Panssaritornit.
Jo ensimmäiset sodassa koetellut panssarialukset Merrimac ja Monitor edustivat niitä kahta suuntaa, joiden välillä uudenaikaisten sotalaivojen rakennus on heilunut. Edellinen muoto oli suoranaista perintöä vanhemmista puisista sotalaivoista, joissa tykit olivat sijoitetut pitkin kylkiä suojattuihin lokeroihin eli "kasematteihin" (nimitys lainattu maalinnoitusten ampumasuojuksista). Monitorissa jälleen tykit sijaitsivat erittäin vahvassa, akselinsa ympäri pyörivässä panssaritornissa. Niiden luku täytyi rajoittaa kahteen, mutta menestystä yhteisammunnan tehoisuudessa korvasi tykkien erinomainen järeys.
Tämä muoto on sitten vähitellen työntänyt tieltään kasemattilaivat (hyvän käsityksen saa näistä XVII luvussa kuvatuista venäläisistä sotalaivoista). Ranskassa ja Italiassa kokeiltiin asettamalla tykit kiinteän tornin yläreunalle syvennyksiin, niinkuin linnoituksissa etuvarustuksen harjalle ("barbette"-torni); ylöspäin on torni suojattu panssarikuvulla. Lopuksi yhdistettiin kiinteä ja kiertävä muoto siten, että torni rakennettiin kahdesta osasta; alempi on kiintonainen ja suojelee tykinalusten (lavetin) alaosaa ynnä liikuttamiskoneistoa, ylempi osa kiertää höyry- tahi vesi-painevoimalla yht'aikaisesti sen sisältämien tykkien kera. Tornit sijaitsevat keulassa ja perässä, kaikkein uusimmissa taistelulaivoissa ("yli-Dreadnought'eissa") kahdessa kerroksessa päällekkäin; joskus myöskin molemmilla sivuilla siten asetettuina, etteivät ole ammuttaessa toistensa tiellä. Uudempina aikoina on ruvettu jälleen yhdistämään torni- ja kasemattijärjestelmää, jonka kautta ampuminen saa suuremman yhtenäisyyden ja tehokkuuden ("kokokyljen" laukaukset).
Asestus.
Niinkuin koko sodankäynnissä vastapuolen tuhoaminen on pääasia ja itsepuolustus jää toiseen sijaan, ovat kaikkein jykevimmätkin panssarihirviöt itse teossa vain mahtavien tulikitojen kuljetus- ja suojelusaseita. Sellaista panssaripeitettä ei ole vielä kyetty luomaan, joka kestäisi hyvästi osuneen uudenaikaisen jättiläispommin räjähdystä, puhumattakaan vedenalaisen torpeedon ja miinan tuottamasta hiipivästä hävityksestä.
Yhtärinnan panssarin kehittämisen kanssa edistyi tykinvahnistuskin 19. vuosisadan puolivälistä alkaen. Tykinputkeen sovitettiin kiväärinpiippujen rihlaus, jonka kautta luoti tuli akselinsa ympäri pyörivään liikkeeseen ja kantoi varmemmasti. Jokseenkin samoihin aikoihin ruvettiin tykit tekemään takaa ladattaviksi. Tärkein muutos kuitenkin oli, että entisten pronssi- ja rautaputkien asemasta opittiin Kruppin menetelmää seuraten valmistamaan tykkejä valuteräksestä. Jättimäinen nikkeliteräsmöhkäle taotaan vesipaineen liikuttamilla 10,000 tonnin voimaisilla puristimilla pyöreäksi mahtavaksi kangeksi, viedään sitten sorviin saamaan putkireijän ja sileän pinnan ja päällystetään viimein "mantteleilla", joiden luku ja vahvuus kasvaa peräänpäin mennessä.
Sen jälkeen kuin savuton ruuti keksittiin, on tykkien koko ja teho kasvanut suunnattomasti — vaikkei sentään rajattomiin saakka, sillä ponnahduksen taapäin sysäävä voima ei saa olla niin suuri, että se aiheuttaa laivalle itselleen vahinkoa (siksipä kaikkein suurimmat tykit ovatkin kiinteälle alustalle asetettuja rannikonpuolustusaseita). Nykyisen suursodan aattona olivat silloin rakennetut "Dreadnought"-malliset taistelulaivat varustetut 35 sm (aukon läpimittaa silmälläpitäen) tornitykeillä, joiden ammukset, "kapsäkit", voivat tuottaa tuhoa yli 3 peninkulman päähän. Mutta niitäkin mahtavampia hävitysaseita on luotu vielä uutukaisemmille "yli-Dreadnought'eille", joiden asestukseen kuuluu 37,5 sm tykkejä ja mahdollisesti vieläkin kookkaampia, joita on laivassa kerrallaan paljon useampia kuin edellisissä oli vähäväkisimpiä.
Torpeedot.
Aivan käänteentekevän merkityksen sai merisodassa torpeedon keksiminen. Se on hoikan sukkulan muotoinen, moniaan metrin pituinen hävitysase, joka on täytetty etuosassaan 300 kilolla pumpuliruutia ja kärjessään varustettu sytytysvehkeellä sekä saatuaan alkuvauhdin torpeedotykistä kulkee peräosassa olevan puristetun ilmankoneiston ja potkurin avulla suurella nopeudella hävitettävää sotalaivaa kohti. Ne iskevät uhriinsa vesirajan alla olevaan panssaroimattomaan tai heikkopanssariseen osaan ja tuhoavat sen ehdottomasti. Torpeedoja ammutaan erityisesti pienistä, mutta tavattoman nopeakulkuisista aluksista, torpeedoveneistä; mutta torpeedotykkejä käytetään myöskin isommissa sotalaivoissa, risteilijöissä ja taistelulaivoissakin sekä miltei yksinomaisena aseena viime aikojen uusimmissa hävitysaseissa, sukellusaluksissa. Ne sijaitsevat sekä kannella, jolloin niitä voi ohjata mihin suuntaan tahansa, että vesirajan alla keulassa ja perässä olevissa aukoissa.
Torpeedon hävittävää tehoa on ison sotalaivan hyvin vaikea välttää. Päivän aikaan voi niitä ampuvan aluksen huomata jo etäältä ja tuhota sen pikatykin laukauksilla; mutta pimeässä, kun vaaniva vihollinen lähestyy peitetyin valoin ja kipinänsammuttajin, käy se miltei mahdottomaksi — puhumattakaan sukelluslaivan aina yhtä salaperäisestä ilmestymisestä. Taistelulaivoja ja isoja risteilijöitä koetetaan varjella torpeedoverkoilla, kannattimista pitkin sivuja riippuvilla tiheäsilmäisillä teräslankaverkoilla; mutta nekin puhkaisee torpeedon kärkeen keksitty erityinen saksilaite, eikä niitä voi vauhdin hidastuttamisen takia pitää ylhäällä muuten kuin lepoasennossa tahi verkalleen kuljettaessa.