Nelsonin voitto ja kuolema.
Välittämättä ranskalaisten pyssysoturien murhaavasta luotisateesta käveli Nelson Victorin kapteenin Hardyn rinnalla kiivaasti edestakaisin kannella. Äkkiä ympäri kääntyessään huomasi Hardy amiraalin huojahtavan ja kaatuvan. Pari merimiestä kiiruhti nostamaan hänet ylös veriseltä kannelta.
"Jopas tekivät minusta viimeinkin lopun, Hardy", virkkoi Nelson.
"Eihän toki!"
"Kyllä vain; selkärankani on läpiammuttu." Niin oli käynytkin; musketinluoti oli mennyt ruumiiseen vasemmasta hartiasta, lävistänyt selkärangan ja pysähtynyt oikeanpuolisiin selkälihaksiin. Hänet vietiin kannen alla olevaan perähyttiin, ja lääkäri huomasi haavan kuolettavaksi, josta Nelson itsekin oli alusta pitäen varma. Hän säilytti koko kuolinkamppailun ajan tietoisuutensa ja mielenmalttinsa, tiedusteli tuhkatiheään taistelun menoa ja antoi käskyjään. Joka kerta kun englantilaiset erittäin onnellisen yhteislaukauksen jälkeen — saatikka vihollislaivan tuhouduttua tai antauduttua — puhkesivat raikuviin hurraa-huutoihin, kirkastuivat kuolevan merisankarin kasvot. Kun kapteeni Hardy viimein voi ilmottaa, että ainakin 14-15 vihollislaivaa oli vallattu, huudahti Nelson:
"Sepä hyvä, mutta minä lupasin ottaa kaksikymmentä." Sitten hän, ääntään korottaen, huusi: "Ankkuri, Hardy — ankkuri!"
Kapteeni ilmotti lähettäneensä sanan amiraali Collingwoodille, jotta tämä hoitaisi ylipäällikkyyttä.
"Ei niin kauvan kuin niinä elän — kukaan toinen mies ei saa komentaa minun eläissäni!" Hän koetti kohota kyynärvaraansa. "Ankkuri, Hardy, ankkuri!"
Kun Hardy aikoi lähteä kannelle, huusi Nelson häntä palaamaan ja painamaan korvansa lähelle hänen suutaan. Hän lähetti viimeiset terveiset rakastetulleen, kauneudestaan ja kevytmielisyydestään kuuluisalle lady Hamiltonille, ja pyysi, ettei hänen ruumistaan meritavan mukaan viskattaisi mereen, vaan vietäisiin kotia Englantiin ja haudattaisiin hänen vanhempainsa viereen, jollei kuningas toisin määräisi. Lopuksi hän pyysi: "Suudelkaa minua, Hardy!"
Hardy polvistui ja suuteli hänen otsaansa ja poskeaan. Kapteenin poistuttua kuultiin kuolevan amiraalin pari kertaa kuiskaavan itsekseen: "Minä olen tehnyt velvollisuuteni; siitä kiitän Jumalaa." Ne olivat hänen viimeiset sanansa.