Ammuttuaan kokokyljen laukauksen pienoista vastustajaa kohti luuli ruotsalainen kapteeni, että leikki oli sillä loppuun leikitty, ja vaati puhetorvella huutaen alusta antautumaan, muuten hän ampuisi sen upoksiin. Mutta Tordenskjold käski soittoniekkainsa lyömään rumpuun ja puhaltamaan torveen ja huusi takaisin: "Tietäköön ruotsalainen kapteeni, että hän on tekemisissä Tordenskjoldin kanssa, joka ei anna hevillä siepata itseään! Mutta jos hän on kunniallinen ruotsalainen upseeri, niin tulkoon hän entraamaan minun purteni, siepatakseen minut jos voi; silloin pidän häntä parhaana upseerina koko Ruotsin laivastossa!"
Frekatti vastasi uudella yhteislaukauksella, ja Tordenskjold koetti parhaansa mukaan maksaa takaisin. Sitten lähestyi vihollinen yrittääkseen kylkirynnäköllä, mutta Tordenskjold ohjasi purttaan niin taitavasti, ettei yritys lainkaan onnistunut, ja pudotti joka laukauksellaan useita miehiä frekatin kannelta. Siten jatkui tuota harvinaista taistelua Davidin ja Goliathin välillä kokonaista viisi tuntia; ja koko ajan pitivät Tordenskjoldin soittoniekat ääntä yllä soittimillaan. Kun rautakuulat loppuivat pikku tykeistä, löi hän rikki tinalautasensa ja ammutti niiden palasia rae-hauleina. Vihdoin oli pursi kumminkin täynnä reikiä kuin seula, ja ruotsalainen kapteeni nousi voitonvarmana kajuuttansa katolle, heilautti hattuaan ja huusi:
"Onnittelen itseäni saadessani kunnian saattaa herra Tordenskjoldin Göteporiin, jossa häntä varmasti odottaa mitä kohteliain vastaanotto sekä lupa pitää kaikki tavaransa, kunhan vain hyvällä antautuu."
"Et sinä eikä kukaan muukaan ruotsalainen vie minua Göteporiin", huusi Tordenskjold vastaan. Sen sanottuaan tähtäsi hän kiväärinsä kapteenia kohti ja pudotti tämän kuolleena kannelle.
Päällikkönsä menettäneen frekatin väki joutui aivan hämille ja neuvottomaksi, ja töintuskin saivat voitonilosta vallan hurjaa Tordenskjoldia hänen miehensä pidätetyksi yrittämästä käydä frekatin kimppuun. Ruotsin rannan paistaessa läheltä ja purtensa kärsittyä ylen vaikeita vammoja näki hän parhaaksi jatkaa matkaa Juutinraumaan. Tuossa merkillisessä taistelussa hän menetti 7 miestä sekä molemmat sutensa, jotka tulivat ammutuiksi häkeissään alhaalla ruumassa. Mutta kesy karhu, joka koko ajan tassutteli kannella ja isäntänsä ympärillä, säilyi aivan koskematta.
Mutta sillä ei vielä oltu selvitty leikistä. Laivamiehet olivat arvatenkin ottaneet liiemmälti kohmetusryyppyjä, sillä Tordenskjoldin mentyä huoahtamaan kajuuttaan laskivat he purren iltamyöhällä karille Skoonen rannikolle ja vielä sellaista vauhtia, että pohja repesi pitkin pituuttaan ja alus alkoi täyttyä vedellä.
Nyt olivat hyvät neuvot kalliit. Siinä istua kökötettiin vihollisrannalla, vankeus tai hukkuminen yhtä varmana näköalana. Laivavene, joka oli ainoa pelastuksen väline, oli taistelussa ammuttu piloille. Sen reiät nyt kuitenkin paikattiin parhaan mukaan vaaterääsyillä ja puunpalasilla, ja sitten paiskattiin vene veteen — kunnollisesta laskemisesta ei ollut puhettakaan, sillä meri kävi jylhästi. Siihen laskeutui Tordenskjold kahden matruusin ja parin pienen rahanassakan kera; toiset miehet ja muu omaisuus saivat jäädä odottelemaan kohtaloaan purressa. Läpi kiukkuisen talviyön kävi veneen kulku Själlannin pohjoisinta nientä kohti, jonne toki saavuttiin onnellisesti. Sieltä lähetti Tordenskjold apulaivan korjaamaan jälkeenjääneitä, mutta se sai palata tyhjin toimin takaisin. Koko päivän kestäneen urhean vastarinnan jälkeen oli purren miehistö joutunut ruotsalaisen rannikkoväestön vangiksi, joka kiukustuneena omasta miestappiostaan yritti surmata Tordenskjoldin hovimestarin, joka oli hiukan isäntänsä näköinen. Kaarle XII kumminkin vapautti kohta vangit ja lähetti heidät ynnä kaikki Tordenskjoldin tavarat takaisin sankarillemme, liittäen mukaan tervehdyksen, että "jos tämä itsekin olisi joutunut vangiksi, olisi kuningas kohdellut häntä kuten ainakin suuresti kunnioittamaansa henkilöä sekä päästänyt hänet sitten vapaaksi".
Amiraali.
Köpenhaminaan palattuaan Tordenskjold selviytyi moitteettomana miehenä häntä vastaan nostetussa käräjänkäynnissä ja saavutti vähitellen jälleen kuninkaan suosion. Hänet määrättiin viemään apujoukkoja Tanskan norjalaiseen armeijaan, mutta sai ensimmäiseen Norjan satamaan tultuaan kuulla, että Kaarle XII oli kaatunut Fredrikshaldia piirittäessään, ja että ruotsalaiset suurimmalta osalta olivat jo vetäytyneet takaisin rajan yli. Hän hankki nopeasti virallisen vahvistuksen tälle tiedolle ja lähti kiireen kautta nopeimmalla laivallaan viemään sitä Köpenhaminaan. Hän saapui perille iltamyöhään, jolloin kuningas Fredrik oli aikeissa käydä levolle; mutta Tordenskjold vaati siitä huolimatta heti puheillepääsyä. Arvaten tärkeitä sanomia tulevan Norjasta otti kuningas hänet vastaan ja kysyi huolestuneesti:
"Onko Fredrikshaldin linnoitus vallattu?"