Vanhan ajan purjehtijat.
Välimeri. — Egyptiläiset. — Foinikialaiset; Herodotoksen kertomus matkasta Afrikan ympäri. — Kreikkalaiset; Salamiin taistelu. — Roomalaiset; Tacituksen tiedot Fennoista. — Kartagolaiset; Hannon purjehdus Luoteis-Afrikan ympäri.
Välimeri.
Vaikka kiinalaiset väittävät olevansa uranaukaisijoita purjehduksenkin alalla niinkuin monessa muussa sivistystyössä, eivät heidän aikakirjainsa antamat tiedot tässä suhteessa ole varsin luotettavia. Meille säilyneiden kirjallisten ja taiteellisten muistomerkkien perusteella voinee Välimerta pitää merenkulun kehtona. Tuo ihana vesiallas, jolla ei tunneta vuoroveden vaihteluita; — sininen meri ennen kaikkia muita meriä; vanhain juutalaisten "Suuri meri", kreikkalaisten "Meri" ja roomalaisten "Meidän meri", ympärillään ryhmyiset vuorirannat oranssipuu-, myrttipensas- ja pinjalehtoineen, yllänsä iäti se’es taivas ja allaan maanalaisen tulen möyryävä ahjo; — se meri on itse asiassa kaiken inhimillisen edistyksen varsinainen äiti. "Sen rannoilla ja vesillä ihminen saa alati uusia voimia keskellä maapallon vahvistavinta ympäristöä" (Michelet). Sen partailla kaikki vanhan ajan kulttuurikansat asuivat; sen syvälle halkovia lahdelmia ja pitkälle pistäviä niemimaita nämä saavat kiittää korkealle kohonneesta sivistyksestään ja me jälkeentulevaiset nykyisestä elämänmuodostamme.
Egyptiläiset.
Vanhimman tunnetun sivistyskansan, egyptiläisten, merenkulusta ei ole säilynyt paljon muistomerkkejä. Tiedämme heidän olleenkin arkoja merellä liikkumaan; sen sijaan näyttävät vanhat kuvat heidän ahkerasti kulkeneen maansa valtavaa vesiemoa Niiliä ylös ja alas jokseenkin samantapaisilla aluksilla, kuin mitä vielä nykyäänkin näkee mainitulla virralla. Niitä kuljetettiin joko purjeella tahi soutamalla; airoja oli 15 paria, ja liikutettiin niitä miltei kohtisuorasi vedessä. Sotalaivojen mastossa oli kori, josta yksi tai useampi linkooja nakkeli kiviä. Jättiläisrakennuksiinsa he kuljettivat kiviä Nubian kivilouhoksista isoilla purje- ja soutualuksilla. Myöskin keinotekoisia vesiteitä rakennettiin. Vuoden 600 tienoilla e.Kr. rupesi farao Nekho kaivattamaan Niilistä Arabian lahteen kanavaa, mutta työ jäi silloin kesken. Vasta Dareioksen aikana saatiin valmiiksi kanava, jota voitiin kulkea vasten virtaa neljässä päivässä päästä päähän ja joka oli niin leveä, että neljä 3-soutuista laivaa voi siinä rinnakkain purjehtia. Sitä käytettiin yleisenä kauppatienä keisari Antoninus Piuksen päiviin saakka; sitten se vähitellen hiekottui umpeen, kunnes eräs Egyptin muhamettilainen kaliifi 8 vuosisadan e.Kr. keskivaiheilla antoi sotatieteellisistä syistä täyttää sen ainaiseksi. Sotaretkellään Egyptiin keksi Napoleon Bonaparte vielä sen jätteitä Suezin aavikossa.
Foinikialaiset.
Vanhan maailman varsinainen purjehtijakansa olivat foinikialaiset. Heidän pienoinen maansa, kapea rantakaistale Välimeren pohjukan ja Palestinan välillä, oli karu, hiekkainen ja kallioinen eikä antanut riittävää elatusta asujilleen. Mutta sen sijaan opetti rantoja huuhteleva meri tuon tummaverisen, romantillisen ja itsepäisen rodun uljaiksi merenkulkijoiksi. Raamatussa kerrotaan, kuinka heidän kuninkaansa Hiramin merimiehet kuljettivat Salomon laivoja kaukaiseen Ofiriin noutamaan kultaa, ja kuinka jälkimmäisellä oli "Tarsis-haaksi merellä Hiramin haahden kanssa, jotka kerran joka kolmantena vuotena tulivat ja toivat kultaa, hopeaa, elefantinhampaita, apinoita ja riikinkukkoja".
Mutta jo kauvan ennen Salomon aikoja olivat foinikialaiset perustaneet merivaltansa. Ensimmäiset matkalla he tekivät vastapäätä olevaan Kuparisaareen eli Kyprokseen, noutaen sen kaivoksista siihen aikaan kaikkein tärkeintä metallia, vaskea, josta tinalla sekotettuna valmistettiin pronssiaseita ja -työkaluja. Aikaa myöten he ulottivat meriretkensä ylt’ympäri Välimerta, välittäen kauppaa sen rantamilla asuvien kansojen kanssa ja harjottaen ohella myöskin merirosvousta ja orjaksiryöstämistä; kreikkalaiset tytöt olivat silloin hyvässä hinnassa Persian suurkuninkaan hovissa.
Täten heistä yleni mahtava kauppakansa, ja heidän pääkaupunkinsa — varhemmin Sidon ja sitten Tyros — oli silloisen maailmankaupan varsinaisena keskuksena. Kauppansa ja meriliikkeensä tueksi he perustivat sopiviin paikkoihin Välimeren rannoille kauppa-asemia, joista kuuluisimmiksi kohosivat Kartago Pohjois-Afrikassa ja Gadir (nyk. Cadiz) Espanjassa. Ja kun Välimeri alkoi käydä ahtaaksi, ulottivat he matkansa "Herkuleen patsaiden" (Gibraltarin salmen) läpi Atlantin merellekin. Siten tuli tämäkin valtaisa vesilakeus, maailman meristä kaikkein tärkein, itäisine rantamaineen tunnetuksi vanhan ajan kansoille. He purjehtivat Tinasaarille, Britanniaan, noutamaan sen muinaista päätuotetta, tinaa, jota pronssin valmistamiseen tarvittiin, niinkuin aikaisemmin Kyproksesta vaskea ja Espanjasta hopeaa; ja arvellaanpa heidän käyneen etäisellä Itämerelläkin hakemassa sen rannoilta tavattavaa meripihkaa, jota koristuksissa silloin käytettiin jalokivien arvoisena.