Kontion läheisyyteen tehtiin aika nuotio. Sen ympärillä hetkinen istuttiin ja puheltiin. Karhun pesäpaikkaa tarkastettiin. Sammalilla oli karhu tehnyt pesän pehmeäksi pienoisilleen. Havun oksilla oli se sen yläpuolelta ja sivuilta vuorannut. Havuilla pesän suun tukkinut. Mukavan kammion oli se siten kodikseen valmistanut kaatuneen jättiläiskuusen oksien väliin.
"Nyt lähdemme kotiin viestiä viemään", sanoi Jaakko, joka ajatteli kotona odottavaa nuorta vaimoaan. Antti oli yhtä innokas päästäkseen Ollille kertomaan tämän merkillisen metsästyksen kulusta.
Nuoret miehet nousivat suksien selkään ja nyt alkoi hurja kilpahiihto. Mieli oli rohkea ja kevyt, se kuohahteli innoissaan yli reunojen. Karhu, metsän kuningas oli kaadettu, eikä sitä leikin teolla ollut saavutettu, vaan oman hengen uhalla oli sen kimppuun käyty. Aurinko paistoi kirkkaana talvisena päivänä. Joka oksalla kimalteli lumi. Ja kun he näin iloisina, rohkeina ja voimakkaina hiihtivät eteenpäin, kun suksi huimaa vauhtia suikki, kun he lumipyrynä alas mäkiä laskivat, voimakkain iskuin mäkiä ylös kiipesivät ja pitkin sysäyksin tasaisella maalla eteenpäin lykkäsivät, silloin heidän silmänsä avautuivat näkemään metsän ihanuuden, talvisen luonnon kauneuden. Jaakon mielessä silloin syntyivät nämä kauniit säkeet, joita hän sitten usein lauleli rohkealla, iloisella mielellä metsiä kulkiessaan.
Mun metsälle mentyäni,
Kuuna paistoi kuusen oksat,
Päivänä petäjän latvat.
Hopeana hongan oksat,
Oksat haavan haljakkoina,
Hopiat sisässä helkki,
Kullat reunalla kulisi
Mielusassa metsolassa.
Pian oli matka suoritettu ja nuoret miehet saapuivat kotiin. Miesten rohkeasta ryhdistä ja huimasta vauhdista kotiväki heti huomasivat, että metsästys oli hyvin onnistunut. Nuori Anni riensi ylpeänä miehensä luo, mutta pahasti hän pelästyi, kun huomasi, että Jaakko oli yltyleensä veressä. Hän aivan kalpeni, kun luuli, että Jaakko oli niin pahasti haavoittunut, jotta kaikki vaatteensa oli verellään tahrannut.
Mutta Jaakko nauroi ja sanoi puolittain laulaen:
"Tok mie kättä käpseäisin,
Vaikk' ois käet kuin veressä.
Tok' mie suuta suihkoaisin,
Vaikk' ois suu suen veressä,
Tok' mie kaulahan kapuisin,
vaikk ois kalma kaulaimilla."
"Elä pelkää Anni, karhun on verta, ei minun."
"Vaikkapa ei olekaan Jaakon verta vaatteilla, niin ei paljoa puuttunutkaan, ennenkuin olisi karhu Jaakon murskannut. Jo painoi karhu kämmenellä Jaakon hartioita maahan", selitteli Antti.
"Herra varjele, miten se metsästys oikein luonnistui?"