Kuvauksena matkanteosta komppanialaivalla ilmestyi Ruotsissa v. 1770 paikoilla kerrassaan klassillinen merikirja, josta on sittemmin otettu epälukuisia uusia painoksia — ei suinkaan tekijän kuuluisan nimen tahi teoksen kaunotieteellisen arvon takia, vaan sen tuoreen, reippaan ja ehtymättömän "meren hengen" ja rohkean, leikillisen esitystavan takia, josta välittömästi tuoksahtaa lukijaa vastaan suolainen meri-ilma. Myöskin arvokkaana todistuskappaleena silloisen purjehduksen hauskoista ja ikävistä puolista on sillä pysyvä merkitys merikuvauksen alalla.
Sen nimi on "Poikani kaleijalla" ja tekijä oli muuan iloinen ruotsalainen laivakappalainen nimeltä Jaakko Wallberg eli Wallenberg. Vallaton, kevytmielinen huimapää, aivan kuin jokin Bellmanin kuolemattomista henkilöistä — jota ikätoveriansa hän lähinnä muistuttaakin sekä kirjailijana että persoonallisuutena — hän lueskeli muiden varattomain opiskelijain tapaan papiksi, mutta otti ennen loppututkintoa ja virkaanvihkimistä pestin kappalaiseksi erääseen ruotsalaisen Itä-Intian komppanian laivaan nimeltä Finland, pikemminkin elatuksenmurheesta kuin sielunhoitajaksi valmistuakseen. Hänen runollinen suonensa oli ilmennyt jo varhain Bellmanin-henkisissä laulelmissa, kuvauksessa eräältä aikaisemmalta merimatkalta Lontooseen saakka sekä sankarirunonkatkelmassa nimeltä "Viipurin pamaus". Suurella matkallaan Kiinan Kantoniin saakka, joka kesti puolisentoista vuotta, kirjoitti hän puheenaolevan mainion kuvauksen merielämästä. Vielä kaksi muuta matkaa hän teki komppanian laivoilla samaan paikkaan, valmistaen niillä kolmannenkin teoksen, syvästi traagilliseksi tarkotetun, mutta aito Bellmanilaiseksi muodostuneen näytelmän "Susanna". Sitten hän päätti nopeasti jumaluusopilliset lukunsa ja hankki itselleen hyvätuloisen hallituspitäjän Kustaa III:nelta — esiytymällä tämän ilomielisen kuninkaan huviksi julkisissa naamiaisissa "piruna sarvineen ja sorkkineen!" Mutta sielunpaimeneksi päästyään hän näkyy saaneen äkisti "uuden hengen". Entinen iloinen hulluttelija ja viinaveikko rupesi taistelemaan kynsin hampain "juoppoutta ja löysätapaisuutta" vastaan, jopa hankki seurakuntaansa jalkapuunkin parantumattomia juoppolalleja, panettelijoita ja kirkonkäynnin laiminlyöjiä varten. Hänestä ei siis, kuten toisesta edelläkuvatusta laivakappalaisesta Drakesta, tullut merirosvo, vaan jylhä vanhatestamentillinen pikku profeetta. Kauvan ei ankaran nuoren kirkkoherran ollut kuitenkaan suotu ahkeroida omaa ja lähimmäistensä parannusta, sillä hän kuoli 1778 ainoastaan 32-vuotiaana.
Finland'in lähtö Göteporista.
"Kultaisena makkara-aikana (joulun edellä) 1769", alottaa Jaakko Wallenberg kuvauksensa, "sain käskyn saapua ruotsalaisen Itä-Intian komppanian Finland-laivaan, joka oli valmiina purjehtimaan kapteeni h:ra K.G. Ellebergin johdolla." Alus, jota hän oikean merikarhun rattoisalla lemmekkäisyydellä nimittää "kunnian-eukoksi", oli iso kolmimastoinen frekatti, kantoi 400 lästiä (n. 1,000 tonnia) ja oli kahdesti ennen tehnyt saman pitkän matkan. Kapteeni Elleberg oli vanhanaikainen, yksivakainen mies, vanha Itä-Intian merikarhu; ja omituisen sattuman — tahi ehkä runollisen tartunnan — kautta julkaisi hänkin kertomuksen samalta matkalta, mutta perin kuivan, lokikirjaa muistuttavan todellisuuskuvauksen. Paitsi kapteenia ja kappalaista oli laivassa kokonaista 5 perämiestä, sihteeri, 3 "lääkäriä" eli välskäriä ja 150-henkinen miehistö, mutta ylimpänä vallanpitäjänä oli laivan "superkargi" eli komppanian asiamies apulaisineen. Kuten näkyy, oli alus mahdollisten merirosvojen varalta vankasti miehitetty, eikä tietysti lukuisia kansi- ja kylkitykkejäkään puuttunut lähdettäessä niin vaaranalaiselle matkalle.
Myrskyssä Pohjanmerellä.
Toisena joulupäivänä 1769 lähti Finland komppanian satamasta "Klippanista" — Itä-Intian laivat lähtivät mieluimmin matkalle syys- tai alkutalvesta voidakseen käyttää hyväkseen suotuisia passaatituulia Atlantilla ja Tyynellä merellä — ja suunta käännettiin Skotlannin pohjoisnientä kohti. Mutta kun laiva oli vuoden viimeisenä päivänä ennättänyt jo Shetlanninsaarten läheisyyteen, puhkesi Pohjanmerellä niin hirmuinen herranilma, että oli pakko kääntyä takaisin etsimään turvaa Norjan rannikolta, jonne saavuttiin vasta "46-päiväisen rähjäyksen jälkeen, jona aikana emme päässeet matkalla pitemmälle kuin muuten olisimme mukavasti ennättäneet 18 tunnissa". Niin riippuvaisia oltiin sääsuhteista purjelaivojen valtakautena! Silloin, kuten monesti muulloinkin ollessaan happamessa mielentilassa, pääsi Wallenbergiltä sananlaskuksi muuttunut huudahdus: "Mitäpä pojallani olikaan kaleijalla tekemistä!"
Mainitusta hirmumyrskystä hän antaa seuraavan eloisan ja värikkään kuvauksen: "Kello lyö 10 — pois tieltä, pois tieltä! Ärjyaalto! Kalmankauhea peijakas, likimäärin yhtä korkea kuin Otrillan ja leveä kuin Hisingen (kaksi kalliota Göteporin luona), syöksähti samassa laivaan kokan puolelta, nakkasi mahdottoman ison ankkurin kanteen, murskasi portaat ja porraspuut, laahasi muassaan mereen vara-raa’at, jullin ja purren, vaikka ne olivat kiinnitetyt kaksinkertaisilla köysillä, raivosi perän puolella, viskaten nurin kaikki mitä tielleen sattui, sammutti kompassi-lyhdyt ja huuhteli kokonaisen liuman matruuseja, jotka olivat pakkautuneet yhteen kajuutan turviin, aina peräkaiteelle asti. Valpas, harmaahapsinen kapteenimme uiskenteli itse edestakaisin kannella, ja ilman siunattua köydenpätkää, jonka hyvä lykky satutti hänen käsiinsä, olisi Finlandistamme ja rouva Ellebergistä tullut murheellisia leskiä. Toinen ja neljäs perämies, tohtori ynnä useita muita istuivat ruokapöydässä, mutta tekivät kuperkeikan sen ylitse tuulen alle, missä hekin uiskentelivat penkkien ja matruusien seassa useita minuutteja edestakaisin, luullen jo joutuneensa merenpohjaan."
Matkan jatko ja päätös.
Lähes kuukauden päivät korjailtua laivan kärsimiä vaurioita päästiin päivänpaisteessa ja iloisessa koillistuulessa jatkamaan matkaa, joka tästä alkaen sujui suotuisasti, kunnes toukokuun viimeisenä päivänä voitiin heittää ankkuri Hyväntoivonniemen kohdalla niiden alastomain vuoriselänteiden juurella, joita vetelät portugalilaiset nimittävät "Pirun taivaaseenastumis-portaiksi". Siellä sai alus Kapin oikullisten tuulien takia maata taas lähes kuukauden, jolla aikaa Wallenberg kapteenin kera kävi ahkerasti tervehtimässä seudun säveitä, kalanverisiä ja pitkäpiimäisiä asukkaita, hollantilais-syntyisiä buureja, joiden hitautta ja naurettavaa siisteyttä hän kuvailee mainion hupaisesti. "Lattialle siellä ei vain saa sylkäistä, mutta pöydät ovat täynnänsä sylkyastioita, joihin herrat ja hienottaret sylkeä moksauttelevat". Kesäkuun loppupuolella hinasi Finland jälleen purjeensa ylös ja joutui syyskuun alussa, 8 1/2 kuukauden matkanteon jälkeen, Kantonin satamaan. Viisitoista viikkoa viivyttiin Kiinassa tehden kauppoja mandariinien kanssa, ja vasta joulukuun lopulla lähdettiin palausmatkalle "luihun filosofin Konfutsiuksen maasta". Heinäkuun alussa nähtiin sitten jälleen kesäsydämmen sädehtivässä iltaruskossa Ruotsin karut, rakkaat rantakalliot.
Wallenbergin virkatehtävät ja elämä laivalla.