Samoihin aikoihin tuli niin hyvin tieteellisesti todistetuksi (Galilei) kuin kaukopurjehduksilla omin silmin havaituksi maan pallonmuotoisuus. Jos siis purjehdittiin tarpeeksi pitkälle valtamerta, jonka jo vanhat kreikkalaiset arvelivat kaikkialla ympäröivän mantereita, niin voitiin todennäköisesti palata takaisin lähtöpaikkaan; ja silloin tietysti voi myöskin poiketa välillä oleviin paikkoihin, kuten esim. ikävöityyn Intiaan. Tuntemattomilla ulapoilla auttoi ohjausta perehtyminen aikaisemmin keksittyjen kompassin sekä sekstantin edelläkävijän, astrolabion, käyttöön.
Mutta itäänpäin kulkien oli meritie pitkä ja vaikea; sen olivat portugalilaisten tähänastiset keskeneräisiksi jääneet yritykset osottaneet. Koska maa kerran oli pallonmuotoinen, niin miksikä ei siis pyrkiä samaan päämäärään länttä kohti purjehtimalla. Aikakauden oppineet olivat vanhan ajan viisasten kanssa samaa mieltä siitä, että Europan ja Aasian rannikkojen piti olla jokseenkin lähellä toisiaan, joskaan ei sentään "vain muutaman harvan päivämatkan päässä", niinkuin roomalainen filosoofi Seneca oli arvellut. Vasta keksityt Azori-saaret ynnä niiden takana löytyväksi oletettu "Antihan" saaristo olisivat tarjonneet purjehtijoille hyviä levähdyspaikkoja matkan varrella. Mitään välillä olevaa uutta mannermaata ei osattu aavistaakaan. Leif Erikinpojan puoli vuosituhatta aikaisemmin keksimää "Viinimaata" ja italialaisen (vaikka Englannin palvelukseen antautuneen) Cabotin vuosisadan vaihteessa löytämää Labradoria pidettiin vain joinakin Europan mantereesta kauvas länteen putkahtavina niemekkeinä. Atlantin mahtava vesiallas levisi kaikkien Länsi-Europan kansojen edessä houkuttelevana kulkuväylänä — miksi ei siis olisi sitä myöten pyrittävä Polon kuvailemaan "Cipanguun" (Japaniin), "Katayhin" (Kiinaan) ja niiden ohi vihdoin Intiaan? Asiasta keskusteltiin ja kirjoiteltiin väsymättä; voitonhimoiset kauppiaat kiihottivat kerkeäkynäisiä tiedemiehiä sotisopaan toisiansa vastaan; havaittuja tosiasioita, tieteellisiä järjestelmiä ja merimiesvalheita ynnä muita mielettömiä hullutuksia kasattiin rinnakkain ja vastakkain.
Hetki oli kypsynyt suuren ratkaisun iskemiseksi. Tarvittiin yhden ainoan miehen laajanäköinen äly kokoomaan, seulomaan ja yhdistämään ajan moninaiset käsitykset ratkaisevaan polttopisteeseen — yhden ainoan tarmokkaan miehen voimakas tahto tekemään unelmista todellisuutta.
Kristoffer Kolumbus ja Amerikan löytö.
Sellaisen laajan seulovan älyn ja ennen kaikkea kukistamattoman tahdonvoiman omisti Kristoffer Kolumbus (nimi italiaksi Cristoforo Colombo, espanjaksi Christoval Colon; 1436-1506), jonka oli sallittu suorittaa historian merkillisin purjehdusmatka ja tärkein maantieteellinen suurtyö — uuden, valtavan suuren ja luonnonrikkauksista tyhjentymättömän maanosan löytö.
Hän oli syntynyt Genovan vanhastaan kuuluisassa merikaupungissa ja opiskeli nuoruudessaan purjehdusoppia, matematiikkaa, maan- ja tähtitiedettä, mutta vaihtoi varhain koulupenkin purjeköysiin. Kunnolliseksi merimieheksi hän kehittyi risteilemällä Välimerta ristiin rastiin sekä Atlanttia Islannin takaa aina Guineaan saakka. Elämänsä suurtyötä varten hän sai tarvittavia tietoja ja kaikkea silloin mahdollista ohjausta perimällä appensa, erään Kanaria-saarten löytäjän, merikartat ja muistiinpanot sekä uutteralla kirjeenvaihdolla sen ajan pätevimpien asiantuntijain ja tiedemiesten kanssa. Ja kun tuo suuri ajatus — Intian meritien avaamisen mahdollisuus — oli hänessä täten kypsynyt, oli hänellä haaveksijan ja uskonnollisen intoilijan ihmeellinen sitkeys pitää siitä järkähtämättä kiinni ja saada eteen nousevista vastuksista vain uutta yllykettä.
Eikä häneltä vastuksia suinkaan puuttunut. Se lyhyt elämänkausi, joka suurelle löytäjälle oli vasta vanhuudessaan suotu mainetekonsa suorittamiseen, on itsessänsä mitä tärisyttävin murhenäytelmä. Turhaan kolkutteli hän Portugalin, Englannin ja Espanjan kuninkaiden portteja esittääkseen ehdotustaan. Hänelle naurettiin; aikakauden henkinen valtias, ahdasmielinen jumaluusoppi, asettui hänen tuomarikseen ja oli syöstä hänet harhaoppisen kamalaan kohtaloon. "Maammeko olisi pallonmuotoinen", ivasivat hänen kuulustelijansa; ja "jospa olisikin, niin kuinka sen toiselle puolelle tultua enää pääsisi ylämäkeä takaisin?" Maanpakolaisena, miltei nälkään nääntyen sai hän jo ikämiehenä kierrellä pientä poikaansa taluttaen luostarien armeliaissa vierassuojissa. Vasta kun Espanja oli saavuttanut ratkaisevan voiton maansa maurilaisista, ja kansallinen ja uskonnollinen ylpeys oli sen johdosta kohonnut korkeimmilleen, alkoi sen hallitsija kallistaa korvaansa itsepäisen anojan esityksille. Voisihan tuosta matkasta mahdollisesti olla lisää kunniaa ja saalista toivottavana Espanjalle; ja ennen kaikkea saataisiin ehkä kristikunnalle uusia voittoja pakanuuden hävittämisellä tuntemattomissa maissa. Huhtik. 17 p. 1492 viimein allekirjoittivat tällöin jo 56-vuotias Kolumbus ja Espanjan kuningaspari sopimuksen, jonka mukaan hän sai raha-apua n. (100,000 markkaa) kolmen karavellin varustamiseen, ja joka määritteli hänen palkkiokseen runsaasti arvonimiä, valtaa ja aineellisia etuja. Ja saman vuoden elokuun alussa purjehti "amiraali" ja tulevain valtaustensa "varakuningas" Paloksen satamasta kolmella pienellä puolikannellisella aluksellaan Santa Maria, Pinta ja Nina, joissa oli yhteensä 120-henkinen miehistö.
Kolumbuksen ensimmäinen matka.
Matka kävi aluksi etelää kohden poiketen Kanarian saarille, missä saatiin kuulla kateellisten portugalilaisten lähettäneen näille vesille sotalaivoja väijymään uskalikkoja. Niitä säikkymättä lähdettiin purjehtimaan suoraan länteen, josta ilmansuunnasta koko matkan pidettiin häivähtämättä kiinni.
"Mik’ ihme, mikä uljas rohkeus:
Kolumbus lähtee länttä kohti,
Yllänsä taivaan kirkkaan avaruus,
Atlantin aallot alta hohti;
Ja viikoiss’ ei, ei kuissa maata näy,
Vaan yhä laiva yhtä suuntaa käy.