Samalla matkallaan Kolumbus löysi vielä Kuban ja Hispaniolan (San Domingon) suuret saaret, seuraavilla kolmella Portoricon ynnä useimmat muut Länsi-Intian saaret, ja kävipä kahdesti, itse sitä tietämättään, Amerikan mantereellakin, Orinoko-virran suulla ja Honduras-niemellä. Hän perusti löytämiinsä paikkoihin siirtoloita ja toi kotia palatessaan näytteitä maan asukkaista ja muhkeista luonnonrikkauksista, ennen kaikkea kultaa, joka sai espanjalaisten silmät ahneudesta palamaan. Mutta kuninkaan juhlallisesti lupaamat palkinnot suuri valloittaja pian menetti; kadehtijat ja kilpailijat saattoivat hänet huonoon huutoon, ja kerta hänet oikein kuljetettiin raudoissa takaisin Espanjaan. Pettymysten ja rasitusten murtamana Kolumbus kuoli 70-vuotiaana, ja hänen tomunsa vietiin hänen oman toivomuksensa mukaan haudattavaksi San Domingon tuomiokirkkoon.
Muut suuret löytöpurjehdukset.
Uudesta maailmasta virtaavat rikkaudet houkuttelivat kohta tuhansittain seikkailijoita sinne koettamaan onneansa. Ensimmäisten joukossa oli Amerigo Vespucci, italialainen hänkin, josta uusi maanosa sitten sai nimekseen Amerika. Fernando Cortez valtasi hopearikkaan Meksikon ja Francisko Pizarro kultarikkaan Perun, mutta molemmat hävittivät ryöstönhimossaan iäksi nuo korkeaan omaperäiseen sivistykseen kohonneet maat. Portugalilaiset puolestaan eivät tahtoneet olla huonompia miehiä. Hekin tahtoivat Intiaan, joko Diazin viittomaa tietä Afrikan ympäri niinkuin Vasco da Gama, joka vihdoinkin sinne pääsi v. 1498, tahi Kolumbuksen tavoin länttä kohti purjehtimalla kuten Alvarez Cabral, joka v. 1500 tavallaan vastoin tahtoaan löysi Brasilian. Tyynelle valtamerelle oli ensimmäisenä tunkeutunut Balboa 1500-luvun alussa, ja vv. 1519-21 suoritti ensimmäisen purjehduksen maan ympäri portugalilainen Fernando Magellan — tahi oikeastaan hänen ainoa jälellejäänyt laivansa, sillä johtaja sai matkalla surmansa enimpäin seuralaistensa kanssa. Kolumbuksen ensi matkan jälkeen se oli kunniakkain tämän suuren ja merkillisen aikakauden löytöpurjehduksista.
VI LUKU
"Voittamaton Armada".
Espanjan korskeus; Viha Englantia kohtaan. — "Voittamaton Armada":
Kokoonpano ja lähtö; Englannin varustelut; Meritaistelu Kanaalissa;
Armadan surkea loppu.
Suurten löytöretkien tuloksista hyötyivät molemmat niihin osaaottaneet Pyreneain niemimaan valtiot suunnattomasti. Mitättömällä rovolla oli Espanja kustantanut Kolumbuksen ensimmäisen matkan, mutta arvaamattomia summia se ammensi seuraavien vuosisatojen kuluessa "lännen kultalasta", niinkuin uutta maanosaa ruvettiin nimittämään. Intiaanien vanhat kulta- ja hopeakaivokset tyhjennettiin, uusia tutkittiin ja avattiin järjestelmällisesti. Alkuasukkaat pantiin orjina kaivamaan maanpovesta rikkauksia uusille herroilleen; ja kun ne osottausivat olevansa heikkoa rotua ja menehtyivät saarilla sukupuuttoon ja mantereella monin paikoin jäljettömiin, ruvettiin sijaan tuomaan rotevampia ja kestävämpiä Afrikan neekereitä, josta sai alkunsa uuden ajan kolkoin häpeäpilkku, neekeriorjuus. Tyhjätaskuja aatelismiehiä ja seikkailijasotureita siirtyi ehtymättömänä jonona uuteen maailmaan, perustaen sinne siirtoloita ja luoden alun Amerikan espanjalaiselle kreoli-asutukselle.
Täten paisui Espanjasta Europan rikkain ja mahtavin valtio, ja sen kuninkaan tultua Saksan keisariksi ja Habsburgin perintömaiden herraksi Kaarle V:ntenä voivat liehakoitsijat imarrellen huomauttaa uudelle roomalaiselle Caesarille, "ettei hänen maissaan aurinko milloinkaan laskenut". Kaarlen poika, Espanjan kuningas Filip II, teki itsestään katolisen maailmanmahdin edustajan. Synkkänä uskonkiihkoilijana hän varsinkin tahtoi panna sulun silloin leviämistään leviävälle protestanttiselle uskonnolle. Tulella ja miekalla hän hävitti sitä omista maistaan, nimenomaan silloin Espanjalle kuuluvista Alankomaista, ja hänen joukkonsa olivat Saksan uskonsodissa paavilaisuuden ja katolisten ruhtinaiden vallanhimon vankin tuki.
Viha Englantia kohtaan.
Eräs Europan valtio ennen muita oli silmätikkuna "hänen kaikkein katolisimmalle majesteetilleen". Se oli Englanti, jonka merimahdille historiassa muuten niin surkean kuuluisa Henrik VIII oli luonut varman alun, erottamalla laivaston maakomennon käskettävistä ja rakennuttamalla sotalaivoja saarivaltion puolustusta varten. Sangen monia katkeria valituksenaiheita oli Filipillä Englantia vastaan. Siellä oli Henrikin toinen tytär, suuri Elisabet, suorittanut loppuun isänsä kierosti ja itsekkäistä syistä alkaman kirkonvapautuksen. Elisabet auttoi Alankomaiden kapinoitsevia protestantteja rahalla ja väellä Filipin joukkoja vastaan. Englannin rohkeat merisissit, ennen kaikkea kuuluisat merikuninkaat Francis Drake ja William Raleigh, ryöstivät väsymättä Espanjan amerikkalaisia siirtomaita, sieppasivat merellä sen kotia palaavia aarre- ja kauppalaivoja — Espanjan, joka piti itseään Atlantin ja Amerikan vesien yksinvaltaisena herrana! Olipa uskalikko Drake käynyt "polttamassa Espanjan kuninkaalta parran", kuten itse kehui, hävittäessään Espanjan laivaston sen pääsatamassa Cadizissa. Espanjan oikeutettuihin valituksiin oli Elisabet vastannut välttelevästi ja palkinnut tuhontekijöitä imartelevilla armonosotuksilla. Lisäksi tuli mieskohtaistakin katkeruutta. Filip oli ollut naimisissa Elisabetin vanhemman sisaren, katolismielisen "verisen Marian" kanssa, ja oli tämän kuoltua kosinut nuorempaakin sisarta, mutta saanut "neitsytkuningattarelta" jäykät rukkaset. Viimeisen pisaran katkeruuden kukkuraiseen maljaan vuodatti Elisabetin menettely katolismielistä Maria Stuartia kohtaan. Tämän alamaistensa hylkäämän Skotlannin kuningattaren oli hänen sukulaisensa Elisabet ottanut vastaan, mutta sulkenut pitkäaikaiseen vankeuteen ja viimein mestauttanut v. 1587. Koko katolinen maailma kuohui raivosta, varsinkin Filip, joka oli persoonallisesti kannattanut ihanata ja onnetonta kuningatarta.