Sibylla ei ollut odottanut näitä neuvoja ja ne selitykset, jotka Blanche hänelle lähetti salaten niitten alkuperän, olivat varsin turhat. Kärsimättömän intonsa kiihoittamana hän oli jo piiri-arkkitehdin avulla toimittanut valmistustyöt kirkossa. Ne olivat jo täydellisesti päätetyt ja muurit odottivat vaan maalarin harjaa, kun eräänä kauniina kesäkuun iltana abbotti Renaud kuuli vaunujen pysähtyvän puutarhansa portille; melkein samassa noin kolmenkymmenen vuotias, komeassa matkapuvussa oleva mies, jonka kasvot olivat tuntuvasti kalpeat, astui häntä kohti ja tervehti häntä ylhäisen kohteliaasti:
— Herra Fériasin kirkkoherrako? hän kysyi.
— Niin, herra.
— Te odotatte maalaria kirkkoonne, herra?
— Niin herra, kirkkoherra sammalsi joutuen hiukan hämillensä vieraan hienosta ulkomuodosta ja hiukan halveksivasta äänestä; me odotamme nuorta maalaria, nuorta taiteilijaa Pariisista.
— Nuoruuden kukoistus, toinen vastasi kylmästi hymyillen, ei luullakseni ole välttämätöin ehto… No niin, herra, se olen minä!
II.
Raoul pappilassa.
Hra de Chalys oli viettänyt kaksi katkerata kuukautta. Muulloin hänen surullisuutensa olisi saanut lohdutusta Gandrax'in ystävyydestä ja siveellisestä lujuudesta; mutta Gandrax oli nykyään vaipunut yhteen niistä hurjista intohimoista, joihin useinkin näkee keski-ikäisen miehen sydämen syttyvän etenkin jos siinä vielä tykyttää sellaista ennen kokematon veri. Jättäen hänet kokonaan Klotildan haltuun. Raoul lähti äkkiä Pariisista. Sibyllan tavoin hänkin etsi yksinäisyyttä; mutta hän ei saavuttanut siitä samaa lohdutusta. Yksinäisyys tuntui hänestä tyhjältä kuin avaruus; hänen haavansa paranemisen asemasta vaan paheni. Työn huolta poistava vaikutus oli tehoton. Kymmeniä kertoja päivässä hän haluttomana heitti pensselinsä pois ja koitti sikarilla huumauttaa sydäntänsä raatelevat ajatukset. Aina hereillä oleva Sibyllan muisto synnytti hänessä ajatusten ja tunteitten sekasorron, jossa intohimot, kaiho ja viha myrskyn tavoin sekaantuivat toisiinsa. Tämän nuoren tytön rakkaudessa, heidän toivotussa yhdistyksessänsä ja siinä tulevaisuudessa, joka sen kautta hänelle avautui, hän oli silmänräpäyksen ajan nähnyt toteutuvan yhden niistä rauhan, nuhteettomuuden ja siveellisen parantumisen unelmista, jotka väliin niin tenhoavasti viettelevät häiriytyneitä ja itseensä tyytymättömiä sieluja. Ne syyt, joitten nimessä Sibylla oli murtanut tämän unelman ja jotka kreivi sangen vaillinaisesti tunsi, näyttivät hänestä poikamaisilta, kurjilta, jopa rikollisiltakin; ja hänen tämän kiihoituksen vallassa juuri riehuessansa neiti de Fériasin kuva ilmaantui hänen silmiensä eteen omituisella suloudellansa varustettuna, samalla kertaa ylevänä ja kirkkaana, puhtaana ja intohimoisena, ja tulisena virtasi veri hänen suonissansa: hän kirosi ja jumaloitsi samalla kertaa tuota hurmaavaa ja julmaa lasta.
Hän sai serkkunsa Blanche'n kirjeen ollessaan tällaisessa raivostuneessa mielentilassa. Nuori herttuatar oli lähettänyt kirjeen tehdäkseen jonkinlaisen naisellisen kujeen eikä hän saattanut käsittääkään sitä omituista tuumaa, jonka Raoul päätti tämän kirjeen johdosta panna toimeen. Hän ei vielä ollut lukenut loppuun, herttuattaren ilmoitusta sekä siihen liitettyä kirjettä, ennenkuin hänen päätöksensä jo oli tehty. Hän palasi paikalla Pariisiin, toimitteli siellä parin viikon ajan kaikellaisia valmistuksia ja tutkimuksia ja lähti sitten Fériasiin tuhansien vastakkaisten tunteitten valtaamana, joihin useimmiten sekaantui jonkunlaista pilkallista ja vahingoniloista epätoivoa.