Lövendahlin kaleija sai siis yksin risteillä Pohjanmerellä, kunnes se seuraavana kevännä yhtyi muuhun Tanskan laivastoon Kolbergerheiden kohdalla, jossa tanskalaiset saivat loistavan merivoiton ruotsalaisista ja Wessel niitti jälleen uusia laakereita. Pienellä aluksellaan hän yhdytti tappiolle joutuneen ja tahallaan karille ajautuneen koko Ruotsin laivaston, pakotti sen amiraalin, kuuluisan merisankarin kreivi Wahtmeisterin antautumaan laivoilleen ja miehineen ja valitsi saaliista itselleen Hvita Örn-nimisen 30-tykkisen kelpo frekatin. Täten hän vihdoinkin sai kauvan ikävöimänsä frekattialuksen kuljetettavakseen, ja huolimatta amiraalinsa varoitteluista, ettei särkisi hampaitaan leikissä ylivoimaisen vihollisen kanssa, kävi hän saman vuoden elokuussa Rügenin meritaistelussa kahden miltei toista vertaa isomman ruotsalaisen linjalaivan kimppuun. Ne hänet kuitenkin pehmittivät niin pahoin, että hänen täytyi poikkiammutuin mastoin ja raakapuin ja miltei uppoamaisillaan palata kiiruusti Köpenhaminaan korjaamaan vaurioitaan.
"Minä olisin kyllä pitänyt nokkani erillään niistä", kirjoitti Wessel raportissaan, "jos olisin tiennyt niiden pahusten olevan mokomia luovijoita; mutta jos mastot ja raa’at (jotka hänellä olivat säpäleiksi ammutut) olisivat suoneet minulle yhtä suuret edut niiden rinnalla kuin mitä niillä oli minun rinnallani, niin totta jumal’-avita olisi ainakin yksi niistä saanut tanssia mukana."
Taaskin käyttivät Wesselin vihamiehet tätä onnettomuutta vahingoittaakseen hänen asiaansa; mutta kuninkaan suosio nuorta sankaria kohtaan pysyi muuttumatonna. Vuoden 1716 alussa entinen räätälin- ja parturinoppilas korotettiin aatelisarvoon ja sai nimekseen Tordenskjold, koska oli "kauhun jyrinänä" ruotsalaisille ja uljaana "kilpenä" suojeli Tanskan maata ja laivastoa. Tämä nimi tuli piankin niin peljätyksi Ruotsin länsirannikolla, että vielä monet ajat urhon kuoltua äidit siellä pelottelivat lapsiaan: "Jollet tottele, niin tulee Tordenskjold".
Myötä- ja vastoinkäymistä.
Veisi liian pitkälle ruveta edes kuivastikin luettelemaan kaikkia nuoren merisankarin rohkeita risteilyjä ja mainioita urhotöitä hänelle suotujen viimeisten harvojen elinvuosien aikana, niin että rajoitumme piirtelemään niistä vain moniaita ylen merkillisiä tapahtumia. Keväällä v. 1716 oli Kaarlo XII lähtenyt ensimmäiselle sotaretkelleen Norjaan ja tunkeutunut Kristianiaan saakka, mutta ollut sitten pakotettu vetäytymään takaisin rajalle, jossa sai lisävoimia Svinesundin luona. Samaan aikaan oli ruotsalaisen amiraali Strömstjernan onnistunut tunkeutua lähelle mainittua paikkaa tuoden laivoillaan kuninkaan joukoille elintarpeita ja piiritystykistöä. Siitä sai Köpenhaminassa oleskeleva Tordenskjold tiedon, ja hän lähti heti pienen laivaston kera sieppaamaan jos mahdollista ruotsalaisilta Norjaa uhkaavat tuomiset, ennenkun Kaarle-kuningas kerkiäisi saada ne käsiinsä. Tietysti hän samalla myöskin tahtoi kruunata uuden aatelisarvonsa vereksillä laakereilla.
Tordenskjoldin 7 laivassa oli järeätä tykistöä kaksi vertaa niin paljon kuin ruotsalaisissa, mutta sen sijaan oli näillä suojana rantapattereita ja rantavartioksi sijoitettua jalkaväkeä jokunen sata miestä. Taistelu tapahtui pienessä kapeassa lahdelmassa, jossa alukset tuskin kykenivät kunnolla kääntymäänkään. Kuusituntisen kuuman kamppauksen jälkeen, jonka lopulla ruotsalaiset yrittivät itse laskea laivansa maalle tai sytyttää ne, onnistui Tordenskjoldin vallata 9 vihollisen sotalaivaa ja 19 kuljetuslaivaa sotatarpeineen, jotapaitsi 11 laivaa oli uponnut tai palanut piloille. Hänen omat vahinkonsa supistuivat vain pariinkymmeneen kaatuneeseen ja joukkoon haavoittuneita, mutta hänen laivojensa täytyi heti palata telakkaan korjattaviksi. Taas sai hän niittää hallitsijan suosiota: hän sai ison kultamitalin urhoollisuudestaan ja nimitettiin laivaston kommendööriksi. Mutta hänen alakynteen joutunut vastustajansakin oli otellut urheasti, ja Kaarle XII korotti 60-vuotiaan schoutbynachti (kontreamiraali) Strömstjernan vara-amiraaliksi.
Seuraavassa yhteenotossa oli tällä vuorostaan onni puolellaan. Tordenskjold oli 200-tykkisellä laivastolla lähtenyt valloittamaan Strömstjernan puolustamaa Göteporia tahi ainakin hävittämään siellä olevan Ruotsin laivaston, telakan ja makasiinit. Mutta ruotsalainen amiraali oli järjestänyt puolustuksen niin tehokkaaksi, että Tordenskjoldin ja hänen miestensä kaikki ponnistukset lyötiin verisin otsin takaisin. Jälkimmäinen oli mukana kaikkialla, missä ottelu oli kuumin, kiertäen purrellaan paikasta paikkaan kiihottamassa väkeään ja itse taitavalla kädellään laukomassa tykkejä. Hänen purtensa ammuttiin upoksiin, ja tuskin oli hän kerinnyt hypätä toiseen, kun senkin airot murskautuivat. Lopuksi täytyi hänen pelastaa pahoin ruhjoutuneet laivansa täydellisestä perikadosta. Itse kertoo hän tästä meritaistelusta, joka oli 18:s hänen elämässään, että "nykyisessä sodassa ei ole sattunut vielä ainoatakaan niin tulista kahakkaa".
Tästä ja eräistä toisista vastoinkäymisistä saivat Wesselin vihamiehet taas vettä myllyynsä — hänhän oli kansallisuudeltaan norjalainen, halpaa säätyä ja sivuuttanut Tanskan syntyperäisiä aatelismiehiä upseerinylennyksissä — ja tällä kertaa heidän onnistuikin syrjäyttää hänet kuninkaan suosiosta. Pohjanmeren laivaston päällikkyys otettiin pois häneltä, ja hän sai komennettavakseen vain erään linjalaivan. Mutta Tordenskjold ei ollut sellainen mies, jota ilman muuta voi nöyryyttää. Saatuaan kuulla hänestä Köpenhaminassa liikkuvan halventavia puheita, pyysi ja sai hän kuninkaalta luvan matkustaa sinne puhdistuakseen syytöksistä.
Tordenskjold tiukalla.
Joulukuun myrskyissä v. 1717 purjehti hän Laurvigin satamasta Norjasta pienellä aluksella, joka sisälsi koko hänen maallisen omaisuutensa: kalliita kankaita, kulta- ja hopeaesineitä, arvokkaita aseita y.m. sotasaalista. Aluksessa oli, paitsi hänen 10-miehistä huonekuntaansa, ainoastaan 10 laivamiestä ynnä kaksi pientä tykkiä; lisäksi kaksi sutta ja kesy karhu, joita hän ajan tavan mukaan piti kotirattonaan. Huomenissapa pienen seurueen keksi ruotsalainen frekatti, joka lähti heti ajamaan purtta takaa. Kun Tordenskjold näki, ettei paosta ollut apua, päätti hän kylmäverisesti antautua epätasaiseen taisteluun. Pikku tykit asetettiin samalle laidalle frekattia vastaan ja miehille jaettiin ampuma-aseita; kaksi lakeijaa sai seista päällikön takana ja yhtämittaa ladata hänen isoja muskettejaan, niin ettei hänen itsensä tarvinnut muuta kuin "vain pudotella ruotsalaisia alas". Hän oli näet yhtä taitava pyssyn ja pistoolin käyttäjä kuin tykkiniekkakin.