatana.

III LUKU

Viikinkien retkeilyt.

Viikinkien alkuperä. — Syyt viikinkiretkiin; Viikinkien luonne. —
Viikinkilaivat; Svolderin taistelu. — Viikingit mielityössään. —
Viikinkiretket sivistystekijänä. — Viikinkiretket itäänpäin;
Venäjän vallan synty; Ryöstöretki Bjarmien maahan.