Ja kuitenkin. Siperialla on paljon viehätystä. Näin siellä paljon merkillistä ja vielä enemmän jäi näkemättä. Siperian luonnossa on paljon suuruutta. Ja ennen kaikkea tapasin siellä paljon hyviä ja ystävällisiä ihmisiä.
Tchitassa, kaupungin laidassa on pieni talo. Pimeän sokkeloisen porstuan perällä on siinä talossa pienen pieni huone. Siellä oli vaan kolme tuolia, jonkun täytyi istua sängyn laidalla. Ikkunaluukut olivat suljetut ja heikko lamppu valaisi huonetta. Monena iltana kokoontui meitä muutamia siihen huoneeseen. Me olimme eri kansallisuutta, maailman eri ääriltä kotoisin. Me puhelimme maailman suurista tapahtumista, elämän tarkoitusperistä ja ihanteista. Me koetimme arvostella tapahtumia puolueettomasti, koetimme nähdä totuutta kaiken takana. Iloitsimme Romain Rollandin kirjeestä hänen "rakkaille vihollisilleen", iloitsimme belgialaisen papin puolueettomasta arvostelusta, ihailimme hyvää ja jaloa, missä sitä ikinä näimme. Tuo pikku huone ja siellä tarinoiva pieni seura kangastaa mielessäni paraimpien siperialaismuistojeni joukossa.
Kun vallankumous tuli, katkesi postiyhteys muun maailman kanssa. Kesti pari viikkoa ja vähän ylikin, ennenkuin tietooni tuli, mitä Suomessa oli tapahtunut. Aluksi saivat kaikenlaiset muut amnestin paitsi administratiiviset. Poliittiset vangit vapautettiin kohta vallankumouksen ensi päivinä, sitten rikolliset vangit, mutta administratiiviset unohtuivat. Siperiassa olevat kymmenet tuhannet balttilaiset alkoivat jo haikeasti valittaa, ettei heitä kukaan muistanut. Viimein tuli heidänkin vuoronsa. Irkutskista läksi niitä kokonaisia junia.
Minulle vaan ei kuulunut mitään lähtölupaa. Kyllähän moni neuvoi ilman muuta matkustamaan kotiin. Ja luultavasti olisin sen voinut tehdä kenenkään häiritsemättä. Mutta mieluummin tahdoin saada paperini viralliseen kuntoon. Viimein aloin sähköttää Suomeen ja Irkutskiin ja niin vihdoin tuli lupa. Kuvernöörin virastossa oli "komisaari" minulle ystävällinen, puhui ranskaa, hän uskoi minut osastopäällikön, herra Samuraijeffin huostaan. Hän antoi minulle paperin ja käski menemään poliisikamariin. Siellä sattui olemaan kiinalaisten passinuudistus. Joka paikka oli kiinalaista tulvillaan täynnä. Sain tungeskella heidän keskellään, eräs likainen raukka, jolla oli kauhea silmätauti, tahtoi väkisinkin nojautua minuun. Minulla oli täysi työ suojella itseäni häneltä. Viimein poliisimestari "natshalnik militsii", jonka satunnaisesti tunsin, huomasi minut, kuvernööri oli telefoneerannut hänelle minusta, hän käski toimittamaan minun paperini kuntoon. Ja niin sain vihdoinkin passini. Siinä sanotaan, että minä saan vapaasti matkustaa ja oleskella kaikkialla koko Venäjän valtakunnassa.
Seuraavana päivänä sattui herra Samuraijeff tulemaan kadulla vastaan, hän tuli kysymään olinko saanut passini, antoi kättä ja toivotti onnellista kotimatkaa.
Poliisikamarista palatessani poikkesin pankkiin rahaa vaihtamaan. Tämän yhteydessä en malta olla pientä kuvaavaa juttua kertomatta. Olin lähtenyt kotoa k:lo 10 ja sanonut tulevani k:lo 12 kotiin, jolloin oli tapana juoda teetä sakuskan kanssa. Pääsin kotiin likemmä 2, aika oli mennyt vuoroa odotellessa. Tullessani oli talonväki aivan kauhuissaan. Rouva oli valitellut: "se on aina tullut silloin kun on sanonut, ei vielä milloinkaan ole ollut 12:n teeltä poissa. Varmaan joku on nähnyt kun hän pankissa vaihtoi tuhannen ruplan seteliä, on hänen ryöstänyt ja murhannut." Rouva tahtoi hälyyttää kaikki Tchitan poliisit minua etsimään. Pojat olivat rauhoittaneet äitiään. "Odotetaan vielä yksi tunti, jollei hän sen kuluessa tule, niin sitten ilmoitetaan." — Niinä päivinä tapahtui paljon ryöstöjä ja murhia Tchitassa.
Passin saatuani valmistauduin lähtemään. Sanoin jäähyväiset herttaisille ystävilleni tohtori Lepinin ja tuomari Gerken perheille ja muille tutuilleni. Tohtori Bergman oli jo vähän aikaisemmin saanut muuttaa kotiinsa Irkutskiin. Koko elämäni ajan säilytän heidän muistoaan kiitollisessa mielessä. Lujasti päätimme joskus vielä tavata toisiamme. Ja niin läksin matkalle länttä kohti kevään koittaessa kylmään Siperiaan, ensimäisten kevätkukkien puhjetessa, ystävieni saattamana, hyvillä eväillä varustamana 10 p:nä huhtikuuta.
Aluksi matkustin vain Irkutskiin, jossa aioin viipyä muutamia päiviä. Baikaljärven sivuutin nytkin illalla ja yöllä, joten siitä näin vaan vähän. Jää näkyi sen vielä peittävän. Irkutskiin tulin 32 tunnin rautatiematkan jälkeen varhain aamulla. Sikäläisiä ystäviä oli asemalla vastassa hilpeinä ja iloisina. Eräässä suhteessa tulin Irkutskiin kriitillisenä aikana — Angara-joesta lähtivät jäät paraillaan. Hyväksi onneksi oli jäiden lähtö jo niin pitkälle edistynyt, että pääsi höyrylaivalla jäiden välistä joen yli kulkemaan.
Irkutskissa vietin muutamia miellyttäviä päiviä tuttavieni tanskalaisten Jensenien ja tohtori Bergmanin parissa, kävin pääsiäiskirkossa ja varustauduin matkalle.
Paikan saanti junassa tuotti vaikeuksia. Halusin paikkaa junassa ja vaunussa, joka menisi yhtämittaisesti Irkutskista Pietariin. Seisoin puolen päivää turhaan jonossa. Viimein neuvottiin minua kääntymään välittäjän puoleen. Hän toimittikin minulle piletin ja tyytyi hyvin kohtuulliseen vaivanpalkkioon.