— Oi, minä rakastin häntä kuin lapsi!
Hän vaipui eräälle tuolille ja jäi siihen istumaan kasvot käsiin kätkettyinä.
Muutaman minuutin kuluttua hän nousi ja sanoi lyhyesti:
— Minä muistan, että tänään on maanantai. Minä lähden rouva de Val-Chesnay'n luo… Tuletko sinä sinne?
— Ja mitä teet rouva de Val-Chesnay'n luona? Gandrax sanoi, kohottaen olkapäitänsä.
— Menen hänelle sanomaan, että rakastan häntä… Ja totta vieköön, minä rakastankin häntä!… Minä olen suuresti pelännyt tätä rakkautta, sillä minä näin tämän nuoren naisen silmissä koko surullisten intohimojen loiston… No niin, nyt en sitä juuri sentähden enää pelkääkään! Minä tarvitsen voimallista lievitystä itselleni enkä näe tätä parempaa… Siis tänä iltana teen rynnäkön Klotildan luona… kahden kuukauden kuluttua minä hänet ryöstän ja taistelen hänen puolisonsa kanssa, jonka minä murhaan… Huhu siitä toivoakseni tulee neiti de Férias'inkin hurskaille korville… Tuletko kanssani?
— Raoul, Gandrax sanoi, ja hänen äänensä ilmaisi kummallista liikutusta, jos olet ystäväni ja jos tahdot sellaisena pysyä, niin älä tee siten!
— Minä vannon, että niin teen! Ei mitään siveyssaarnoja nyt! Louis, nyt ei niille ole sopiva aika!… sinun vakuutuksesi ovat turhia!… Minä kärsin kuin kirottu ihminen… Ja minkä tähden? Sentähden että olen uneksinut taivasta sydämeni puhtaimmasta pohjasta! Ei! minä en sano mitään… en sanaakaan! Minä tahdon olla rouva de Val-Chesnay'n rakastelija… tai kenen taas tahtoisinkaan… ja eihän ole mitään syytä maailmassa… ei maassa eikä taivaassa… mikä saattaisi minua estää sitä tekemästä.
— Toivoakseni on yksi, Gandrax sanoi, ja se on se, että minä rakastan rouva de Val-Chesnay'ta.
— Sinä! sinä rakastat… rakastat häntä!