— Kaikesta sielustani, neitiseni! hän vastasi.
Ja hänen sanoissansa ja katseessansa oli sellainen paino ja tunteellisuus, että neiti de Férias'in täytyi luoda kauniit silmänsä Raoul'iin, pois Kaarlo IX:nnen ajoilta.
Näytelmän päätyttyä hra de Chalys lausui jäähyväiset ja lähti kotiinsa miettimään tämän illan suloisia muistoja. Tätä myötäistä vakuutusta puoleksi vahvistivat muutamat pienet kirjeet, joita hänen serkkunsa Blanche, äskenkääntyneen palavan innostuksen valtaamana, seuraavina päivinä hänelle tuon tuostakin lähetti ikäänkuin kiihoittavaksi yllykkeeksi. Hänen täytyi useamman kuin yhden kerran jättää Sibyllan muotokuva ja lähteä pyytämään selitystä nuorelta herttuattarelta muutamille lauseille, joitten monimutkaiset sulkumerkkien välit saattoivat hänen aivo-raukkansa pääsemättömään pulaan. Kerran hän tällaisella käynnillänsä sattui tapaamaan Sibyllan, ja nuoren tytön käytös, hänen arka ja kaino katseensa ja ikäänkuin uupunut ylpeytensä puhuivat hänelle suloisempaa ja selvempää kieltä, kuin herttuattaren hirveän ongelmia täynnä olevat kirjeet.
Rouva de Vergnes, jonka luona hän ei lyönyt laimin käydä seuraavana tiistaina, ilmoitti huomispäivänä tulevansa tyttärentyttärensä kanssa häntä tervehtimään. Tämän päivän aamuna Raoul hankki atelieerinsa täyteen kallisarvoisia kukkia ja suurilehtisiä, troopillisia kasvia, jotka hän itse järjesteli taiteellisella aistilla ja lapsemaisella huolellisuudella. Nämät juhlalliset varustukset, jotka muistuttivat jo hiukan hääjuhlallisuuksia, herättivät rouva de Vergnes'issa salaista ihastusta ja Sibyllassa nähtävää hämminkiä, kun he astuivat tähän tuoksuavaan temppeliin. Kreivi näytteli heille kaikkeinpyhimpänsä salaisuuksia hänelle omituiselle sievällä kohteliaisuudella ja taiteilijan suopeudella. Hän katseli ihastunein silmin neiti de Férias'ia, joka harhaili hänen kasviensa joukossa niinkuin Runotar pyhässä lehdossa. Yht'äkkiä hän huomasi oman muotokuvansa ihanan suunnitelman, joka oli asetettu erääsen kukkien muodostamaan pyhään kappeliin, ja hän punastui. Raoul pyysi, että hän myöntäisi hänelle vielä vähän aikaa sen lopulliseen valmistukseen. Sitten käytiin puutarhaa katselemassa. Päivä oli sangen helteinen, ja herra de Chalys, joka sangen hyvin tunsi Pariisittarien heikkoudet ja heidän kuolemattoman ruokahalunsa, tarjoutti kastanjapuitten verhossa muutamia herkkuja, joihin rouva de Vergnes oli erittäin ihastunut. Sitten erottiin, rinnassa kummallakin puolen, niinkuin näytti, mitä suloisimmat toiveet ja parhaat aikomukset.
Raoul sai seuraavan päivän aamuna kirjeen serkultansa Blanchelta, joka kutsui häntä tulemaan seuraavan viikon lauvantaina päivälliselle äitinsä, rouva de Guy-Ferrandi'in luo.
"Sinne tulevat", sanoi hän kirjeensä lopussa, "myöskin teidän ystävänne Gandrax ja minun ystäväni Sibylla."
Blanche oli todella rientänyt ilmoittamaan äidillensä näitä pieniä kujeitansa, ja rouva de Guy-Ferrand, joka, kuten useimmat muutkin naiset, katsoi pyhäksi velvollisuudeksensa toimittaa naimisiin niin paljon ihmisiä kuin mahdollista, oli järkähtämättömästi päättänyt edistää asiain menoa kutsumalla nuo kaksi henkilöä luoksensa päivällisille, missä oli valmistettu tilaa ainoastaan kahdelletoista hengelle.
Jo edeltäkäsin oli kaikkien niitten mielestä, jotka asiata harrastivat, tällä juhlallisuudella ratkaiseva tärkeys. Käynti atelieerissa oli ollut sitä laatua, että se tuskin saattoi jättää epäilystäkään herra de Chalys'in yksityisten mielipiteitten suhteen. Hänen ja neiti de Férias'in liittymistä edistivät muuten niin myötäiset asianhaarat, heidän kummankin mielipiteensä oli niin selvään tullut ilmi, heidän asemansa oli niin vapaa kaikista niistä vastuksista, jotka tällaisissa tapauksissa pitkittävät alkukeskusteluja, että asiain välitön loppupäätös näytti todenmukaiselta ja luonnolliselta. Raoul itsekin tunsi, että suoruus ja kunnioitus eivät sallineet hänen paljon kauvemmin viivyttää hänen tunteittensa virallista ilmoittamista, ja hän valmistautui neuvottelemaan rouva de Guy-Ferrandin kanssa sopivimmasta tavasta ja keinoista, millä hän saattaisi saada omaksensa neiti de Férias'in sydämen, käden ja kultahiukset.
Mutta neiti de Férias, huolimatta niistä myötäisistä enteistä, mitä saattoi helposti tähdistä lukea, ei tuntenut itseänsä likimainkaan ihan onnelliseksi. Mitä enemmän hän rakasti ja mitä enemmän hän tunsi olevansa rakastettu, sitä enemmän häntä huolestutti se ainoa, mutta auttamatoin este, mikä saattoi viimeisellä hetkellä ilmestyä ja erottaa hänet iäksi Raoul'ista. Tästä yhtä ankarasta kuin hellästäkin sielusta ei intohimotkaan saattaneet poistaa perus-aatteita: kun hän oli perin pohjin vakuutettu sellaisten avioliittojen hellyydestä, joista uskonnollinen side puuttui, niin hän oli päättänyt mennä naimisiin ainoastaan sellaisen miehen kanssa, joka uskoi, mitä hänkin uskoi, ja hän olisi halveksinut itseänsä, jos hän olisi antanut sydämensä viettelyksen voittaa hänen järkensä juhlallisen päätöksen. Mutta mitkä olivat herra de Chalys'in mielipiteet uskonnon asioissa? Sibylla ei sitä tiennyt. Kummastellaan ehkä vähän, ett'ei kukaan ollut tahtonut hänelle jutella tällaisesta sivuseikasta, ja mitä häneen itseensä tulee, hän oli lykännyt asiasta selon ottamisen päivästä päivään, joko sitten sellaisesta salaisesta heikkoudesta, joka kammoo päivänvaloa, taikka sen luottamuksen tunteen vaikutuksesta, joka omistaa sille, jota ihminen rakastaa, kaikki ne hyveet, joita hänelle toivoo; mutta kun hän huomasi, että Raoul'in rakkaus riensi sitomaan avioliiton solmua odottamattoman nopeasti, niin hän huolestui nähdessään heidän edessänsä tämän himmeän ja epäillyttävän kohdan. Hänen pelkonsa haihtui hiukan, kun hän muisteli sitä teeskentelemätöintä ja jaloa innostusta, mikä oli omituinen kreiville. Olihan hän osottanut niin avonaista sielua kaikille jaloille tunteille, kaikille kauniille ja yleville aatteille, ett'ei hän saattanutkaan epäillä häntä ehdottomasta jumalattomuudesta, niin likeinen näytti hänestä runollinen tunne olevan uskonnolliselle tunteelle, rakkaus kauniisen rakkaudelle Jumalaan. Mutta väliin kuitenkin atheisti Gandraxin kuva, jonka miehen hän tiesi olevan läheisessä ystävyydessä kreivin kanssa, joutui yht'äkkiä hänen mieleensä ja herätti hänessä synkkiä ajatuksia, Tämä neuvottomuus, johon miss O'Neil huolestuneena otti osaa, seurasivat Sibyllaa rouva de Guy-Ferrand'in luoksikin ja surumielisyyden pilvi verhosi hänen otsaansa, kun hän pöytään istuttaissa otti hänelle määrätyn paikan, joka oli herttua de Sauves'in ja kreivi de Chalys'in välillä.
Rouva de Guy-Ferrand oli älykäs, rakastettava, vapaamielinen nainen, muutama vuosi sitten hän oli saanut päähänsä koota luoksensa valitun seuran, johon kuului ansiokkaita miehiä politiikin, tieteen ja taiteen maailmasta. Pannaksensa toimeen tämän unelmansa hän luuli tarvitsevansa liittää oman viehätysvoimansa avuksi oivallisten päivällisten houkutuksen, joissa häntä ei pahoittanut kuunnella vieraittensa puhelevan kaikista jumalallisista ja inhimillisistä, ajallisista ja hengellisistä aineista sillä kasvavalla innostuksella, jota kyökin runotar herättää. Louis Gandrax oli ollut ensimmäisiä näistä valituista pöytävieraista sekä oman maineensa, että läheisen ystävyyden tähden, jossa, hän oli hra de Chalys'in kanssa. Raou'lin pitkän poissaolon aikana Gandrax'in ja rouva de Guy-Ferrandin tuttavuus, jota lisäsi uutisien tähden perustettu kirjevaihto, kasvoi oikein jonkinlaiseksi, tutun-omaiseksi ystävyydeksi. Kuitenkin Raoul'in tädissä hänen ulkonaisen ystävällisyytensä ohessa vallitsi Gandrax'ia kohtaan salainen vastenmielisyys, jota hänen sukupuolensa varsin yleisesti osottaa tiedemiehiä kohtaan, tietysti sentähden, että tiede ei sovellu mielikuvitukselle eikä tunteellisuudelle, jotka ovat naisten päätaipumukset, — ja sentähden, ett'ei se puhu heille koskaan rakkaudesta, jota he aina mietiskelevät. Vaikka rouva de Guy-Ferrand kammoi melkein Sauves'in vanhan herttuattaren tavoin tämän nuoren oppineen filosofillista periaatteita, niin hän kuitenkin mielellänsä kiihotti häntä niitä vieraillensa selittelemään, sillä hänen oli hauskaa kuulla niitä kumottavan tai itse väitellä niitä vastaan kostonhimoisella kärkkyydellänsä.