Mutta vielä seisoi Karlstenin linnoitus valloittamatta. Vaikka sen varusväki oli heikko, olivat sen muurit sitä vahvemmat — niin vahvat, ettei Tordenskjold pienillä laivatykeillään saanut niille mitään aikaan. Sen iäkäs päällikkö eversti Danckwardt pommitti herkeämättä kaupunkia sen jouduttua tanskalaisten valtaan, aiheuttaen näille melkoista mieshukkaa. Vain viekkaus auttoi tässä perille. Hän levitytti linnoitukseen kamalia tietoja, että hän muka kohta saisi lisäjoukkoja 20,000 miestä, kostaisi kovasti puolustajille, jollei linnoitus antautuisi, ja poltattaisi kaupungin poroksi, jollei päällikkö lakkaisi sitä ammuttamasta.
Vanha eversti antoi kaupunkilaisten hätäilyn pelottaa itseään, ja alkoi raapia korvallistaan. Jonkinmoinen aselepo tuli aikaan, ja Tordenskjold tarjosi päällikölle tilaisuuden lähettää jonkun upseereistaan kaupunkiin ottamaan selvää, oliko hänen suurenmoisissa apuneuvoissaan perää. Vastoin juonikkaan amiraalin odotusta ottikin eversti hänen sanansa todesta ja lähetti erään kapteenin tarkastamaan vihollisen asemaa.
Nyt olivat taas hyvät neuvot tarpeen. Tordenskjoldilla ei ollut kaupungissa jalka- ja laivaväkeä 300 miestä enempää. Hän otti lähettilään vastaan erittäin kohteliaasti sekä syötti ja varsinkin juotti häntä vieraanvaraisesti; ja kun siinä tilassa sitten lähdettiin katselemaan kaupunkia, vilisi tyhmistyneen upseerin silmissä sen kaduilla aivan viljaltaan vihollista väkeä. Tordenskjold oli ennakolta antanut viisaat käskyt ja marssitti noita 300 miestään joka paikkaan kapteenin nähtäväksi. Linnoitukseen palattuaan tiesi tämä kertoa everstilleen kummia; ja kun vielä hänen suurin ruutikellarinsakin oli räjähtänyt ilmaan, alkoi päällikkö hieroa antautumista.
Se päätettiin huomenissa klo 10 a.p., ja klo 3 i.p. piti linnoituksen olla tyhjänä ruotsalaisista. Mutta kun nämä kärsimättömän Tordenskjoldin mielestä viivyttelivät liiaksi, marssi hän 100 miehen kera linnoituksen portille ja vaati sisäänpääsyä. Vain neljän seuralaisen kanssa hän pääsikin portista linnanpihalle, riensi paljas miekka kädessä päällikön asunnon eteen ja huusi akkunasta sisään: "Aika on käsissä, mitäs kuhnailette?"
Aivan ällistyneenä moisesta uhkarohkeudesta päästi eversti Danckwardt aluksi 100 epäluotettavaa saksalaista palkkasoturia lähtemään, jonka jälkeen Tordenskjold marssitutti omat 100 miestänsä sisään ja miehitti niillä kaikki ulos- ja sisäänkäytävät — jälellä olevain 200 ruotsalaisen sotamiehen seistessä täysissä aseissa keskellä linnanpihaa!
Sillä tapaa antautui Karlstenin linnoitus tanskalaisille heinäkuussa 1719. Kohdakkoin solmitussa rauhassa molempien valtakuntain välillä peri Ruotsi sen tosin takaisin; mutta eversti Danckwardt sai päällään maksaa älyttömyytensä.
Seuraavana vuonna lähti Tordenskjold kauvan aikomalleen matkalle Englantiin. Mutta ennätettyä matkan varrella vasta Hannoverin kaupunkiin joutui hän sanasotaan erään ruotsalaisen everstin kanssa, ja riita ratkaistiin kaksintaistelulla, jossa Tordenskjold kaatui juuri 30 vuotta täytettyään. "Ketä jumalat rakastavat, sen he korjaavat nuorena", sanoivat vanhat kreikkalaiset.
Wessel-Tordenskjold oli monessa suhteessa kuuluisan vastustajansa Kaarle XII:n kaltainen. Molemmat löysivät ilonsa lakkaamattomissa taisteluissa, vaarat olivat heille pelkkää leikkiä, ja molemmat ymmärsivät kunnioittaa kelpo vastustajaa. Sodan loputtua sanoi Tordenskjold suurimman mielihalunsa olevan saada taistella Ruotsin laivaston rinnalla venäläisiä vastaan Itämerellä. Mutta sen erotuksen oli kohtalo suonut näille mainioille sankareille, että kun Kaarle XII kaikesta hurjapäisestä uljuudestaan huolimatta syöksi valtakuntansa perikadon pohjimmaiseen kuiluun, oli Tordenskjoldin sallittu nostaa ja tukea Tanskan vaipuvaa merivaltaa ennenkuulumattomaan kukoistukseen.
PUISTEN SOTALAIVOJEN VALTAKAUDELTA.
Sotalaivojen ryhmitys ja aseistus.