Oli päätetty seuraavana päivänä lähteä karhun pyyntiin. Vanhan tavan mukaan ei retkestä edeltäpäin paljoa puhuttu. Liian puhumisen sanottiin tuottavan huonoa onnea. Mutta tietoonhan se kumminkin oli tullut, ja aamulla kokoontuivat kaikki Yrjön mökille lähtöä katsomaan. Liisa oli tapansa mukaan huolissaan ja pelkäsi pahinta, ja Anni katseli ylpeänä voimakasta miestään, jonka silmistä rohkea innostus säihkyi. Nuori Antti oli niin jännityksissä, ettei edellisenä yönä ollut unta saanut.
Päivän koittaessa lähtivät Yrjö, Jaakko ja Antti liikkeelle, suksilla sujahuttaen kotirinnettä alas. Oli kaunis talvinen päivä. Lunta oli jo tullut runsaasti. Mutta kun ei vielä ollut yhtään suojapäivää ollut, olivat puut täynnä lunta. Aluksi kuljettiin kangasmaata, jossa oli harvemmassa suuria honkia. Mahtavat punarunkoiset puut kantoivat korkeissa latvoissaan suuria lumitaakkoja. Kangasmaalta laskeuduttiin korpeen. Siellä suuret, tiheäoksaiset kuuset näyttivät äärettömiltä lumipatsailta. Lumen peittämät oksat olivat painuneet, alas, joten korkeat puut näyttivät tavallista kapeammilta, mutta myös korkeammilta. Näreikössä tiheään kasvavat, lumen täyttämät nuoret kuuset muodostivat läpinäkymättömiä lumimuureja. Auringon paisteessa tämä ääretön lumilinna näytti mahtavan kauniilta. Lunta oli linnan lattiat, lunta seinät, lunta pilarit, holvit, lunta kimalteli joka havun neulasella.
Oli raskas suksikeli, sillä suoja ei ollut vielä muodostanut hankea lumikerrosten päälle. Ja se olikin hyvä. Sillä ainahan suksimies sentään liikkeelle pääsi raskaammallakin kelillä, mutta karhun olisi ollut siihen aikaan hyvin hankala liikkua, jos olisi niin käynyt, ettei sitä olisi saatu kaadetuksi, vaan se olisi pakosalle päässyt.
Ensinnä hiihdettiin rohkeasti, iloisesti ja vapaasti eteenpäin. Lumi pyrynä tuprusi, kun miehet viilettelivät alas mäkeä. Ja kun mäen alla koivulehdon läpi kulkivat, putosi puista lunta suurina keveinä kuontaloina, jotta miehet kävivät valkoisiksi ja niin lumisiksi, että piti pysähtyä lunta pois karistamaan. Jaakko ei malttanut olla nauramatta ja puhelematta ja Antti uteli, mieli jännityksissä, miten milloinkin oli tehtävä.
"Mitenkä se karhu pesästä saadaan, kysyi hän noustessaan pienen harjanteen päälle.
"Ajetaan keihäällä, jos ei muuten tule", vastasi Jaakko, huutaa kajahuttaen, niin että salo kaikui, samassa kiitäen alas toista vaaran rinnettä, että lumiryöppy ympärillä kuohui.
Hermi oli otettu mukaan. Se kaaloi rohkeasti lumessa, upposi syvään, hyppäsi, juoksi jonkun askeleen ja upposi taas, koetti polkea sukselle, mutta suksi luiskahti alta pois. Iloinen se oli ja innoissaan, haukkui ja teuhasi.
Kun näin iloista ääntä pitäen oli kuljettu jonkun matkaa, sanoi Yrjö, joka koko ajan oli hiukan paheksunut liikanaista äänen pitoa, hänestä oli karhunpyynti vakava asia, ja vakavat asiat olivat vakavasti toimitettavat. "Nyt voitte jättää kaikki liiat puheet pois. Tässä on kierros."
Siinä kulki lumessa syvät jäljet, joita pitkin talvea oli silloin tällöin uudistettu. Siinä oli se lumottu aita, joka oli karhun ympäri käyty ja jonka yli se ei ollut uskaltanut kulkea. Siellä se oli jo ollut pari kuukautta. Ja nyt oli aika tullut metsämiesten hakea riistansa. Mutta vaikkapa karhu olikin kierroksessa, lumotun aidan sisällä, vaikkapa se olikin kierroksen kävijän oma, oli se vielä sittenkin vapaa, oli korven kuningas, kymmenen miehen voimainen. Ei ollut leikin asia sen kimppuun käydä. Siksi nuo Yrjön muutamat sanat käänsivätkin mielet. Jaakko ja Antti vaikenivat, kävivät vakaviksi ja varovaisiksi. Hermin ei annettu haukkua ja temmeltää, vaan sen piti kulkea muitten jäljestä ja Antti, joka hiihti viimeisenä, sai tehtäväkseen pitää sitä silmällä ja kun ei se malttanut pysyä aloillaan, sai Antti taluttaa sitä hihnasta.
Varovaisesti hiihdettiin eteenpäin. Yrjö hyräili metsämiehen laulua. Pyysi metsän kuningasta avukseen, lupasi kuun hopeita, päivän kultia uhriksi. Karhua pyysi hän painamaan päänsä syvälle pehmeään sammaleeseen, eikä kuuntelemaan metsänkävijäin kulkua; jos sille jotain pahaa sattuisi, piti sen antaa anteeksi, metsämiehet eivät muuta voineet, heidän täytyi käydä karhun kimppuun.