Häneltä sain kuulla monta mielenkiintoista asiaa kullan huuhtomisesta ja sen yhteydessä olevista seikoista.
Paljon kultaa huuhdotaan suurien jokien pohjasta. Työ suoritetaan talvella, kun joen pinnan peittää paksu jää. Jäähän koverretaan syvennyksiä, paraiksi niin syviä, että jää ei puhkea. Syvennyksen kohdalta jäätyy jää entiseen paksuuteensa joka suunnalle. Sitten koverretaan uudestaan ja jäädytetään uudestaan, kunnes päästään joen pohjaan saakka. Siten on jokeen muodostunut joukko onttoja jääpilareja, jääputkia, joissa ei ole vettä vaan ilmaa. Näitä myöten päästään mukavasti joen pohjaan. Pohjasta kootaan hiekkaa ja siitä huuhdotaan kultaa.
Kulta on pienissä, ohuissa, pyöreissä liuskaleissa, jotka lähinnä muistuttavat kooltaan ja muodoltaan särensuomuja. Olen usein itsekseni ihmetellyt nimitystä "kultaa huuhdotaan". Nyt tulin sen käsittämään. Tuttavallani oli kultahiekkaa, niinkuin sitä nimitetään, pienessä lasissa. Kuului olevan tuhannen ruplan arvosta. Hän kaasi sen valkealle paperille ja käski sitä käsin pitelemään. En ollut koskaan tiennyt, että kulta on niin odottamattoman raskasta. Nyt käsitin, että sitä todella saattaa huuhtoa.
Joku läsnäolijoista arveli, että eikö ollut turhaa pitää tuollaista kultamäärää kotonaan, voisihan sen myödä ja käyttää rahoja johonkin. Mutta kullan omistaja kertoi, että siitä saattoi kyllä olla hyötyä. Kulta vaikuttaa omituisen lumoavasti ihmisiin. Hänellä oli ollut tuttava, joka aina oli ivannut hänen kullanhuuhtomishommiaan. Kerran kun hän taas oli ollut hänen luonaan ja nauranut hänelle, oli herra R. tehnyt samoinkuin nyt minulle. Kaatoi kullan puhtaalle paperiarkille. Vieras alkoi katsella kultaa, silmät alkavat kiilua, hymy katosi, kulta lumosi hänet, hän ei voinut irroittaa katsettaan kullasta. — Jos tahtoo myödä kaivososakkeita, on ensinnä annettava ostajan jonkun aikaa katsella kultaa.
Kerran, niin kertoi herra R., oli hän suuremmassa rahantarpeessa. Kun hän oli luottoaan käyttänyt pankissaan, katsoi pankki hänen saaneen tarpeeksi ja kieltäytyi enempää antamasta. Hän haki silloin kotoaan kultahiekkansa, jota hänellä silloin sattui olemaan kolmen tuhannen ruplan arvosta, kaatoi kullan valkealle paperiarkille ja antoi tirehtöörien sitä katsella. Kun he olivat aikansa sitä katselleet, lumosi se heidät. Ja ilman sen enempiä puheita hyväksyttiin vekselit.
Kaikki kulta oli myötävä valtiolle, joka siitä maksoi huippuhinnan. Valtiolla oli paljon omia kultakaivoksia samoinkuin keisarillisella perheellä. Työväki kuului suuressa määrin varastavan kultaa. Varastetun kullan möivät he valtiolle. Valtio maksoi siitä täyden hinnan. Sama se millä tavalla valtio sai kultaa, kunhan sai. Ja maksuhan maksettiin paperirahassa.
Rahasta puhuttaessa mainittakoon, että siihen aikaan Venäjällä hopea- ja vaskiraha olivat käytännöstä hävinneet. Vaihtorahana käytettiin melkein yksinomaittain pieniä paperirahoja ja postimerkkejä. Toisin oli kumminkin Siperiassa. Alkuasukkaat eivät kuulu välittäneen niistä pienistä paperipalasista. Vaihtorahana käytettiin edelleenkin hopeata ja vaskea. Ja kun ei kukaan sitä koonnut, ei siitä ollut puutettakaan. Joskus sattui saamaan pientä paperiakin, mutta se annettiin heti pois kerjäläisille, postikonttoriin, joihinkin virallisiin maksuihin.
Asukkaat Irkutskissa ovat etusijassa venäläisiä, mutta sen lisäksi, etenkin ennen sotaa, kaikkia mahdollisia maailman kansallisuuksia. Sen jo saattoi huomata siitä, että bolshajalla olevista sanomalehtikioskeista saattoi ostaa kaiken maailman sanomalehtiä: ranskalaisia, englantilaisia, italialaisia, tanskalaisia, puolalaisia j.n.e. — Virolaisia kuului olevan aikalailla. Samoin lättiläisiä niinkuin kaikkialla Venäjällä. Lättiläiset muodostavat omia yhdistyksiä, tukevat toisiaan ja pyrkivät sitkeästi eteenpäin. Juutalaisia sanottiin olevan tuhannen tienoilla. Vanhempi polvi puhui juutalais-saksaa, nuorempi polvi useimmiten vaan venäjää. Baltilaisia saksalaisia oli aika lailla. Ne tietysti kaikki puhuivat myös venäjää. Suomalaisia kuului olevan joitakuita upseerien rouvia, mutta ne olivat unohtaneet kansallisuutensa. Aasialaisista kansoista näki ehkä enimmin kiinalaisia, sitten jaapanilaisia, korealaisia, burjaatteja, kirgiissejä ja muita mongooleja. Mutta ei Irkutsk kuitenkaan tee aasialaista vaikutusta, vaan eurooppalaisen tai paremmin sanoen venäläisen vaikutuksen.
Erityisesti mainittakoon joku sana tanskalaisista. Länsi-Siperiassa on tanskalaisia meijeri- ja liikemiehiä. Tanskalaisella kauppayhtiöllä Sibirskaja kompaania on kauppaliikkeitä aina Tchitassa saakka. Irkutskissa oli vielä ennen sodan alkua tanskalainen siirtokunta, johon kuului 36 tanskalaista telegrafistia. On olemassa suuri tanskalainen sähkölennätin yhtiö: det nordiske kompanie. Se omistaa joukon sähkölennätinkaabeleja, jotka välittävät kansainvälistä telegrafiyhteyttä. Paitsi Tanskassa on heillä konttoreja: Lontoossa, Newcastlessa, Aberdeenissa, Färsaarilla, Islannissa, Göteborissa, Uudessakaupungissa, Pietarissa, Libaussa, Irkutskissa, Kiachtassa, Vladivostokissa, Pekingissä, Shanghaissa, Honkongissa, Nagasakissa ynnä muutamissa muissa paikoissa. Yhtiön palveluksessa kuuluu olevan noin 1,200 henkeä, niistä toinen puoli tanskalaisia, loput sen maan asukkaita, missä konttorit sijaitsevat. Yhtiö on jo ollut olemassa 50 vuotta. Sodan aikana ovat venäläiset ottaneet haltuunsa useita Siperiassa olevia kaabeleja, tanskalaisia telegrafistia oli sen vuoksi jäljellä vaan kahdeksan. Tutustuin tanskalaiseen siirtokuntaan ja sain heiltä osakseni paljon ystävällisyyttä ja avuliaisuutta.
Irkutskissa on useampia oppilaitoksia ja kauvan on sinne puuhattu yliopistoa. Komeassa teatteritalossa vierailevat eri teatteriseurueet. Elävien kuvien teattereja tietysti on useampiakin. Venäjällä on useissa suurimmissa kaupungeissa maantieteellinen seura, jolla tavallisesti on oma museonsa. Ne taitavat kulkea Pietarin keisarillisen maantieteellisen seuran haaraosastoina. Tällaisia seuroja on ainakin Jekaterinburgissa, Irkutskissa, Tchitassa ja luultavasti monessa muussa kaupungissa. Nämä seurat edustavat jonkunlaista vapaampaa, itsenäisempää harrastusta. Jos joku tunnettu henkilö vierailee paikkakunnalla, ottaa seuran presidentti hänet vastaan ja seura pitää päivälliset. Maantieteellinen seura harrastaa luonnontieteitä, ethnografiaa, muinaistutkimusta, paikallishistoriaa. Myös julkaisevat nämä seurat tieteellisiä tutkimuksia. Ylimalkaan ovat tieteelliset harrastukset vähäisiä. On vaikea tavata ihmisiä, joilta saisi luonnontieteellisiä, kielellisiä ja kansatieteellisiä tietoja. "Perhosherroja" sattui Irkutskissa kumminkin olemaan useampia.