Matkansa kolmantena päivänä keskipäivän aikaan saapuivat retkeläisemme vihdoinkin määränsä päähän, Ahmavaaran juurelle. Siihen eivät asettuneet, vaan nousivat ensimäisen vaaran yli matalaan laaksoon korkeamman vaaran rinteelle, lähelle sievää salojärveä. Siihen asettuivat toistaiseksi. Yrjö arveli että varsinainen asuinpaikka oli huolellisesti valittava, ja sen saattoivat he tehdä vasta tarkoin seutuja tutkittuaan. Mutta toistaiseksi oli tässä varsin hyvä olla.
TOINEN LUKU.
Maja ja nuotio.
Majapaikaksi valittiin loivasti viettävä hiekkapohjainen, suurien kuusien suojaama aukeama vähän matkaa lammen rannasta. Alempaa, kosteammasta paikasta kaadettiin useita näreitä ja pari isompaa kuusta. Niistä valmistettiin maja. Se tehtiin seuraavalla tavalla.
Pystytettiin viiden metrin päähän toisistaan kaksi kahden metrin korkuista solakkaa pylvästä, joiden yläpää päättyi haarukkaan. Tukien kautta nämä pylväät vielä vahvistettiin, sillä niiden tuli kannattaa koko majaa. Pylväiden päälle haarukkain varaan asetettiin pitkä riuku. Tämä riuku tuli majan kurkihirreksi. Sen varaan asetettiin viiden metrin pituisia näreriukuja. Toinen terotettu pää iskettiin hiekkamaahan, toinen asetettiin selkäriu'un varaan. Näitä riukuja ladottiin vieretysten kiinni toisiinsa koko selkäriu'un mitta. Molempiin päihin muodostuneet kolmikulmaiset aukot täytettiin yhteen punotuilla kuusen oksilla, ja niiden ulkopuolelle asetettiin vielä pystyyn rivi kuusiriukuja. Nyt oli majan kehys valmis. Sillä oli kaksi lyhyttä kolmikulmaista päätyseinää, ja maahan asti ulottuva, viisto katto. Edestä oli se pitkin pituuttaan avonainen.
Sitten tehtiin katto veden pitäväksi. Isoista kuusista kiskottiin kuori irti isoina laattoina. Näillä "kuusenkoskueilla" peitettiin kattoriu'ut, ensin pantiin yksi kerros selkäriu'un suuntaan ja sitten toinen poikittain ja limittäin. Majan pohja katettiin yltyleensä kuusenoksilla, sananjaloilla ja kuivilla sammalilla, jotta saatiin oikein pehmeä vuodepeite koko majan lattialle. Selkäriukuun oli jätetty muutamia vaaksan pituisia oksantynkiä. Niitä käytettiin vaarnoina, joihin kontit ja pyssyt ripustettiin.
"Nyt on maja valmis, eikä sen valmistamiseen ole tarvittu yhtä ainoatakaan rautanaulaa. Ja hyvä siitä tulikin", sanoi Yrjö tyytyväisenä, vaikka vähän veitikkamaisesti hymyillen.
Pojat katsoivat vähän oudosti toisiaan. "Mutta mitenkäs tässä eletään, kun ei ole tällä puolella seinää? Eikä ole tulensijaa!"
"Odottakaahan, kyllä tähän keino keksitään. Kesän aikana tämmöisessä majassa tullaan mainiosti toimeen ja voisi tässä elää talvellakin. Kuusenkoskueet estävät sateen sisään tunkemasta. Kun ilmat käyvät sateisiksi, vahvistamme vielä kattoa niillä, verhoammepa sivuseinätkin koskueilla ja selkäriu'usta annamme niiden riippua jalan verran alas, ettei tuulellakaan sade pääse majaan. Tämän avonaisen puolen eteen rakennamme oivan nuotion, joka meitä tasaisesti lämmittää. Siten ei meitä sade haittaa, ei meihin kylmä pysty, mutta aina saamme hengittää raitista ilmaa ja nähdä sinisen taivaan ja armaan salon edessämme. Talveksi laitamme paremman asumuksen. Mutta nyt on meidän ryhdyttävä nuotion rakentamiseen."
Kirveet kädessä läksivät kaikki kolme, Yrjö etumaisena kankaalle. Siellä Yrjö valitsi kaksi vankkaa kelohonkaa, joista oli jokainen pala kaarnaa kauan sitten pois varissut, mutta jotka yhä lujina seisoivat paikoillaan. Niihin käsiksi käytiin. Kummankin juureen tehtiin tuli ja annettiin sen auttaa honkain kaatamisessa. Kun puoli päivää oli tulta poltettu, ryhdyttiin kirveillä kaatamaan. Kova oli työpaikka, mutta katkesivathan ne puut kuitenkin ajallaan, romahtaen kaatuivat maahan. Sitten leikattiin niistä kaksi noin kahden sylen mittaista kappaletta, oksatonta suoraa, lujaa kappaletta.