Ilmansuuntia tutkivat ja paikanmääräyksiä toimittivat vanhat kansat yksinomaan taivaan tähtien asentoa tarkastamalla. Tarpeen tämä taito on nykyisillekin purjehtijoille, mutta matkojen kautta lisäytynyt merien tunteminen ja suuretieteellisten havaintojen teko ovat opettaneet piirtämään tarkkoja merikarttoja sekä valmistamaan erilaisia tähtitieteellisiä koneita. Jälkimmäisistä ovat tärkeimmät tarkkakäyntiset kellolaitteet, kronometrit, ja sekstantti, joiden avulla jonkin paikan maantieteellinen pituus- ja leveysaste (longitudi ja latitudi) lasketaan taivaankappalten kulloinkin huomatusta korkeusasemasta.
Kulun nopeus määrätään lokin avulla. Vanhanaikaisessa muodossaan se on päältä pyöreä, pohjasta tasapintainen puukapula tai samanmuotoinen kangaspussi, joka on kahdella rihmalla kiinnitetty lokinuoraan siten että uiskentelee sekä vaaka- että pystysuorassa asennossa. Lokinuorassa on lukuisia solmuja ja niihin kiinnitettyjä kangas- tai nahkapalasia, joiden välimatka toisistaan on yhtä suuri osa engl. meripenikulmasta (1,852 km) kuin sovittu aikamäärä, 14 (tai 28) sekuntia on tunnista. Laivan kulkiessa lapetaan lokinuoraa sen perään, ja laskemalla, montako solmuväliä tuona määräaikana ennättää mennä, saadaan suoraan kulun nopeus meripeninkulmissa. Siksipä ilmaistaankin laivan nopeus "solmuväleissä". — Suuremmissa aluksissa, varsinkin höyrylaivoissa, käytetään n.s. patenttilokia, jossa siipiratas on koneiston pääosana. Itsetoimivan rekisteröimislaitteen avulla se laskee kulun nopeuden.
Vaarallisilla vesillä tutkitaan veden syvyyttä ja pohjan laatua "luotaamalla", s.o. herkeämättä laskemalla ja nostamalla luotiliinaa, nuoraan kiinnitettyä lyijypainoa, jonka alasyrjässä on pieni talittu syvennys pohjanäytteiden kiinnitarttumista varten. Luotia, "sinistä kyyhkyä", käyttelevä merimies huutaa tuontuostakin purjehdusta johtavalle esimiehelle mittauksen tulokset, jotta tämä voi antaa peränpitäjälle ja purjeidenhoitajille tarpeelliset määräykset.
Muista merenkulun apukeinoista tunnetaan sen pitemmittä selittelyittäkin majakat ja luotsit, merenkulkutaulukot ja purjehdusohjeet y.m.s. Rannikkovesillä kulkiessa täytyy erityisesti ottaa huomioon vuorovesivaihtelut eli kuun vetovoiman säännöllisesti joka vuorokauden mittaan aiheuttamat luode- ja vuoksivirrat, jotka esiytyvät eri voimakkaina eri merissä.
Työnjako
nimenomaan purjealuksissa on kaikilla maailman merillä samallainen. Laivan lähtiessä matkalle jaetaan sen miehistö kahteen vartiovuoroon, joita esimiestensä mukaan sanotaan "kapteenin vahdiksi" ja "perämiehen vahdiksi" eli myöskin asettumisensa mukaan jakotilaisuudessa "tyyrpuurin vahdiksi" ja "paapuurin vahdiksi". Jos laivassa on toinenkin perämies, hoitaa tämä kapteenin vartiovuoroa. Kumpainenkin vahti on toimessaan vuoron perään vuorokauden umpeensa, niin että päivillä neljän tunnin työskentelyä seuraa yhtä pitkä lepoaika. Vuorokauden ikävin vartiovuoro on "koiravahti", joka kestää klo 12-4 yöllä. "Tyyrpuurin vahti" esim. alkaa klo 8 a.p.; klo 9 ilmottaa peränpitäjä (jona toimii kuka kulloinkin asianomaisesta vahdista) korkealla äänellä: "2 tuntia" [Englantilainen sanontatapa puolituntisesta jota merillä yleisesti käytetään, on: "2 bells" (2 kelloa); skandinavinen (ja saksalainen), jota myös suomalaisissa laivoissa käytetään, "2 glas" (2 lasia), ollen arvatenkin jäännös niiltä ajoilta, jolloin hietakello (tuntilasi) ilmoitti ajankulun.], klo 10 "4 tuntia" j.n.e. Klo 12 päivällä, kun ilmotetaan "8 tuntia", siirtyy "paapuurin vahti" toimeen ja sama aikailmotus alkaa jälleen. Kummankin vahdin on hoidettava purjeet ja suoritettava yleensä kaikki työt, joita matkanteko vaatii. Ainoastaan laivan kokki ja kyökkimestari, "stuertti", ovat siitä vapautetut. Mutta kun puhkee ankara myrsky tai muuten tarvitaan kaikki voimat eli "kädet", niinkuin merellä sanotaan, herätetään lepoaankin nauttiva vahti työhön, ja saavatpa silloin kokkikin ja stuertti kohota "kapyysista" kannelle.
Päällystön muodostavat kapteeni ja perämiehet, joista ensimmäisen tehtävänä on pitää "lokikirjaa", s.o. purjehduspäiväkirjaa, johon päivittäin puolipäivän aikaan merkitään lyhyesti edellisen vuorokauden aikana kuljettu nopeus, tuuli- ja sääsuhteet y.m. havainnot. Alipäällystönä ovat pursimies eli "puosu", joka pillillään kutsun miehistön asianmukaisiin toimiin päällystön antamien ohjeiden mukaan sekä pitää huolta purjeiden ja ylipäänsä taklauksen kunnossapysymisestä, sekä kirvesmies, joka korjaa laivan rungossa, mastossa ja raaoissa ilmautuvia vammoja.
Miehistön ja alipäällystön oleskelupaikka laivassa on etukannella, "maston etupuolella", ja lepohetkensä se viettää ja ateriansa nauttii samalla puolella sijaitsevassa "skanssissa". Päällystö oleilee takakannella, "maston takana" sekä aterioi kajuutassa, jonka perällä tahi sivuilla sijaitsevat kapteenin ja perämiesten makuuhytit ynnä mahdollisesti löytyvät matkustajahytit.
Suurissa valtameren purjelaivoissa (joita nopeampien höyrylaivojen kilpailusta huolimatta on viime aikoina ruvettu jälleen rakentamaan toinen toistaan suurempia, usean tuhannen tonnin vetoisia ja [Laivan kantavuus eli "deplasementti" on sen tieltään työntämän vesimääränpaino. Tonnilla kantavuuden yksikkönä tarkotetaan engl. rekisteritonnia, joka ilmaisee tilavuutta ja sisältää 100 engl. kuutiojalkaa eli 2,83 kuutiometriä.] 4- 5- jopa aina 7-mastoisia jättiläisparkkeja, niiden matkat kun tulevat rahdinkuljetuksessa maksamaan melkoista vähemmän kuin kivihiiliä kuluttavain höyrylaivojen) on työnjako jokseenkin sama, vaikka niissä on tietysti sekä miehistöä että päällystöä, "upseereja", paljon lukuisammin. Höyryaluksissa sekä sotalaivoissa on jossain määrin poikkeava järjestely, niissä kun purjeidenkäyttelyn sijasta tulee kysymykseen höyrykoneiden hoito ja monenmoiset muut toimet.
Laivaveistämöt ja telakat.