"Näistä keloista saamme tarpeet vielä moneen nuotioon. Nyt vain pölkyt majalle."
Se oli kuitenkin sangen vaikea tehtävä, sillä pölkyt olivat kovin raskaita. Hyvän aikaa saivat kaikki kolme hiessä päin puuhata, ennenkuin ne olivat majan edessä. Sitten ryhdyttiin nuotiota rakentamaan.
Maa majan edestä puhdistettiin laajalti aivan puhtaalle hiekalle, kaikki oksat, sammaleet, kanervat, varvut poistettiin, sitten asetettiin toinen pölkyistä majan aukon eteen, sen suuntaan, aivan vaakasuoraan asentoon tuoreesta puusta veistettyjen kiilojen varaan. Kumpaankin päähän pölkkyä pystytettiin kaksi tuoretta leppäkeppiä yksi kummallekin puolelle. Pölkyn harja veistettiin karkealle lastulle. Toinen kelopölkky asetettiin sen päälle leppäkeppien varaan. Siitä oli alasyrjä veistetty pykälille. Pölkkyjen väliin asetettiin tuoreesta puusta veistetyt parin tuuman paksuiset kiilat, niin että siihen väliin muodostui kapea rako, jonka molemmin puolin pölkyt olivat pykälille veistetyt. Tähän rakoon tungettiin kuivia, hienoja oksia ja ne sytettiin palamaan. Jonkun ajan perästä alkoivat kelot palaa. Tasainen liekki nuoleskeli ylempää keloa molemmilta puolin. Liekki ei kohonnut korkealle, mutta paloi hoitamatta tasaisesti toistakin vuorokautta, jos antoi pölkkyjen palaa loppuun. Mutta sitä ei Yrjö antanut, yöksi sytettiin aina nuotio palamaan ja aamulla aikaiseen se sammutettiin, joten yhdestä pölkkyparista riitti useammaksi yöksi.
Yöllä maattiin majassa pehmeällä sammalvuoteella, joka nuotion vaikutuksesta oli käynyt miellyttävän kuivaksi, jalat tuleen päin. Sillä kun jalat ovat lämpimät, on koko ruumis lämmin, oli Yrjöllä tapana sanoa. Jaloista levisi suloinen lämmin muuhun ruumiiseen, mutta ei kuitenkaan koskaan tullut polttavan tai pyörryttävän kuuma, niinkuin olisi tullut, jos olisi maattu pää tuleen päin.
"Tämmöisessä majassa saattaa asua talvellakin", selitti Yrjö pojille, "etenkin jos rakentaa kaksi majaa vastatusten ja asettaa nuotion niiden väliin. Kerran, vainovuonna asuimme kymmenisen miestä sellaisessa majassa sydäntalvella toista kuukautta, ja hyvästi toimeen tulimme."
"Kertokaa meille siitä", sanoi Antti.
"Kyllä kerrotaan, kunhan tulee sopiva aika", sanoi Yrjö, "nyt on meillä niin paljon puuhaa. Täytyy ruveta muonavarastoa kartuttamaan."
"Sitä minä olen paljon itsekseni ajatellut, että millä me täällä oikeastaan rupeamme elämään. Ei hän meillä ole peltoa eikä karjaa."
"Metsän antimilla, poikaseni, siksi kun ajallaan ehdimme huuhdan laittaa, kasketa, kylvää ja korjata. Siihen saakka ovat metsän linnut, järvien kalat karjanamme, marjikkomäet peltonamme. Lehmää emme myöskään voi vielä hankkia itsellemme, jos sen miten kuten saisimmekin, ei ole sille navettaa talveksi eikä, mikä pahempi on, karjanrehua. Koetamme sitä kuitenkin vähän koota, niin ehkä kevättalvella, vielä jäiden ja soiden kantaessa saamme lehmän tänne hankituksi."
"Mitä metsän antimia me sitten saamme täältä?" tuumaili Olli.