Ranskan suuren vallankumouksen voimakas ja sotaisa henki ruumiillistui Napoleon Bonapartessa, joka pani koko Europan mantereen riippuvaiseksi hänen tahdostaan. Yksi ainoa maa uskalsi häntä enää vastustaa — saarivaltio Englanti, josta vallankumouksen perustavat aatteet olivat lähtöisin. Meren suojaamaan asemaansa, mahtavaansa laivastoonsa ja suureen merisankariinsa Nelsoniin turvaten se asettui kaikkialla Napoleonin hankkeiden tielle, yllytti nöyryytettyjä kansoja kapinaan hänen voitollisia armeijoitaan vastaan, kannatti Ranskan kukistetun kuningassuvun heikkoja yrityksiä periä valtaistuimensa takaisin ja voitti Välimerellä, Atlantilla ja Pohjanmerellä kerta toisensa jälkeen Ranskan ja sen väkinäisten liittolaisten laivastot. Turhaan raivosi Napoleon tuota "viheliäistä kamakauppias-kansaa vastaan, joka esti häntä pääsemästä koko maailman herraksi", ja turhaan pakotti hän — iskeäkseen vihollista sen elinehtojen ytimeen — useimmat mannermaan hallitsijat kieltämään maissaan kaiken kaupanteon englantilaisten kanssa, jopa kaikkien näiden Europaan tuomien siirtomaantavaroiden nauttimisenkin. Salakuljetus yltyi ennenkuulumattomaan kukoistukseen, eikä vähimmän Ranskan omilla rannikoilla; kiellonalaisia tavaroita käytettiin ja nautittiin keisarin omassa hovissa hänen silmäinsä alla; englantilaiset kaapparit anastivat kaikilla maailman merillä Ranskan ja sen liittolaisten kauppalaivoja. Itsepäisenä ja kukistumattomana ylpeä Albion suojeli omia rantojaan ja hävitti vihollistaan kaikkialla, noudattaen kansallislaulunsa kehotusta: "Hallitse aaltoja, Britannia!"
Nelsonilla kiirettä.
Kaksi vuotta yhtä päätä oli lordi Horace Nelson päällikkölaivallaan Victorylla ja laivastonsa pääosalla ajellut ympäri maailmaa takaa tarkoin piiloutuneita, yhdistyneitä Ranskan ja Espanjan laivastoja, kunnes oli viimein menettänyt toivon ratkaisevasta taistelusta ja palannut Englantiin levähtämään. Mutta silloin, hänen oltua kotona vain kolmisen viikkoa, sai hän elokuun lopulla v. 1805 tiedon, että vihollinen oli nähty Kap Finisterren luona Espanjan rannikolla laskevana Cadizin satamaan. Heti toimitti hän kokoutumiskäskyn laivoilleen ja lähti syyskuun puolivälissä uudestaan merelle. Syntymäpäivänään syyskuun 29 p. hän otti kokoutuneen laivaston ylipäällikkyyden ja sai aamun valjetessa lokak. 21 p. vihollisen näkyviin Andalusian eteläisimmän niemen Kap Trafalgarin kohdalla. Ranskalais-espanjalainen laivasto oli ylivoimainen, siihen kun kuului 33 linjalaivaa ja 7 isoa frekattia, englantilaisten 27 linjalaivaa ja 4 frekattia vastaan. Myöskin oli edellisen tykistö järeämpää, ja meriväen lisäksi oli sen laivoihin sijoitettu 4,000 miestä muskettisotureita.
"Englanti odottaa, että joka mies tekee velvollisuutensa."
Vihollislaivasto oli asettunut puolikuun muotoiseen, tiheään taistelujärjestykseen. Nelson puolestaan lähestyi sitä kahtena rintamana, johtaen itse Victory’lla 14 linjalaivaa ja amiraali Collingwood Royal Sovereign'illa toisia 13:ta. Neljä suurinta niistä oli Victory’n kokoisia, varustetut 100 tykillä ja 850 miehellä. Taisteluun käytäessä oli Nelson antanut kaikille kapteeneilleen määräyksen: "Käykää lähelle vihollista"; sillä, kuten hän sanoi, "silloin ei yksikään kapteeni voi erehtyä ja menetellä väärin." Mutta kannustaakseen jok’ainutta merimiestä panemaan parastaan käski hän laivojen jo liikkeelle lähdettyä vetämään amiraalilaivan mastoihin kuuluisan lippukehotuksensa: "Englanti odottaa, että joka mies tekee velvollisuutensa!" Heti kun se oli luettu muilla laivoilla, kohottivat niiden miehistöt raikuvia hurraa-huutoja. "Nyt", lausui Nelson, "en voi tehdä enää muuta. Meidän täytyy luottaa kaikkien kohtaloiden suureen säätäjään ja asiamme oikeuteen."
Hänen oma rintamansa kulki alussa pohjoiseen suuntaan katkaistakseen viholliselta paluutien Cadiziin, joten amiraali Collingwoodin rintama joutui ensin otteluun tämän kanssa, iskien sitä suoraan keskelle puolikuuta. "Katsokaas", huudahti hänen liikkeitään kiikarilla tähystävä Nelson upseereilleen, "kuinka tuo kelpo veikko Collingwood vie laivansa käsirysyyn!" Kauvanpa hän ei itsekään malttanut pysyä erillään alkavasta taistelusta, vaan alkoi kiertää vihollisen pohjoista siipeä etsien sen päällikköalusta, iskeäkseen ensimmäiseksi siihen kiinni. Victorin hitaasti lähestyessä vihollista avasi tämä sitä vastaan hirvittävän tulen, jommoista harvoin on suunnattu yhtä ainoata alusta kohti. Mutta se eteni hievahtamatta, vastaamatta ainoallakaan laukauksella, kunnes 20 sen miehistä oli kaatunut, 30 haavoittunut, perämaston märssy ja etumaston puomit poikkiammutut sekä kaikki purjeet lävistetyt. Kun tykinluoti vioitti kapteenin jalkaa, virkkoi Nelson tälle hymyillen: "Tämä on liiaksi kuuma urakka, Hardy, kestääkseen kauvan."
Kamppailu kuumimmillaan.
Saamatta käsiinsä ranskalaista päällikköalusta valitsi Nelson vastustajakseen vanhan tuttavansa ja vihollislaivoista isoimman, 4-kantisen ja 130-tykkisen espanjalaisen Santissima Trinidadin. Mutta nähdessään Englannin amiraalilaivan lähestyvän liittyivät ranskalaiset ja espanjalaiset laivat aivan kylkikylkeen, niin että muodostivat tiheän mastometsän, jota oli mahdoton murtaa muuten kuin entraamalla. Victoryn kapteeni Hardy valitsi vihollislaivoista Bucentaur-nimisen hyökkäyksensä esineeksi; ja tämäpä se olikin, kuten perästäpäin saatiin nähdä, ranskalainen amiraalilaiva. Hitaasti kulkien ohi laukaistiin Victory'sta ensin 68-naulaisella keulakanonadilla raehaulipanos sen kajuutan akkunoista sisään ja sitten alahangan kaikki 50 tykkiä yht’aikaa. Täten oli vastustajan kohtalo jo ratkaistu. Vaikkei ainutkaan masto tai raakapuu näyttänyt putoavan, menetti se vajaassa kahdessa minuutissa lähes 400 miestä ja sai 20 tykkiään käyttökelvottomaksi; ja tunnin päästä oli sen jo pakko antautua eräälle toiselle englantilaiselle laivalle.
Päästyään selväksi edellisestä kulki Victory eteenpäin pitkin vihollisrintamaa ja iski kiinni Redoutable'en, joka antoi sille lämpimän kokokyljen tervehdyksen. Mutta sitten sulki ranskalainen sukkelaan alemman kannen tykkireikänsä, peljäten vihollisen hyökkäystä niiden kautta, eikä ampunut ainuttakaan laukausta isoilla tykeillä koko kahakan aikana. Sen sijaan sen märssyt täyttyivät muskettisotilaista, jotka hyvintähdätyillä laukauksilla tekivät pahaa tuhoa Victoryn kannella. Tällaista salakavalaa taistelutapaa Nelson halveksi eikä komentanut koskaan pyssymiehiä mastoihin, koska se oli hänen mielestään epäritarillista meritaistelussa. Lukuunottamatta sitä, että omatkin purjeet silloin olivat vaarassa syttyä palavista etulatingeistä, surmattiin tällöin vain hyödyttömästi vihollisen miehiä, voimatta kuitenkaan vähimmässäkään määrässä ratkaista taistelun tulosta.
Samaan leikkiin yhtyi kohta toisiakin osanottajia. Englantilainen Temeraire iski toiselta puolen kiinni Redoutable'en, Victory'n saadessa toiselle kupeelleen äskenmainitut Bucentaure'n ja jättiläisen Santissima Trinidad'in. Kun jokaisessa laivassa oli 100 tykkiä ja viimemainitussa 130, niin arvaa kuinka kuumaksi ottelu oikein sukeutui. Vimmatusti pippuroivat vihollisalukset toistensa kylkiä aivan vierestä, puhkoen ne kohtakin seuloiksi, joiden reikiä vielä elävillä ja liikuntakykyisillä miehillä oli täysi työ paikata. Kannen yli ei yksikään uskaltanut ampua, peljäten satuttavansa vihollisen takana olevaan omaan laivaan. Lääkäreillä ja haavureilla oli kuuma urakka ruumassa, jonne haavoittuneita ja kuolevia yhtämittaa kannettiin.