Pohjolan suurin merisankari.
Kilvoittelu Pohjolan ylivallasta. — Wessel-Tordenskjold: Urhon lapsuus; Peder alottaa uransa; Seikkailu Göteporin edustalla; Kohtaus englantilaisen kanssa; Tordenskjold; Myötä- ja vastoinkäymistä; Tordenskjold tiukalla; Amiraali; Viimeinen uroteko ja kuolema. — Puisten sotalaivojen valtakaudelta: Laivojen ryhmitys ja aseistus; Taistelutapa.
Kilvoittelu Pohjolan ylivallasta.
Kalmarin unionin ajoista lähtien olivat Pohjolan molemmat valtakunnat alituisesti toistensa tukassa. Voimasuhteet olivatkin jokseenkin tasaiset — Ruotsilla oli hallussaan avara mutta harvaan asuttu ja meren erottama Suomi, Tanska jälleen yllämainitun merkillisen valtioyhtymän perintönä hallitsi Norjaa ynnä Ruotsin viljavia eteläisiä maakuntia. Ruotsilla oli katkeamaton kahakka itäisen naapurinsa, yhä vaarallisemmaksi käyvän Venäjän kanssa, Tanskalta taasen eivät huolet loppuneet Saksan mantereella sijaitsevain aluemaidensa Slesvigin, Holsteinin ja Lauenburgin takia. Tanska oli maantieteellisen asemansa takia etupäässä merivalta, Ruotsi samasta syystä maavalta; toisen kovalla kamaralla saavuttamia voittoja tasoitti toisen menestys merellä.
Mutta 30-vuotisessa sodassa saavutti Ruotsi jalansijaa Keski-Europassakin, Pohjois-Saksassa ja Itämerenmaissa ja yleni yhdeksi Europan suurvalloista. Sotaisten Kaarlojensa aikana se löylyytti pahasti kilpailijaansa sen omalla mannulla ja riisti siltä sen ikivanhat omistukset Etelä-Ruotsissa. Ja kun Ruotsin "nuori leijona", Kaarloista XII:s, alotti tarumaisen loistavan sankariuransa litistämällä Tanskan pään siivosti kainaloonsa, näytti Tanskan mahti madaltuvan maan tasalle. Mutta silloin sai sekin, Hansan vallan muinainen kukistaja, yhdennellätoista hetkellä sankarinsa, joka ajaksi palautti uhatun tasapainoaseman, merisankarin mokoman, jolla ei ole ollut vertaistaan Pohjolassa eikä monta muuallakaan maailmassa — Wessel-Tordenskjoldin.
Urhon lapsuus.
Norjan ikivanhassa Trondhjemissa syntyi Peder Wessel v. 1690 kymmenentenä sikäläisen raatimiehen Jan Wesselin 18 lapsesta — niistä poikia kokonainen tusina ja kaikki "hurjia ja kurittomia veitikoita". Kaikista hurjin ja kurittomin oli kumminkin Peder, jonka ison lapsiparvensa vallattomuudesta ja toimeentulosta huolestuneet vanhemmat panivat koetteeksi ensin räätälin- ja sitten parturinoppiin. Kummassakin oppipaikassa olivat mestarit ankaria vanhankansan miehiä, jotka patukan avulla ahkeroivat kasvattaa oppilaitaan "kurissa ja Herran nuhteessa". Mutta patukka maistui Pederille kylässä vielä nurjemmalta kuin kotona, joten hän piankin karkasi neulan ja saksien parista ja jatkoi omavaltaista vekkulinelämäänsä.
Hänen ollessaan 14-vuotias kävi Tanskan-Norjan hallitsija Fredrik IV hänen kotikaupungissaan. Kuninkaan muhkeat saattolaivat ja komea hovinpito olivat omiaan panemaan parempienkin kaupunkilaisten silmät ja suut selälleen kuin vain raatimies Wesselin Peder-veitikan; ja korealiveristen hovilakeijain juttelut isoista sotalaivoista ja Köpenhaminan loistosta lisäsivät kukkurata pojan ylivuotavaisen mielikuvituksen maljaan. Kun kuninkaalliset lähtivät Trondhjemista kotimatkalle, lähti Pederkin mukaan — mutta salaa vanhemmiltaan ja kätkeytyneenä erääseen laivoista.
Peder alottaa uransa.
Kaikki hänen kauniit tuulentupansa haihtuivat kuitenkin kuin utu ilmaan, kun hän Köpenhaminaan tultua seisoi rannalla ypöyksin, pennitönnä ja ystävätönnä. Onneksi kuninkaan norjalainen hovipappi armahti nuorta maanmiestään ja otti hänet passaripojakseen. Mutta vaikka hänen tällä uralla olisi ehkä ahkeroiden onnistunut aikanaan kiivetä tuonaan ihailemainsa korealiveristen hovilakeijain mahtiasemaan, ei se enää tyydyttänyt hänen levotonta mieltään. Kaikki vapaahetkensä hän vietti satamassa tähystellen ikävöivin silmin sen suulla lepääviä isoja sotalaivoja ja merikadettien harjotuksia niiden kannella, tykkien ääressä ja mastoissa. Sinne joukkoon piti hänenkin päästä, keinolla millä hyvänsä; ja kun muut keinot eivät tepsineet, kyhäsi hän itselleen kuninkaalle hyvin nöyrän ja alamaisen, mutta samalla lapsellista itsetietoisuutta uhkuvan kirjeen, jossa anoi korkeata armoa tulla otetuksi merikadettien joukkoon. Kirje huvitti hyväluontoista kuningasta, joka antoi toimittaa pojan purjehdusoppilaaksi erääseen Länsi-Intiaan lähtevään laivaan. Nopeasti vastaleivottu jungmanni ansaitsikin kapteeniltaan sen mainesanan että "Peder Wessel on syntynyt merimieheksi, ollen aina reipas työssä, rohkea ja kerkeä, kaikista iloisin saadessaan repäisevässä myrskyssä kiikkua raa’alla ja kiinnittää purjetta; ja on pojassa sellainen reima luonto, että hänestä aikaa myöten täytyy tulla kelpo merimies". Kotia palattua hänet kirjoitetuinkin toivonsa mukaisesti merikadettien joukkoon, mutta sepä ei enää tyydyttänytkään 20-vuotiasta merimiestä. Kuningas sai hämmästyksekseen uuden kirjeen, jossa Wessel anoo — ei sen enempää eikä vähempää kuin ison frekattilaivan komennettavakseen! Se oli toki liiaksi pyydetty; mutta anojan kelpo arvolauseet ja rohkea yritteliäisyys hankkivat hänelle joka tapauksessa pienen 4-tykkisen aluksen päällikkyyden.