"Oikeinko pääsitte kasakkain huomaamatta?" — "Eivätkö ne perästäpäinkään arvanneet, että Roivas oli niin vähällä ollut joutua heidän käsiinsä?" utelivat pojat, jotka jännitetyn mielin olivat kuunnelleet Yrjön kertomusta.
"Eivätkö liene saaneet tietää."
"Olisi ollut hauska olla mukana", arveli Antti, jonka nuorekas mielikuvitus näistä Yrjön kertomuksista joutui vireisiin.
"Kyllä se meidän isä sentään oli mies", tuumaili Olli, joka ei omasta puolestaan vielä tuntenut halua seikkailuihin.
"Kasakat taisivat olla pahimmat viholliset, joiden kanssa jouduitte tekemisiin", sanoi Antti.
"Pahinta ei suinkaan ollut olla kasakkain kanssa tekemisissä. Vaikeinta oli, kun valtakuntain välillä oli olevinaan rauha. Meidän puolella oli väki hajallaan, kukin omalla tahollaan koetellen sodan vaurioita korjata. Silloin liikkui rosvoja, jotka salaa tulivat, ryöstivät ja polttivat. Aavistamatta tulivat silloin, kuin kotona sattui olemaan vain naisia tai joku yksinäinen mies. Ne olivat kauheita aikoja ne. Eikä viranomaisista ollut mitään turvaa. Rosvo oli lahjonut hallituksen komisarjuksen ja saanut siltä suojeluskirjan. Eivätkä pienimmät virkailijat uskaltaneet edes kiinni ottaa, vaikka olisivat tahtoneetkin."
"Kertokaapa niistä rosvoista, kuka niistä oli hurjin?" Sanoivat pojat.
"Pahimpia oli Mikko Törrönen nimeltään. Hän oli Stålhandske nimiseltä mahtavalta herralta saanut suojeluskirjan ja sen turvissa hän elämöi hurjemmin kuin peto. Hän kidutti ihmisiä kauheasti saadakseen heiltä viimeisenkin kopekan. Kerran hakkasi hän eräältä pojalta Jaakko Karpanpojalta ensinnä käden ja sitten käsivarren poikki. Isä, jota hän ensinnä oli pahasti kiduttanut, oli lähtenyt lunnaita hakemaan ja jättänyt pojan pantiksi. Kun isä viipyi Törrösen mielestä liian kauan, teki hän julman tekonsa.
"Poika sitten kävi monissa käräjissä oikeutta pyytämässä, mutta eivät vaan voudit uskaltaneet Törröstä vangita. Kun hänen tekonsa kävivät yhä julmemmiksi ja hän itse yhä röyhkeämmäksi, täytyi viranomaisten vihdoin sittenkin vangita hänet. Törrönen ja hänen seuralaisensa pantiin rautoihin ja lähdettiin heitä viemään Uukuniemen käräjille. Kun läksivät veneellä kulkemaan pitkin Pyhäjärveä, valittelivat rosvot rautojen kovin kiristävän heidän käsiään. Vartijat silloin helpottivat rautoja. Mutta sitä heidän ei olisi pitänyt tehdä. Sillä kun vartijat vähän nukahtivat, hyppäsivät rosvot ylös, tempasivat toinen kirveen, toinen miekan, iskivät vartijat kuoliaiksi. Sitten pakottivat he soutajat viemään itsensä maihin ja olivat taas vapaita ja jatkoivat entisiä ilkitöitään.
"Ne olivat vaikeita aikoja. Vieläkin vaikeampia kuin meidän. — —