Mäen juurella kasvoi korpimaan reunassa kuusia tiheässä. Kahden näreikön väliseen aukeamaan Jaakko ohjasi suksensa. Mutta siinä äkkiä ahkion nuora kiskaisi Jaakkoa, niin että hän oli vähällä suin päin kinokseen tupsahtaa. Ahkio oli pysähtynyt, niinkuin olisi siihen paikkaan ollut kiinni naulittu. Kun Jaakko pari kertaa oli kiskaissut saamatta sitä liikkeelle, katsoi hän taakseen.
Näreiköistä oli tullut esille kaksi miestä, yksi kummaltakin puolelta ja olivat iskeneet suksisauvansa ahkion reunaan.
"Seis mies! Minne niin kova kiire! Hyvä kun lauloit, niin helpommin sinut löysimme."
"Irti miehet minun ahkiostani, senkin sissit. Taikka minä murskaan teiltä pääkuoren", kirkas! Jaakko, kohottaen suksisauvaansa.
Mutta miehet olivat varuillaan ja nostivat sauvansa suojelevasti eteen. Aika rytäkkä siinä syntyi. Toinen rosvoista sai puukolla silpaistuksi ahkion nuoran poikki. Samalla he alkoivat sauvoillaan tyrkkiä Jaakkoa kauemmaksi. Pahaksi onneksi ei Jaakolla ollut mitään muuta asetta kuin suksisauva. Kirveensäkin oli hän sattunut panemaan ahkioon, jotta voisi vapaammin hiihtää ja vetää vyötäisiin kiinnitettyä ahkiota perästään.
Jaakko olisi kyllä puoliaan pitänyt ja olisi varmaan pian heidät allensa nujertanut, mutta miehet olivat hyvästi asestetut. Heillä oli pyssyt kummallakin ja kirveet. Toinen jo tähtäsi Jaakkoa rintaan, mutta tämä sai pyssyn piipun syrjään sysätyksi, jotta laukauksen pamahtaessa luoti katosi metsään melkein hipaisten Jaakon olkapäätä. Ammuttuaan laukauksen pyssystään, aikoi mies käyttää sitä lyömäaseena. Jaakko tarttui kädellään siihen kiinni, mutta silloin uhkasi toinen iskeä häntä kirveellä. Nyt ei auttanut muu, Jaakko survaisi äkkiä miehiä sydänalaan, ensin toista ja sitten toista ja kun miehet vähän kyykistyivät kokoon, hyppäsi hän suksilleen ja lähti viilettämään pois. Miehet olivat siihen varsin tyytyväisiä, eivätkä yrittäneetkään takaa ajamaan. Toinen ampui vielä laukauksen Jaakon jälkeen, vaikkei se häneen sattunut. Sitten vain lennättivät haukkuma- ja uhkaussanoja hänen perästään.
"Hyvä, kun sillä pääsimme hänestä. Tässä olisi voinut käydä meidän huonosti", tuumivat rosvot.
Harmistuneena hiihteli Jaakko eteenpäin pahoitellen, että oli laulamalla päästänyt ilonsa valloilleen ja siten houkutellut sissit tielleen. Hän olisi ehkä vielä käynyt rosvojen kimppuun, sillä hän oli uhkarohkea mies ja voimia oli hänellä kuin kahdella. Mutta hän arveli, että eivät sissit kahden liikkeelle lähde. Siinä missä on kaksi, siinä on useampiakin. Minä hetkenä tahansa, hän arveli, voi odottaa näille avuksi paljon suuremman joukon sissejä. Nolona hän hiihteli eteenpäin, mutta minkä sille voi. Paha onni oli häntä tällä kertaa seurannut.
Kotiin hän tuli vasta aamupuoleen yöstä. Hän ei edes ollut uskaltanut suorinta tietä hiihtää, vaan oli kulkenut ensinnä Korpivaaralle päin ja sieltä vasta muuttanut suuntaa Ahmavaaralle, siten ainakin vaikeuttaakseen takaa ajoa. Korpivaaralla kulki lisäksi useita suksilatuja eri suuntiin, sillä siellä oli monasti käyty linnustamassa, ansoja virittämässä, ja oravia ja näätiä ampumassa.
Kun Yrjö aamulla sai kuulla Jaakon yöllä kotiin tulleen, riensi hän tiedustamaan, miten retki oli onnistunut, oliko hän siementä saanut. Kohta Yrjön perästä tulivat pojatkin samalle asialle.