Jo venäläis-japanilainen sota, jossa pääasiallinen hävitystyö suoritettiin miinojen ja torpeedojen avulla (ks. XVII lukua), antoi merivalloille perin vakavaa miettimisen aihetta. Kannattiko lainkaan enää rakentaa ja ylläpitää pian vanhentuvia, kymmeniä miljoonia maksavia panssarilaivoja, kun sellaisen voi tuollainen pikkunen, suhteellisesti huokeahintainen hävityskone tuhota aivan kädenkäänteessä. Ja yhä musertavampia lisätodistuksia on antanut äskeinen suursota, jossa varsinkin Saksa on torpeedoja ampuvasta sukelluslaivastostaan luonut miltei vastustamattoman aseen. Toiselta puolen on painavilla syillä huomautettu, että isot taistelulaivastot ovat sittekin tarpeen pienempien sota-alusten sekä merenkulun ja kaupan suojaksi. Jolleivät torpeedoveneet ja sukellusalukset avoimella merellä pääsisi isojen laivojen turviin, olisivat ne vuorostaan aivan avuttomia.
Mastot.
Kun purjeet 1890-luvun lopulla sotalaivoissa joutuivat kokonaan pois käytännöstä, tuli mastoille uusia toimia. Niihin sijoitettiin väkevävoimaisia valonheittäjäkoneita, joilla pimeän aikaan tähystetään ympäristössä vaanivien vihollislaivain liikkeitä; nopeaan ampuvia konetykkejä, joilla tuhoa uhkaavat torpeedo- ja sukellusalukset upotetaan; tähystystorneja ennen käytetyn tynnyrin sijasta sekä nimenomaan tulentarkistusasema, josta erityisen nerokkaan laitteen, n.s. välimatkanlöytäjän avulla määritellään ammuttavan esineen etäisyys ja tarkistetaan ammunnan sattuvaisuus. Sellaisen "silmän" tultua rikkiammutuksi suuri sotalaiva käy pitemmillä ampumamatkoilla jokseenkin avuttomaksi vihollista vastaan. Sen lisäksi kannattavat mastonhuiput vaakasuorasti ja vinosti kulkevia metallilankoja, jotka vastaanottavat kipinäsähkötyskoneen eetterin halki lähettämiä sanomia. Ilman tällaisia laitteita ei nykyään ole enää juuri mikään merilaiva.
Mastot ovat sotalaivoissa vahvasta teräksestä ja ontot, sillä niiden sisäpuolitse tapahtuu ylösnousu ja ampumavarojen kuljetus ylös märssytorniin. Amerikan Yhdysvaltain isoissa taistelulaivoissa on otettu käytäntöön omituiset häkkimäiset, pientä Eiffel-tornia muistuttavat mastot, joille vihollisammuksen ei arvella kykenevän tekevän niin musertavaa tuhoa kuin tavalliselle yhdestä kappaleesta valetulle teräsmastolle.
Sukelluslaivat.
Näistä uudenaikaisista meritursaista on jo edellä ollut puhetta.
Ajatus vedenalaisesta hävitysaseesta on elänyt ihmisaivoissa jo ikivanhoista ajoista asti; Aleksanteri Suuren kerrotaan sellaisia käyttäneen, keskiajalla niillä ammuttiin vedessäkin palavaa "kreikkalaista tulta", ja ensimmäisen höyrylaivan rakentajan Fultonin nerokas pää oli sommitellut käsivoimin pyöritettävällä rattaalla käytettävän Nautilus'en, jolla hän kokeili jommoisellakin menestyksellä ja jota hän turhaan tarjoskeli Napoleonille.
Viime vuosikymmeninä on rinnakkain keksitty useampia malleja, joista amerikalaisen Hollandin suunnittelema on ollut perustana enimmille nykyisille sukelluslaivoille. Ne ovat verrattain pienikokoisia, muutaman kymmenen tai sadan tonnin kantoisia, sukkulan tai sikaarin muotoisia aluksia ohuesta teräksestä. Keulassa ja perässä on säiliöitä, jotka voidaan täyttää vedellä aukaisemalla pohjaläpät ja siten vajottaa alus pinnan alle aina satakunta metriä syvälle. Syvyyteen menoa ja pintaan nousua ohjataan tasapainoperäsimillä, jotka sijaitsevat potkurin ja pituussuuntaperäsimen ohella aluksen perässä. Pitkin sen kylkiä ovat puristetunilman-säiliöt, joita paitsi syvyydessä ei voisi hengittää ja joiden avulla laiva myöskin kevyemmän vaurion satuttua voidaan kohottaa jälleen pintaan.
Laivan sisus on täynnä koneita, niin että miehistö parahiksi pääsee liikkumaan. Vedenpinnalla kuljettaessa käyttää alusta kaasumoottorit ja veden sisällä sähkömoottorit; edellisessä tapauksessa nopeus saattaa nousta 20 solmuväliin ja jälkimmäisessä 12 solmuväliin. Keskustassa sijaitsee myöskin jättihyrrä eli gyroskopi, joka pitää alusta tasapainossa.
Kannella ei näe muuta kuin panssariteräksisen tähystystornin, pienen, suppilon tapaisen laskuaukon sisään- ja uloskulkua varten sekä pari hoikkaa putkea. Toinen on venttiilitorvi ilmanpuhdistamista varten, toinen aluksen "silmä" eli periskopi, jonka kärjessä olevat parabolin tai prisman muotoiset linssit luovat vedenpinnasta kuvan alhaalle olevalle tähystyspöydälle. Se onkin sukelluslaivan arin kohta, jonka rikkiammuttua alus saa pinnan alla ollessaan tulla toimeen pelkän kompassin avulla. Jos alus tulee tykkänään hävitetyksi, on sen miehistölle keksitty pelastuskeinoksi sukeltajankypärin tapainen päähine, joka siihen liittyvän vedenpitävän kumivaipan avulla nostaa miehen veden pintaan.